Tämä on hyvä artikkeli.

Joe Frazier

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Joe Frazier
Maailman raskaansarjan maailmanmestari
Maailman raskaansarjan maailmanmestari
Joe Frazier vuonna 2010
Joe Frazier vuonna 2010
Henkilötiedot
Koko nimi Joseph William Frazier
Syntynyt12. tammikuuta 1944
Beaufort, Etelä-Carolina[1]
Kuollut7. marraskuuta 2011 (67 vuotta)
Philadelphia, Pennsylvania[2]
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Nyrkkeilijä
Lempinimi Smokin’ Joe
Pituus 182 cm
Paino 103 kg
Painoluokka raskassarja
Kätisyys oikeakätinen, eli nyrkkeilytermein orthodox
Ammattilaistilastot
Ottelut 37
Voitot 32
– tyrmäysvoitot 27
Tappiot 4
Ratkaisemattomat 1
Ei tuomiota/
mitätöity		 0
Aiheesta muualla
www.joefrazier.com
Mitalit
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Tokio 1964 raskassarja

Joseph William ”Joe” Frazier (12. tammikuuta 1944 Beaufort, Etelä-Carolina, Yhdysvallat – 7. marraskuuta 2011 Philadelphia, Pennsylvania, Yhdysvallat[2]) oli yhdysvaltalainen raskaansarjan nyrkkeilijä, olympiavoittaja ja ammattilaisten raskaansarjan maailmanmestari.

Ammattilaisena Frazier voitti WBC-nyrkkeilyliiton tunnustaman New Yorkin nyrkkeilykomission maailmanmestaruuden vuonna 1968 tyrmättyään Buster Mathisin ottelussa avoimesta mestaruudesta. Vuonna 1970 hän nousi raskaansarjan kiistattomaksi maailmanmestariksi voitettuaan Jimmy Ellisin ottelussa WBA:n maailmanmestaruudesta. Hän menetti mestaruutensa vuonna 1973 George Foremanille eikä onnistunut saamaan sitä takaisin.

Joe Frazier muistetaan erityisesti kolmesta ottelustaan Muhammad Alia vastaan vuosina 1971–1975. Vuonna 1971 Fight of the Century -nimellä tunnetussa ottelussa Frazierista tuli ensimmäinen nyrkkeilijä, joka oli koskaan voittanut Alin. He kohtasivat tämän jälkeen vielä kahdesti, Super Fight II ja Thrilla in Manila -otteluissa, mutta Frazier hävisi molemmat.

Frazier oli tyyliltään hyökkäävä. Hänet tunnettiin lempinimellä Smokin’ Joe, koska Frazierin sanottiin ”sauhuavan” kehässä. Otteluissaan hän pyrki painostamaan vastustajaansa hyökkäämällä ja ajamaan tämän köysiin. Frazierilla oli hyvä iskunkestävyys, sillä painostaessaan hän joutui ottamaan runsaasti iskuja kasvoihinsa. Tyylinsä vuoksi Frazieria on usein verrattu Rocky Marcianoon.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus: Amatööriura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joseph William Frazier syntyi 12. tammikuuta 1944 Beaufortin piirikunnassa Etelä-Carolinassa neljätoistalapsiseen perheeseen.[3][4] Perhe oli köyhä ja asui pienessä neljän huoneen mökissä.[5] Vanhemmat ansaitsivat elantonsa pienen maatilan vuokraviljelijöinä.[5][4] Frazier on tosin myöhemmin sanonut, että hänen isänsä elätti perhettään myymällä pontikkaa[6] eikä lapsilla ollut usein muuta syötävää kuin nauriita.[7]

Kun poika syntyi, ennusti hänen isänsä, että Joesta tulisi hänen ”kuuluisin poikansa”.[5] Nyrkkeilystä Frazier kiinnostui jo pikkupoikana, jolloin hän ihaili Joe Louisia ja halusi itse jonain päivänä tulla samankaltaiseksi.[7] Hän valmisti ensimmäisen nyrkkeilysäkkinsä itse täyttämällä tyhjän rehusäkin räsyillä ja kiinnittämällä sen pihalla kasvavan tammen oksaan. Tuolloin hän julisti myös sisaruksilleen olevansa seuraava Joe Louis.[5]

