Johann Gottfried Piefke

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Johann Gottfied Piefke noin 1870.

Johann Gottfried Piefke (9. syyskuuta 1815 Schwerin an der Warthe25. tammikuuta 1884 Frankfurt an der Oder)[1] oli preussilainen sotilaskapellimestari ja marssimusiikin säveltäjä. Hän on säveltänyt eräät tunnetuimmista saksalaisista sotilasmarsseista.

Piefken isä oli Zielenzigin kaupungin urkuri. Asevelvollisuutensa aikana Piefke toimi oboistina Frankfurt an der Oderiin sijoitetun 8. henkikrenatöörirykmentin soittokunnassa. Vuosina 1838–1843 hän opiskeli Berliinin musiikkikorkeakoulussa.[1] Sen jälkeen hän palasi Frankfurtiin ja johti entisen rykmenttinsä soittokuntaa vuodesta 1843 kuolemaansa asti yli 40 vuoden ajan. Piefkeä pidettiin aikansa johtavana preussilaisena sotilaskapellimestarina, mutta historiaan hän on jäänyt ennen kaikkea säveltämiensä marssien ansiosta. Piefke sävelsi noin 60 marssia, joista 10 otettiin Preussin armeijan viralliseen marssiluetteloon, mikä on enemmän kuin kenenkään muun.[2] Hänen tunnetuimmat sävellyksensä ovat Preussin kunnia (Preußens Gloria), Königgrätzer Marsch, Düppeler-Schanzen-Sturmmarsch ja Alexandrinenmarsch.[1]

Piefke seurasi Preussin armeijaa sen tunnetuimmille sotaretkille. Vuoden 1864 Tanskan vastaisen sodan aikana hänen on kerrottu johtaneen Dybbølin taistelukentällä Beethovenin Yorckscher Marschin esitystä käyttäen sapelia tahdin näyttämiseen sen jälkeen kun tahtipuikko ammuttiin hajalle hänen kädestään.[2][1] Königgrätzer Marschin hänen on sanottu säveltäneen Königgrätzin taistelupaikalla.[2] Preussin–Itävallan sodan päätyttyä Piefke sai johtaa orkesteria kuningas Vilhelm I:n edessä pidetyssä voitonparaatissa. Mahdollisesti häneen ja hänen veljeensä Rudolf Piefkeen viitaten itävaltalaiset alkoivat vuoden 1866 sodan jälkeen kutsua kaikkia preussilaisia ”piefkeiksi”. Ranskan–Saksan sodan aikana 1871 Piefken terveys alkoi reistailla ja hän vetäytyi sen jälkeen loppuiäkseen Frankfurtiin. Kuoltuaan vuonna 1884 hänet haudattiin sotilaallisin kunnianosoituksin kotikaupunkinsa vanhalle hautausmaalle.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Johann Gottfried Piefke (saksaksi) Preussen: Chronik eines Deutschen staates. Viitattu 7.9.2014.
  2. a b c Lars C. Stolt: DER KÖNIGGRÄTZER, Gottfried Piefke (Arkistoitu – Internet Archive) (ruotsiksi) Militärmusiksamfundet 29.8.2003. Viitattu 7.9.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Piefkedenkmal (saksaksi) Piefken muistomerkki Itävallan Gärnserndorfissa