Joen uoma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Joen uoma tai jokiuoma on joen osa, jossa vesi virtaa normaalin vedenkorkeuden aikana. Uomaa rajaa molemminpuolin ranta. Uoman vasemmaksi rannaksi kutsutaan rantaa, joka on vasemmalla puolen joen virtaussuuntaan nähden eli alavirtaan katsottaessa, ja oikeaksi rannaksi rantaa, joka on oikealla puolella. Nimityskäytäntö on päinvastainen kuin lateraaliviitoitusjärjestelmässä, jossa vasen ja oikea katsotaan ylävirtaan päin.

Vasemmalla meanderoiva joki, jossa on runsaasti mutkia, ja oikealla palmikkojoki, joka virtaa useita uomia pitkin.

Jokiuomat voidaan jakaa tyypiltään kolmeen eri luokkaan. Suoria uomia on etenkin jokien yläjuoksulla, jossa on voimakas virtaus. Suorassa uomassa eroosio on hyvin voimakasta. Meanderoiva joki on sellainen, jonka uoma mutkittelee huomattavasti. Meanderoiva uoman määritelmän mukaan uomaan vedetty viiva on 1,5 kertaa pidempi kuin päätepisteiden väliin vedetty suora viiva. Tällaisia jokiuomia syntyy laaksoihin, joissa on hienoa sedimenttiä. Palmikkojokia syntyy alueille, joiden korkokuva on matala, ja joissa joki kuljettaa runsaasti irtoainesta mukanaan. Palmikkojoki muodostuu useista rinnakkaisista uomista, jotka muuttavat paikkaa, erkanevat ja liittyvät toisiinsa uudestaan.[1]

Uoman muotoon vaikuttaa maaperä, jolla joki virtaa. Pääsääntöisesti hienorakeisessa tai saviperäisessä maastossa uomasta tulee jyrkkärinteinen, kun karkeassa maaperässä, kuten soralla, uomasta tulee loivarinteinen. Maaperä vaikuttaa myös uoman leveyteen. Lisäksi tavallisesti uoma on leveämpi alajuoksultaan.[2] Uoma voidaan jakaa virtapaikkoihin ja suvantoihin. Veden mukana kulkeva kiintoaines kasautuu etenkin suvantopaikkoihin. Aine kasaantuu särkiksi uoman rannoille tai keskelle uomaa, jonne voi syntyä myös pysyvämpiä saaria.[3]

Tulviessaan joki levittäytyy normaalin uomansa ympäristöön tulvatasangolle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jokiuoman muodostuminen www.ymparisto.fi. 18.5.2005. Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 10.3.2010.
  2. Joen rakenne, sisältö ja merkitys, s. 21
  3. Kiintoaineen kasautumisympäristöt www.ymparisto.fi. 29.4.2004. Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 10.3.2010.