Seitsemänvuotiaasta alkaen Joe teki maatöitä vanhempiensa kanssa.[4] Hän jätti koulun 13-vuotiaana,[1] ja neljätoistavuotiaana hän löi valkoista miestä, joka oli sanonut häntä nekruksi. Sen jälkeen hänen äitinsä kehotti poikaansa lähtemään muualle. Joe noudatti hänen neuvoaan, liftasi Charlestoniin ja jatkoi sieltä pohjoiseen bussilla.[5]

Frazier asettui Philadelphiaan ja meni 16-vuotiaana naimisiin Florence-nimisen naisen kanssa.[3]. Hän pääsi töihin teurastamoon ja ansaitsi 75 dollaria viikossa, mikä takasi perheen toimeentulon.[3][5] Hän aloitti nyrkkeilyharjoitukset poliisien maksuttomalla kuntosalilla, jolloin Yancey Durham -niminen harjoitusten vetäjä huomasi hänen kykynsä. Hän lupasi Frazierille menestystä, jos tämä tekisi työtä ja kuuntelisi hänen neuvojaan.[3] Amatööriurallaan Frazier otteli 40 ottelua ja voitti niistä 38. Hän ei alun perin mahtunut Yhdysvaltojen olympiajoukkueeseen, mutta kun raskaansarjan edustaja Buster Mathis loukkaantui yllättäen juuri ennen kilpailuja, Frazier pääsi hänen tilalleen. Hän voitti raskaansarjan olympiakultaa Tokion olympialaisissa 1964.[3] Loppuottelussa hän kukisti saksalaisen Hans Huberin niukasti pistein 3–2. Myöhemmin paljastui, että Frazier oli loukannut peukalonsa aiemmassa ottelussaan Neuvostoliiton Vadim Jemeljanovia vastaan, josta hän sai tyrmäysvoiton toisessa erässä, eikä voinut siksi otella omalla tasollaan.[3]

Ammattilaiseksi nouseminen ja maailmanmestaruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frazier oli menettänyt työpaikkansa teurastamossa olympialaisten aikana, eikä hän voinut harjoitellakaan loukattuaan peukalonsa. Hän joutui työskentelemään vahtimestarina vuoden,[8] ennen kuin siirtyi ammattilaisuralle syyskuussa 1965.[1] Frazieria alusta alkaen tukenut valmentaja Yancey Durham kokosi 40 liikemiehestä manageriryhmän, jonka johtajana toimi F. Bruce Baldwin. Jokainen sijoitti nyrkkeilijään aluksi 250 dollaria, mikä kattoi Frazierin harjoituskulut ja 100 dollarin viikkopalkan. Durham toimi sekä hänen valmentajanaan että managerinaan.[8]

16. elokuuta 1965 Joe Frazier tyrmäsi ammattilaisuransa ensimmäisen ottelun ensimmäisessä erässä Woody Gossin,[8] ja sen jälkeen hän tyrmäsi 10 seuraavaakin vastustajaansa.[1] Nopeasti edenneen uransa kahdennessatoista ottelussa 21. syyskuuta 1966 hän sai vastaansa ensimmäisen nimekkään nyrkkeilijän, kokeneen Oscar Bonavenan, joka oli otellut maailmanmestaruudestakin. Frazier voitti Bonavenan pistein, vaikka kävikin ottelun ensimmäisessä erässä kahdesti kanveesissa.[8] Tämän jälkeen Frazier kohtasi monia tunnettuja nyrkkeilijöitä: vuonna 1967 hän tyrmäsi Eddie Machenin ja Doug Jonesin ennen kuin kohtasi maailmanmestarin haastajaksi nimetyn George Chuvalon. Frazier voitti Chuvalon teknisellä tyrmäyksellä neljännessä erässä, kun tämän silmäkuopan luu murtui Frazierin vasemmasta koukusta ja Chuvalon kasvoista alkoi vuotaa verta.[9] Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Chuvalo ei kyennyt käymään ottelua loppuun.[10]

