John Fitch (kilpa-autoilija)
| John Fitch | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | [1] |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvallat |
| Formula 1 -ura | |
| Aktiivivuodet | 1953 ja 1955 |
| Talli(t) | HMW, Maserati |
| Kilpailuja | 2 |
| MM-pisteitä | 0 |
| Ensimmäinen kilpailu | Italian GP 1953 |
| Viimeinen kilpailu | Italian GP 1955 |
John Cooper Fitch (4. elokuuta 1917 Indianapolis – 31. lokakuuta 2012 Lime Rock, Connecticut[2]) oli yhdysvaltalainen F1-kuljettaja. Hän osallistui kahteen F1-osakilpailuun kausilla 1953 ja 1955. Hän oli yhdeksäs Italian GP:ssä vuonna 1955.
Fitch oli ammatiltaan insinööri. Hän sanoi saaneensa innostusta esi-isältään John Fitchiltä, joka keksi höyrylaivan, ja hänen isäpuolensa oli Stutz Motor Car Companyn pääjohtana[3] ennen kuin yritys ajautui vararikkoon 1930-luvun suuren laman aikana. Fitch aloitti jatkokoulutuksen Kentucky Military Institute:ssa, ennen kuin hän pääsi aloittamaan opinnot Lehigh’n_yliopistossa Pennsylvaniassa. Opinnot keskeytyivät vuoden jälkeen, ja vuonna 1941 hän liittyi US Army Air Corps-lentojoukkoihin. Toisen maailmansodan aikana Fitch eteni vuonna 1944 North_American_P-51_Mustang-hävittäjän lentäjäksi, jollaisella hän onnistui mm. pudottamaan Messerschmitt_Me_262–suihkuhävittäjän. Sodan loppuvaiheessa maataisteluhyökkäyksessä tavarajunaa vastaan hänen koneensa sai it-tulituksesta osuman, ja Fitch vietti sodan kolme viimeistä kuukautta sotavankina. Maailmansodan jälkeen hän asettui Palm Beachiin, missä hän osallistui ensin purjevenekilpailuihin, mutta ajautui sitten moottoriurheilun pariin.
Fitch osallistui 18 vuotta kestäneellä kilpaurallaan useisiin autourheilukilpailuihin ja voitti muun muassa Argentiinan GP:n 1951 Allard-Cadillacilla, Mille Migliassa 1955 ja lisäksi Sebring Endurance -kilpailun, sekä 300 SLR:llä RAC Tourist Trophy-kilpailun Dundrod-radalla Pohjois-Irlannissa Stirling Mossin ajoparina. Mercedes-Benz—kilpatiimin päällikkö Alfred Neubauerin kiinnostuksen jo testeissa 1951 saavutettuaan[4] hän oli mukana järjestelemässä tiimin osallistumista vuoden 1952 Carrera Panamericana-kilpailuun, missä se saavutti kaksoisvoiton. Fitch-autokunnan 300SL saapui tuolloin maaliin yleiskilpailun neljännellä sijalla, mutta ajo hylättiin autokunnan käytettyä ulkopuolista apua harottavien etupyörien kohdalleen säätämisessä viimeisellä etapilla. Osallistumiset Mercedes-tiimin kilpailutoimintaan jatkuisivat aina tiimin lopettamiseen kauden 1955 lopussa asti.
Hän osallistui myös Le Mansin 24 tunnin ajoon kuudesti, ja oli parhaimmillaan kolmas vuoden 1953 kilpailussa Cunningham C5R-autolla parinaan Phil Walters. Vuoden 1955 kilpailussa Fitch odotti varikolla vaihtoa juuri ennen Le Mans-ajojen onnettomuutta, joka vaati hänen tallitoverinsa ja ajopari Pierre Leveghin sekä 83 katsojan hengen. Tapauksen jälkeen hän on vastannut turvallisuudesta kilparatojen ja valtateiden suunnittelussa yhdessä Steve Olveyn, Terry Trammelin, Bill Millikenin, Karl Ludwigsenin, Cris Economakin ja Brock Yatesin kanssa. Hän suunnitteli muun muassa Mosportin, St Joviten, Quebeckin ja Watkins Glenin ja Lime Rock Parkin radat. Kenties merkittävin, tieliikenteessä jo arviolta yli 17 000[3] ihmisen hengen Yhdysvalloissa säästänyt keksintö on Fitch Inertial Barrier-este, eli tieliittymiin sijoitetut, eri määrillä hiekkaa täytetyt muovitynnyrit, jotka pysäyttävät tieltä suistuvan ajoneuvon hallitusti.
