John Demjanjuk

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
John Demjanjuk oikeudenkäyntinsä aikana Israelissa vuonna 1988.

John Demjanjuk (syntyjään Ivan Demjanjuk, 3. huhtikuuta 1920 Dubovi Maharyntsi, Vinnytsjan alue, Ukraina17. maaliskuuta 2012) oli ukrainalainen SS-mies. Hänet on tuomittu sotarikoksista toisen maailmansodan aikana.

Hänen on osoitettu toimineen SS-vartijana pahamaineisessa Treblinkan keskitysleirissä 19421943, tehneen leirillä murhia ja käyttäneen raakaa väkivaltaa vankeja vastaan. Eloonjääneiden mukaan hän oli pahamaineinen ”Iivana Julma”.

Toisen maailmansodan jälkeen hän asui seitsemän vuotta Etelä-Saksassa, jossa hän työskenteli Yhdysvaltain armeijan palveluksessa. Vuonna 1952 hän muutti vaimonsa ja tyttärensä kanssa Yhdysvaltoihin[1], jossa hän asui Ohion osavaltiossa työskennellen autotehtaissa.

Oikeudenkäynti Israelissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israelin vaadittua Demjanjukin luovuttamista hänet kuljetettiin Israeliin vuonna 1981. Vuonna 1988 hänet tuomittiin holokaustista selvinneiden todisteiden perusteella kuolemaan Israelissa[2], mutta maan korkein oikeus kumosi tuomion heinäkuussa 1993 ja vapautti Demjanjukin, koska eräs toinen mies osoittautui uusien todisteiden valossa todennäköisemmäksi ”Iivana Julmaksi”.[3] Demjanjuk karkotettiin Israelista ja hänelle määrättiin elinikäinen maahantulokielto Israeliin.

Oikeudenkäynti Saksassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Demjanjukia vastaan nostettiin Saksassa uusi syyte osallisuudesta 30 000 juutalaisen murhaan Sobiborin keskitysleirissä toisen maailmansodan aikana. Hänet kuljetettiin toukokuussa 2009 Yhdysvalloista Saksaan, jossa hänet vietiin suoraan Stadelhelmin vankilaan Münchenissä. Demjanjukin perhe yritti estää hänen luovuttamisensa vedoten hänen korkeaan ikäänsä ja vakavaan sairauteensa. [4] Oikeudenkäynti Demjanjukia vastaan alkoi marraskuun 2009 lopussa.[5] Oikeus katsoi hänen olleen osallisena lähes 30 000 ihmisen surmaamisessa Sobibórin tuhoamisleirillä toisen maailmansodan aikana ja langetti hänelle viiden vuoden vankeustuomion 12. toukokuuta 2011. Samana päivänä oikeus kuitenkin vapautti hänet vankeustuomiosta korkean iän vuoksi.[6]

Demjanjuk kuitenkin itse sanoo palvelleensa toisen maailmansodan aikana neuvostoarmeijassa ja joutuneensa Saksassa sotavangiksi sekä tulleensa pakotetuksi työskentelemään keskitysleireissä. Länsi-Ukrainan nationalistit pitävä syytteitä perusteettomina ja väittävät niiden olevan tulosta kansainvälisestä salaliitosta Ukrainan maineen mustaamiseksi ja väittävät Venäjän FSB:n väärentäneen Demjanjukin SS-henkilökortin. Lvivin kaupunginvaltuusto on virallisesti tuominnut oikeudenkäynnin.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Spiegel
  2. Demjanjuk syömälakossa. Helsingin Sanomat, 2.3.1993.
  3. John Demjanjuk vapautettiin: Neuvostoarkistoista löytyneiden todisteiden mukaan Treblinkan sadistinen vanginvartija "Iivana Julma" onkin toinen ukrainalaismies. Helsingin Sanomat, 30.7.1993.
  4. Natsiepäilty Demjanjuk lensi Saksaan, Aamulehti 13. toukokuuta 2009.
  5. Natsiepäilty Demjanjuk istui oikeudessa poissaolevan oloisena. Helsingin Sanomat, 30.11.2009. artikkelin verkkoversio Viitattu 26.2.2011.
  6. Natsisyytetty Demjanjuk vapautettiin vankeustuomiosta Saksassa HS.fi. 12.5.2011. Viitattu 13.5.2011.
  7. http://www.rfi.fr/contenu/20091221-lukraine-condamne-le-proces-demjanjuk