Samaan aikaan maailmanmestari Muhammad Ali menetti mestaruutensa ja nyrkkeilylisenssinsä, koska hän kieltäytyi osallistumasta Vietnamin sotaan. Nyrkkeilyliitto WBA päätti selvittää uuden raskaansarjan mestarinsa turnauksella, johon Frazier ei kuitenkaan osallistunut. New Yorkin nyrkkeilykomissio NYSAC päätti järjestää oman maailmanmestaruusottelunsa, ja ottelussa avoimesta mestaruudesta Frazier kohtasi Buster Mathisin. Ottelu käytiin neljännen Madison Square Gardenin avajaisissa 4. maaliskuuta 1968, ja sitä seurasi 18 096 katsojaa. Frazier otti kamppailun hallintaansa kuudennessa erässä, ja se päättyi 11. erässä hänen voittoonsa tyrmäyksellä.[10] Suurista nyrkkeilyliitoista maailmanmestaruuden tunnusti WBC, jolla ei ollut omaa mestaria vuosina 1967–1970.[10]

Frazier puolusti NYSAC:n maailmanmestaruuttaan neljä kertaa otteluissaan Manuel Ramosia, Oscar Bonavenaa, Dave Zyglewiczia ja Jerry Quarrya vastaan, minkä jälkeen hän kohtasi WBA:n maailmanmestari Jimmy Ellisin Madison Square Gardenissa New Yorkissa 16. helmikuuta 1970. Frazier yhdisti vuonna 1967 eronneet maailmanmestaruustittelit ottelussa, jota seurasi 18 079 katsojaa. Ellis hallitsi ottelua aluksi, mutta sen jälkeen Frazier sai otteen ja kaatoi Ellisin neljännessä erässä kanveesiin vartalolyönnillään. Valmentaja Angelo Dundee ei päästänyt Ellisiä enää viidenteen erään, joten Frazierista tuli raskaansarjan kiistaton maailmanmestari. Muhammad Ali luovutti hänelle vuodesta 1967 hallussaan pitämänsä WBC:n maailmanmestaruusvyön, jolloin Frazierista tuli sekä WBC:n että WBA:n maailmanmestari.[11]

Fight of the Century[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Fight of the Century

Frazierin ja Muhammad Alin välisestä ottelusta oli puhuttu jo pitkään julkisuudessa. Frazier oli omalta osaltaan yrittänyt auttaa Alia saamaan kilpailulisenssinsä takaisin ja jopa lainannut hänelle rahaa, koska monet eivät olisi pitäneet Frazieria todellisena maailmanmestarina, jos hän ei olisi otellut Alia vastaan.[12] Ennen ottelua Muhammad Ali alkoi pilkata Frazieria ”Setä Tuomoksi” (eng. Uncle Tom) eli valkoisten nöyristelijäksi ja mustamaalasi häntä muutenkin julkisuudessa. Alia tukenut Frazier ei voinut ymmärtää tätä, ja heidän välillään alkoi vihanpito.[12]

Ottelu käytiin Madison Square Gardenissa, New Yorkissa 8. maaliskuuta 1971. Frazier oli ennakkosuosikki kertoimin 6:5.[11] Ali hallitsi ottelun alkua, mutta Frazier onnistui vähitellen nousemaan tasolleen. Hän horjutti Alia yhdennessätoista erässä vasemmalla koukullaan ja kaatoi tämän lopulta kanveesiin viidennessätoista ja viimeisessä erässä.[13] Viisi minuuttia ottelun jälkeen Frazier julistettiin voittajaksi yksimielisesti pistein 8–6–1, 11–4 ja 9–6.[14] Voittoa on pidetty Frazierin uran huipentumana.[15]

Mestaruuden menettäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Sunshine Showdown ja Super Fight II

