Johannes Itten

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johannes Itten
Itten001.jpg
Syntynyt 11. marraskuuta 1888
Süderen-Linden, Sveitsi
Kuollut 21. syyskuuta 1967 (78 vuotta)
Zürich, Sveitsi
Kansallisuus sveitsiläinen
Ala maalaustaide, muotoilu, värioppi
Taidesuuntaus konkretismi
Kuuluisimpia töitä Värit taiteessa (alkuteos 1961)
Johannes Ittenin väriympyrä (1961)

Johannes Itten (11. marraskuuta 1888 Süderen-Linden, Sveitsi27. toukokuuta 1967 Zürich, Sveitsi) oli sveitsiläinen taidemaalari, mystikko, opettaja sekä taidekoulutuksen ja väriopin teoreetikko. Itten oli Bauhausin ydinhenkilöitä Lyonel Feiningerin, Gerhard Marcksin ja Bauhausin johtajan arkkitehti Gropiuksen ohella. Ittenin maalaukset olivat konstruktivistishenkisiä sommittelututkielmia.

Itten toi Bauhausiin innovatiivisen esikurssin, joka uudisti laajemminkin taiteen ja muotoilun koulutusta. Myös Ittenin laajalti käytetty värioppi on kuuluisa, ja sen vaikutus on ollut suuri.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itten opiskeli luokanopettajaksi Bernissä vuosina 1904–1908, minkä jälkeen hän opetti Friedrich Fröbelin menetelmiä käyttäen ja tutustui psykoanalyysin ajatuksiin. Hän opiskeli jonkin aikaa Geneven taideakatemiassa mutta palasi Berniin, koska ei innostunut koulun opetustavasta.

Ittenin luokanopettajan opinnot Bernissä Ernst Schneiderin johdolla osoittautuivat ratkaiseviksi hänen myöhemmän uransa kannalta. Hän omaksui Schneiderin periaatteita, kuten tavan olla korjaamatta oppilaiden teoksia, jottei nujertaisi heidän luovuuttaan. Sen sijaan hän valitsi tiettyjä yleisiä virheitä, joiden korjaamista havainnollisti koko luokalle yhteisesti.

Itten opiskeli myös matematiikkaa Bernissä. Hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä oli Der Sturm -galleriassa Berliinissä.

Bauhaus ja esikurssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itten opetti Weimarissa Bauhausissa 1919–1922 ja kehitti koulun uraauurtavaa esikurssia. Idea esikurssista ja sen metodit olivat Ittenin tuomisia Bauhausiin. Hän oli alkanut kehittää metodia opettaessaan taidekoulussaan Wienissä. Esikurssilla analysoitiin vanhojen mestarien maalausten sommittelua ja värinkäyttöä. Tärkeä osa oli eri materiaalien, kuten puun, niinen, lasin, rautalangan ja pellin käytöllä. Materiaalien ominaisuuksia, sopivuutta ja sopimattomuutta eri tarkoituksiin tutkittiin yhdessä, ja niistä tehtiin dadaistista taidetta muistuttavia teoksia. Usein käytettiin kierrätysmateriaaleja.[1]

Kaikille ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille pakollinen esikurssi oli Bauhausin peruskoulutuksen keskipisteenä. Sen tarkoituksena oli poistaa rajoittuneisuutta. Esikurssin suorittamisen jälkeen opiskelijat saivat valita haluamansa aineopinnot verstaissa. Bauhausin esikurssimetodi otettiin myöhemmin käyttöön taidekouluissa ja muotoilukoulutuksessa eri puolilla maailmaa.[1]

Ittenin mystisismi, erimielisyydet ja elämä Bauhausin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itten oli kiinnostunut mazdalaisuudesta, joka liittyi läheisesti zarathustralaisuuteen. Hän oli myös vegetaristi ja harrasti meditaatiota. Taipumus mystisismiin vieraannutti häntä kollegoista Bauhausissa, varsinkin Walter Gropiuksesta ja László Moholy-Nagystä, joiden tavoitteena oli kehittää koulua enemmänkin teollisen massatuotannon pohjalta kuin käsityön ja taiteellisen vapauden suuntaan. Myös Ittenin vahva vaikutus opiskelijoihin herätti närää. Syntynyt ideologinen kuilu johti siihen, että Itten lähti Bauhausista. Ittenin johdolla opiskellut Josef Albers jatkoi esikurssin opetusta Ittenin lähdön jälkeen vuosina 1923–1933.[1]

