Joe Gores

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Joe Gores (25. joulukuuta 1931 Rochester, Minnesota, Yhdysvallat10. tammikuuta 2011 Greenbrae, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen jännityskirjailija.[1]

Gores kuului samaan kovaksikeitettyyn dekkariperinteeseen kuin Dashiell Hammett ja Raymond Chandler. Hän kuvasi taitavasti Yhdysvaltojen länsirannikon kaupunkiympäristöä ja yhteiskunnan kerroksisuutta. Ennen kirjailijanuraansa Gores työskenteli sekalaisissa ammateissa, kuten autonkuljettajana ja myyjänä sekä 12 vuotta yksityisetsivänä. Hän opiskeli englanninkielistä kirjallisuutta, josta suoritti loppututkinnon Stanfordin yliopistossa.[1]

Goresin tuotantoon kuuluu 16 romaania ja useita kertomuskokoelmia. Teoksista Sam Spaden etsivätoimisto kertoo tapahtumista ennen Dashiell Hammettin Maltan haukkaa. Goresin oli tarkoitus tyttärensä pyynnöstä kirjoittaa sille jatko-osa, mutta hän totesi sen mahdottomaksi, joten hän kirjoitti esiosan. Teoksen Nimeni on Hammett pohjalta on Wim Wenders ohjannut elokuvan Hammett – tehtävä Chinatownissa (1982). Gores on myös kirjoittanut elokuva- ja tv-sarjakäsikirjoituksia, muun muassa sarjoihin Kojak, Columbo, Magnum ja Mike Hammer.[1]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DKA = sis. "Dan Kearney and Associates"

  • Spade & Archer (2009) suom. Sam Spaden etsivätoimisto
  • Glass Tiger (2006)
  • Cons, Scams & Grifts (DKA; 2001)
  • Stakeout on Page Street and Other DKA Files (DKA, kertomuksia; 2000)
  • Cases (1999)
  • Speak of the Devil: 14 Tales of Crimes and Their Punishments (kertomuksia; 1999)
  • Contract Null & Void (DKA; 1996)
  • Menaced Assassin (1994)
  • Dead Man (1993)
  • Mostly Murder (kertomuksia; 1992)
  • 32 Cadillacs (DKA; Edgar-palkintoehdokas sarjassa paras romaani; 1992)
  • Wolf Time (1989) suom. Suden hetki
  • Joe Gores Interview (Audio Book; 1987)
  • Come Morning (Edgar-palkintoehdokas sarjassa paras romaani; 1986)
  • Gone, No Forwarding (DKA; 1978)
  • Tricks and Treats (toim. Bill Pronzinin kanssa; 1976)
  • Hammett (1975) suom. Nimeni on Hammett; Wim Wendersin elokuva Hammett – tehtävä Chinatownissa (1982)
  • Honolulu: Port of Call (toim.; 1974)
  • Interface (1974)
  • Final Notice (DKA; 1973)
  • Dead Skip (DKA; 1972)
  • Marine Salvage: The Unforgiving Business of No Cure, No Pay (1971)
  • A Time of Predators (Edgar-palkinto sarjassa paras esikoisteos; 1969) suom. Armottomat

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Armottomat (alkuteos: A time of predators), suom. Liisa Vihko, Gummerus, 1972.
  • Nimeni on Hammett: jännitysromaani (alkuteos: Hammett), suom. Risto Lehmusoksa. Weilin + Göös, 1977.
  • Suden hetki (alkuteos: Wolf time), suom. Heikki Sarkkila]. Book Studio,1990
  • Sam Spaden etsivätoimisto (alkuteos: Spade & Archer : the prequel to Dashiell Hammett’s The maltese falcon), suom. Arto Häilä WSOY, 2010

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Keijo Kettunen, Rikoskirjailija Joe Gores, Kuolleita, Helsingin Sanomat, 28.1.2011 sivu C 6 Artikkelin verkkoversio
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.