Frazier puolusti maailmanmestarin titteliä menestyksellisesti vielä kahdesti, kun hän voitti Terry Danielsin 1972 New Orleansissa käydyssä kamppailussa tyrmäyksellä ja Ron Standerin Omahassa teknisellä tyrmäyksellä.[14] Sen jälkeen hän kohtasi nuoren George Foremanin, joka oli voittanut kultamitalin vuoden 1968 olympialaisissa ja kohonnut ammattilaiseksi. Foreman osasi hyödyntää loistavasti suurta kokoaan (hän oli 190 cm pitkä ja painoi 100 kg), sen tuomaa henkistä ylivoimaa ja iskuvoimaansa.[16][17] Frazier lähti Sunshine Showdown -nimellä tunnettuun kamppailuun ennakkosuosikkina kertoimin 3:1.[14][18] Foreman voitti kuitenkin Frazierin tyrmäyksellä toisessa erässä ja vei mestaruuden.[14]

Ottelun jälkeen Frazierin pitkäaikainen valmentaja Yancey Durham kuoli yllättäen, ja Frazier piti sen takia muutaman kuukauden tauon, ennen kuin päätti palata harjoittelemaan. Ensimmäisessä ottelussaan Foremanille kärsimänsä tappion jälkeen Frazier voitti Joe Bugnerin pisteillä. Hänen uudeksi valmentajakseen tuli Eddie Futch.[14] Sen jälkeen Frazier kohtasi Alin toisen kerran ja kärsi 12-eräisessä ottelussa niukan pistetappion. Ottelu oli parin välisistä kamppailuista tasaisin, ja osa katsojista protestoi ääneen, kun Ali julistettiin voittajaksi yksimielisesti. Tappionsa jälkeen Frazier otteli 17 kuukauden aikana vain kahdesti ja sai tyrmäysvoitot Jerry Quarrysta ja Jimmy Ellisista.[14]

Thrilla in Manila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Thrilla in Manila

Frazier kohtasi viimeiseksi jääneessä maailmanmestaruusottelussaan Muhammad Alin, joka oli noussut maailmanmestariksi vuotta aiemmin voitettuaan George Foremanin Rumble in the Jungle -nimisessä kamppailussa. Ottelu järjestettiin lämpimissä oloissa Filippiinien Manilassa 1. lokakuuta 1975[19] ja se tunnetaan promoottori Don Kingin keksimällä nimellä Thrilla in Manila. Alille maksettiin kohtaamisesta 4,5 miljoonaa ja Frazierille 3,5 miljoonaa dollaria.[20]

Thrilla in Manila sai runsaasti huomiota ennen ottelun alkamista, kun Ali haukkui Frazieria julkisesti lukutaidottomaksi ja nimitti häntä gorillaksi. Frazier otti jokaisen loukkauksen henkilökohtaisesti, sillä hänen lapsiaan kiusattiin niiden takia koulussa, ja näin jo aiemmissa otteluissa vastustajien välillä noussut viha syveni. Ali on myöhemmin puolustautunut sanomalla, että hänen lausuntonsa olivat vain ottelun markkinointia.[21] Ottelun näkyvyys vain kasvoi, kun Ali toi presidentti Ferdinand Marcosin vastaanotolle mukanaan Veronica Porsche -nimisen mallin, jota Marcos luuli Alin vaimoksi. Ali ei edes yrittänyt korjata virhettä, joka päätyi sanomalehtien otsikoihin ympäri maailmaa. Kohun takia Ali joutui järjestämään lehdistötilaisuuden, jossa hän sanoi olevansa vastuussa ainoastaan vaimolleen Belindalle. Tapauksen jälkeen Belinda matkusti Manilaan ja päivän mittaisen vierailunsa aikana kävi monien lähteiden mukaan Alin kimppuun.[22] Frazierin seurue toivoi Alin seurueen ajautuneen skandaalin takia sekasorron partaalle. Vain viikkoa ennen ottelua Frazier päätti vetäytyä julkisuudesta Manilan ulkopuolelle askeettisiin harjoitusoloihin odottamaan ottelun alkua.[12]

