John Dye

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

John Dye (31. tammikuuta 1963 Amory, Mississippi10. tammikuuta 2011 San Francisco, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä.[1][2]

Dye valmistui Tupelo High Schoolista vuonna 1981, minkä jälkeen hän alkoi opiskella lakia Mississippi State Universityssä. Hän siirtyi myöhemmin 1980-luvulla silloiseen Memphis State Universityyn, myöhemmin nimeltään University of Memphis, ja alkoi opiskella näyttelemistä.[3] Hän suoritti tutkintonsa loppuun vuonna 1996.[4]

Dye teki ensimmäisen elokuvaroolinsa vuonna 1984 ilmestyneessä nuorisoelokuvassa Maikat matalaksi (Making the Grade), joka kuvattiin hänen opiskelukaupungissaan Memphisissä, ja elokuvauransa ensimmäisen pääosaroolin vuonna 1987 ilmestyneessä nuorisoelokuvassa Kansikuvakundi (Campus Man). Hän näytteli 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa myös muun muassa elokuvissa Voittamaton isku (Best of the Best, 1989) ja Perfect Weapon (1991). Hänet tunnetaan kuitenkin parhaiten roolistaan CBS:n draamasarjassa Enkelin kosketus (Touched by an Angel), jossa hän esitti Andrew-nimistä kuolemanenkeliä. Hän esiintyi sarjassa vuodesta 1995 alkaen, vuodesta 1996 vakinaistettuna näyttelijänä, sarjan loppuun, vuoteen 2003.[1]

Enkelin kosketuksen lisäksi Dye näytteli televisiossa muun muassa sotasarjassa Tour of Duty, jossa hän esitti pasifistista lääkintämiestä Francis Hockenburya vuosina 1989–1990, draamasarjassa Jack's Place, jossa hän esitti yhtä päähenkilöistä, baarimikko Gregiä vuosina 1992–1993, ja kesäsarjassa Hotel Malibu, joka esitettiin vuonna 1994.[1]

Dye kuoli tammikuussa 2011, 47-vuotiaana. Perheenjäsentensä mukaan hänen kuolemansa aiheuttivat sydämeen liittyvät ongelmat.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c John Dye Biography Yahoo! Movies. Viitattu 13.1.2011. (englanniksi)
  2. a b Riley, Siobhan: Community Remembers "Touched by an Angel" Actor wcbi.com. 11.1.2011. Viitattu 13.1.2011. (englanniksi)
  3. Lipton, Michael A.: Dead on People. 14.7.1997. Viitattu 13.1.2011. (englanniksi)
  4. On Campus gotigersgo.com. Viitattu 13.1.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]