Fitch suunnitteli viisi muihin autoihin perustuvaa automallia ja muunnosta. Fitch Model B oli Ford-moottorilla varustettu Fiat 1100-kilpa-auto, johon hän myöhemmin vaihtoi Crosley Motorsin valmistaman rungon[5]. Kilpakäytössään olleeseen Jaguar XK120:n hän valmisti kevyen alumiinikorin[6]. Corvair Fitch Sprint oli muunnettu Chevrolet Corvair[7]. Fitch Phoenix oli Corvairin uudelleen koritettu prototyyppi, jota Fitch aikoi sarjavalmistaa 500 kappaleen erän. Pienvalmistusta koskevan lainsäädännön muuttuminen ja Corvairin valmistuksen loppuminen kuitenkin esti aikeen.[8]
Hänen yrityksensä John Fitch & Co valmisti 1960-luvun lopulla muutaman kappaleen erät Pontiac Firebirdin Fitch Firebird-muunnosta[9] ja Oldsmobile Toronadon Toronado Phantom-muunnelmaa[10].
Hänet valittiin Corvetten Hall of Fameen vuonna 2000 ja Sebringin Hall of Fameen vuonna 2002. Hän oli ehdolla vuoden 2009 New Englandin Autourheilun Hall of Fameen. Hän oli myös amatööripurjehtija.
Fitchin vaimo menehtyi vuonna 2009, ja kolmen pojan isä John Fitch kuoli lokakuussa 2012 harvinaiseen ihosyöpään, merkelinsolukarsinoomaan.[11]
-
Fitch-Whitmore Special -
Fitch Phoenix -
Fitch Toronado Phantom -
John Fitchin omistama Consulier GTP-LX -
Fitch Inertial Barrier-este
.jpg)
.jpg)
.jpg)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ https://results.motorsportstats.com/drivers/john-fitch/career. Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ John Fitch Drivers. Motorsport Stats. Viitattu 26.7.2019. (englanniksi)
- ↑ a b Henry, Alan: John Fitch Obituary (John Fitch-muistokirjoitus) The Guardian. 22.11.2012. Viitattu 26.7.2019. (englanniksi)
- ↑ Fitch, John: A Test on the Ring (PDF) (Näytekappale Fitch-kirjasta (s.11-15)) "Racing with Mercedes", ISBN 978-0970507365. 2005. racesafety.com. Viitattu 26.7.2019. (englanniksi)
- ↑ Fitch Model B sportscardigest.com. Arkistoitu 29.8.2021. Viitattu 29.8.2021. (englanniksi)
- ↑ 1950 Fitch-Whitmore Le Mans Special conceptcarz.com. Viitattu 29.8.2021. (englanniksi)
- ↑ John Fitch's Chevrolet Corvair Obsession: The Fitch Phoenix, the Fitch Sprint and What Might Have Been drivingline.com. Viitattu 29.8.2021. (englanniksi)
- ↑ The Fitch Phoenix to remain in Connecticut blog.ctnews.com. 4.6.2014. Arkistoitu 8.12.2014. Viitattu 29.8.2021. (englanniksi)
- ↑ 1967 Fitch Firebirds phscollectorcarworld.blogspot.com. Viitattu 29.8.2021. (englanniksi)
- ↑ How John Fitch built the Phantom, a better Oldsmobile Toronado hagerty.com. Viitattu 29.8.2021. (englanniksi)
- ↑ Klein, Don: Racing legend John Fitch dies at 95 Autoweek. 31.10.2012. Crain Communications, Inc. Viitattu 1.11.2012. (englanniksi)
| ||||||||||