Ali hallitsi kamppailun alkua, vaikkei liikkunutkaan yhtä paljon kuin aiemmissa otteluissaan. Kamppailun puolivälissä Frazier otti tilanteen hallintaansa. Ali pyrki iskemään Frazieria kasvoihin, jonka vuoksi hänen silmänsä alkoivat turvota 11. erässä. Hän ei nähnyt mitään ottelun kahdessa viimeisessä erässä.[23][24] Ali voitti ottelun teknisellä tyrmäyksellä, kun Frazierin valmentaja Eddie Futch heitti pyyhkeen kehään 14. ja 15. erän välisellä tauolla.[24] Frazier protestoi päätöstä huutamalla ja raivoamalla Futchille.[4] Ottelun jälkeen hän vannoi, ettei enää ikinä puhuisi sanaakaan valmentajalleen, jota piti syypäänä tappioonsa.[12] Haastattelussa vuonna 2008 Frazier sanoi olleensa valmis jopa uhraamaan henkensä, mikäli olisi saanut astua kehään vielä yhden erän ajaksi.[4]

Ottelun päätyttyä Ali nousi tuolilta juhliakseen voittoaan, mutta kaatui avustajansa käsivarsille kuumuuden uuvuttamana.[23] Myöhemmin on käynyt ilmi, että maailmanmestari oli käskenyt valmentajaansa Angelo Dundeeta luovuttamaan ottelun saman erätauon alussa. Dundee päätti kuitenkin odottaa, koska oli huomannut, että Frazierin kulmauksessa keskusteltiin samasta asiasta.[12]

Frazierin ja Alin viimeistä kohtaamista pidetään yhtenä kaikkien aikojen kuuluisimmista nyrkkeilyotteluista: aikakauslehti The Ring nimesi ottelun Vuoden otteluksi ja se oli ensimmäisenä Time-lehden listauksessa ”Top 10 Boxing Matches”. Alin ottelun jälkeen antamia kommentteja Frazierista on pidetty sovinnontekona: hän sanoi Frazierin olevan ”maailman paras nyrkkeilijä minun jälkeeni”, kuvaili häntä kovimmaksi vastustajakseen ja kertoi käyneensä ottelun aikana ”lähempänä kuolemaa kuin koskaan”.[23][25][26]

Viimeiset ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muhammad Alille kärsimänsä tappion jälkeen Frazier piti kahdeksan kuukauden tauon ennen seuraavaa otteluaan George Foremania vastaan. Molemmat kamppailijat saivat ottelusta palkkioksi miljoona dollaria.[27] Frazier astui kehään päänsä kaljuksi ajelleena.[28] Hän oli leikannut hiuksensa pois impulsiivisesti vain muutamaa tuntia ennen ottelua.[27] Frazier hävisi jälleen tyrmäyksellä, mutta tällä kertaa ottelu kesti viisi erää.[28]

Tappionsa jälkeen Frazier päätti uransa. Hän teki paluun neljä ja puoli vuotta myöhemmin 3. joulukuuta 1981, jolloin hän kohtasi Jumbo Cummingsin ratkaisemattomana päättyneessä ottelussa, joka jäi hänen uransa viimeiseksi. Vielä vuonna 1985 Frazier suunnitteli palaavansa kehään otellakseen näytösottelun kanadalaista Robert Cleroux’ta vastaan. Viranomaisten vastustelun vuoksi ottelu ei kuitenkaan koskaan toteutunut.[28]

Elämä nyrkkeilyuran jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi Joe Frazierin nyrkkeilysaleista.

Joe Frazierin nyrkkeilyuran aikana suuret ottelupalkkiot yleistyivät, ja nyrkkeilytoimittaja Ilmo Lounasheimon mukaan pelkät sijoitukset tuottivat Frazierille 70 000 dollaria vuodessa.[28] Frazier omisti muun muassa vuonna 1969 perustamansa Joe Frazier Gym -nyrkkeilysalin, jonka tiloissa hän asui vuodesta 1961.[6][12][29]

Frazierin viha hänen tunnetuinta vastustajaansa Muhammad Alia kohtaan ei laantunut vuosien aikana. Vuonna 1996, kun Ali sytytti Atlantan olympiatulen, Frazier sanoi, että Ali pitäisi työntää liekkeihin.[12] Omaelämäkertansa mukaan hän halusi otella Alin kanssa vielä kerran, lyödä hänet kappaleiksi ja ”postittaa takaisin Jeesukselle”.[4] Dokumenttielokuvassa Frazier vastaan Ali (Thrilla in Manila, 2008) näytetään, että Frazierin puhelinvastaajassa on viesti: ”Liiku kuin perhonen, pistä kuin ampiainen, minä tein sen.” Tällä hän viittaa Muhammad Alin uransa jälkeen sairastamaan Parkinsonin tautiin, jonka Frazier tulkitsi Jumalan rangaistukseksi nuoren Alin sanoista ja teoista: ”Joskus Jumala tulee alas ja laittaa kätensä päällesi, jos olet liian ylpeä.”[4] Frazierin kuoleman jälkeen Ali sanoi tiedotusvälineille maailman menettäneen loistavan mestarin, jota hän muistelee kunnioittaen ja ihaillen.[30]

