Johan Merisalo-Forsman
Johan Edvard Merisalo-Forsman ent. Forsman (8. marraskuuta 1884 Teuva – 24. joulukuuta 1961) oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajana ja oli mukana muun muassa sodan alkuvaiheiden Tervolan ja Tornion valtauksissa.[1][2]
Perhe ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merisalo-Forsmannin vanhemmat olivat maanviljelijä Johan Forsman ja Eliina Hautaviita. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1906 Adeliina Eufrosyne Kotasalon kanssa, josta hän erosi vuonna 1930 ja avioitui toistamiseen vielä samana vuonna Maria Wilhelmina Erickssonin kanssa. Merisalo-Forsman kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Kristiinan suomalaisessa yhteiskoulussa vuonna 1923. Hän kävi Hyökkäysvaunukurssin vuonna 1922 ja Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuonna 1928.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merisalo-Forsman työskenteli räätälinä Kristiinankaupungissa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 24. elokuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän osallistui vuonna 1917 Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merisalo-Forsman saapui Saksasta Suomeen 31. tammikuuta 1918 Tornioon oberzugführer Friedel Jacobssonin komennuskunnan mukana. Merisalo-Forsmannin ensimmäisenä tehtävänä Torniossa oli harjoittaa paikallisia suojeluskuntalaisia. Varsinaisen aseellisen toiminnan alettua Merisalo-Forsman otti osaa taisteluihin Tervolassa ja Torniossa. Tornion valtauksen jälkeen hänet määrättiin joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, jonka mukana hän osallistui taisteluihin Tampereella, Kämärällä ja Viipurissa. Vielä Viipurin valtauksen loppuhetkinä hänet siirrettiin 28. huhtikuuta 1918 alkaen 1. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merisalo-Forsman säärättiin sisällissodan jälkeen suoritetussa armeijan uudelleen järjestelyssä Suomen valkoiseen kaartiin, jossa hän toimi joukkueenjohtajana ja satunnaisesti komppanianpäällikkönä eri komppanioissa sekä aliupseerikurssin johtajana. Hänet siirrettiin 5. helmikuuta 1920 alkaen 4. komppanian päälliköksi Käkisalmen läänin rykmenttiin. Merisalo-Forsman siirrettiin 13. huhtikuuta 1921 alkaen päälliköksi Polkupyöräpataljoona I:n 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 19. helmikuuta 1929 Keski-Suomen rykmenttiin, missä hän toimi aliupseerikoulun varajohtajana, kaasunsuojelu-upseerina ja 1. heinäkuuta 1933 alkaen 1. komppanian päällikkönä. Merisalo-Forsman hoiti myös 1. syyskuuta 1933 - 30. syyskuuta 1934 välisenä aikana I pataljoonan komentajan tehtäviä. Armeijasta Merisalo-Forsman erosi säädetyn eroamisiän perusteella 8. marraskuuta 1934. Eronsa jälkeen hän toimi liikemiehenä.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merisalo-Forsman osallistui talvisotaan ylimääräisten harjoitusten (YH) aikana Viipurin Täydennyspataljoonan komentajan apulaisena ja myöhemmin Kenttätäydennyspataljoona 5:ssä (5. Divisioona ) aluksi komppanianpäällikkönä ja myöhemmin pataljoonan komentajana. Sodan loppupuolella hänet siirrettiin Päämajan Vartiopataljoonan komentajaksi.[2]
Välirauhan aikana hän toimi pataljoonan komentajana Jalkaväkirykmentti 4:n III pataljoonassa. Jatkosodan puhjettua Merisalo-Forsman siirrettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväenkoulutuskeskus 1:een. Koulutuskeskuksesta hänet siirrettiin vuonna 1942 Hyrylän varuskunnan komendantiksi. Vielä samana vuonna hänet määrättiin Sotavankileiri 6:n tarkastajaksi, josta tehtävästä hänet vapautettiin palveluksesta vielä vuoden 1942 puolella. Myöhemmin hän työskenteli voimistelun ja terveysopin väliaikaisena opettajana Järvenpään yhteiskoulussa vuoteen 1943 saakka. Hänet haudattiin Järvenpäähän.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
     |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.