Itten perusti vuonna 1923 Berliiniin yksityisen taidekoulun. Hän palasi Sveitsiin vuonna 1932 ja opetti Zürichissä taideteollisuusoppilaitoksessa ja yksityisessä tekstiilikoulussa.[2]

Ittenin värioppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ittenin väriopin keskeisin osa ovat komplementti- ja kontrastivaikutukset. Ittenin tulkinnat värikontrasteista ovat yhä ajankohtaisia väriopissa.[1] Myös Ittenin 12-osainen väriympyrä on klassikko. Ittenin väriopin ydin perustuu värikontrastien ohella harmonioihin ja värisointuihin. Itten kirjoitti kaikkiaan kolme väriopin teoriaan liittyvää kirjaa, joista tunnetuin on Värit taiteessa (1989; Die Kunst der Farbe, 1961). Fysiikan ja muun muassa jo Michel Eugène Chevreulin 1839 ja 1855 esittelemien värikontrastien ohella kiinnostus psykologiaan ja henkisiin asioihin näkyvät Ittenin väriopissa.

Värikontrasteja eli väririnnastuksia on seitsemän.

Ittenin väriajattelu sai paljon vaikutteita Adolf Hölzelin (1853–1934) väriajattelusta. Hän oli Hölzelin oppilas Stuttgartissa vuosina 1913–1916.[2] Hölzel oli saksalainen Goethen väriopista vaikutteita saanut taiteilija, joka maalasi osin Goethen innoittamana abstraktin maalauksen neljä vuotta ennen Wassily Kandinskya. Itten omaksui Hölzeliltä perusmuodot viivan, pinnan, ympyrän ja spiraalin taiteen lähtokohtina ja fyysisten harjoitusten käyttämisen opiskelijoiden rentouttamiseen.[3] Itten sai vaikutteita Hölzelin ohella itävaltalaiselta taidemaalarilta ja taidekasvatuksn uudistajalta Franz Cižekiltä, joka piti aiempaa vapaampaa lasten taidekoulua Wienissä. Cižekiä on sanottu lasten taiteen löytäjäksi.[4]

Ittenin värioppi on inspiroinut vuodenaikatyyppeihin perustuvan värianalyysin, jota sovelletaan pukeutumisessa ja kosmetiikassa. Itten oli ensimmäinen, joka yhdisti tietyt väripaletit neljään ihmistyyppiin ja nimesi ne vuodenaikojen mukaan. Vuodenaikoihin perustuvat värityypit saivat suuren suosion Ittenin kuoleman jälkeen. Aiheesta on julkaistu koko joukko kirjoja, ja värityypeistä ja niiden analysoinnista on siinnyt laaja elinkeino.

Jotkut kirjoittajat korostavat, että Ittenin väriharmoniaa ja kontrasteja käsittelevät teoreettiset selitysmallit eivät ole empiirisesti testattavissa.[5]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Värit taiteessa: Värien subjektiivinen kokeminen ja objektiivinen tunnistaminen johdatuksena taiteeseen. (Die Kunst der Farbe: Subjektives Erleben und objektives Erkennen als Wege zur Kunst, Otto Maier, Ravensburg 1961.) Suomentanut Antero Kare. 4. painos (1. painos 1989). Helsinki: Taide, 2004. ISBN 951-608-058-8.
  • Mein Vorkurs am Bauhaus, Gestaltungs- und Formenlehre. Otto Maier, Ravensburg 1963
  • Elemente der Bildenden Kunst. Studienausgabe des Tagebuchs. E. A. Seemann, Leipzig. ISBN 3-363-00777-9.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Taik, Ilkka Huovio Viitattu 19.10.2009.
  2. a b Safa.fi, väriteoriat ja rakennustaide Viitattu 19.10.2009.
  3. Droste, Magdalena (2002). Bauhaus: 1919–1933, s. 24–32. Taschen. ISBN 3822821055.
  4. Oxfordjournals Viitattu 19.10.2009.
  5. Martti Huttunen: Värit pintaa syvemmältä. Porvoo: WSOY, 2005. ISBN 951-0-27396-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]