Lapsia Frazierilla oli yksitoista[1] ja lapsenlapsia 27.[6] Hänen poikansa Marvis Frazier nyrkkeili ammattilaisena 1980-luvulla ja auttoi myöhemmin isäänsä nuorten nyrkkeilijöiden valmentamisessa.[12] Myös hänen tyttärensä Jackie Frazier-Lyde on nyrkkeillyt ammattilaisena.

Frazier joutui auto-onnettomuuteen vuonna 2002 ja sai niskavamman.[6] Helmikuussa 2004 hänet pidätettiin, kun poliisi oli saanut hänen kotoaan Pohjois-Philadelphiassa ilmoituksen perheväkivallasta. Frazierin pojan äiti kertoi poliisille, että Frazier oli lyönyt häntä ja hänellä oli vammoja kasvoissaan. Syytteet hylättiin myöhemmin, kun nainen kieltäytyi todistamasta Frazieria vastaan oikeudessa.[31] Vuonna 2007 Frazier vieraili Suomessa ja osallistui Se on siinä -ohjelman kuvauksiin.[6]

Frazier kuoli 67-vuotiaana 7. marraskuuta 2011 kuukautta aiemmin todettuun maksasyöpään.[2]

Nyrkkeilytyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

” ...Frazier oli luultavasti nykyajan armottomin, hyökkäävin ja kilpailukykyisin ammattilainen. ”

– Muhammad Ali vastustajastaan Joe Frazierista.[32]

Joe Frazier oli hyökkäävä nyrkkeilijä, joka tapasi käydä etukumarassa vastustajansa kimppuun heti ottelun alussa ja jatkaa hyökkäämistä, kunnes vastustaja väsyi.[33][8]. Frazierilla oli hyvä iskunkestävyys, jonka ansiosta hän pystyi hyökkäämään suoraan päin vastustajansa iskuja.[33][8] Lähietäisyydelle päästyään Frazierilla oli tapana lyödä vastustajaansa vartaloon hidastaakseen tätä.[5] Hänen erityisenä vahvuutenaan pidettiin oikeaa koukkua vartaloon.[34] Frazier pystyi lyömään 54–58 iskua jokaisessa erässä. Hän tyrmäsi vastustajansa usein lyömällä heitä vasemmalla koukulla päähän.[5] Frazierin iskuvoima oli huippuluokkaa, ja hänen harjoitusvastustajanaan toiminut alemman raskaansarjan nyrkkeilijä Ray Anderson on verrannut Frazierin iskua bussin yliajoon.[5][33]

Ottelutapansa takia Frazier sai lempinimen Smokin’ Joe, koska hän monien mielestä ”sauhusi” otellessaan.[8] Frazieria on tyyliltään usein verrattu Rocky Marcianoon,[5] joka suomalaisen nyrkkeilytoimittaja Ilmo Lounasheimon mukaan otteli yhtä tehokkaasti.[8] Aggressiivisen tyylinsä takia Frazier oli katsojien suosiossa, eikä hänen otteluissaan Lounasheimon mukaan ”ollut kuollutta hetkeä eikä katsojien aika tullut niissä tullut pitkäksi”.[33]

Nykyään monet mieltävät Frazierin hitaaksi nyrkkeilijäksi, mikä saattaa johtua jatkuvasta vertailusta Aliin. Todellisuudessa Frazierilla oli erittäin nopeat kädet.[34] Myös hänen reaktiokykynsä oli nopea.[35]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joe Frazier saa palkinnon New York Daily News -lehdeltä.

Joe Frazier esiintyi omana itsenään vuoden 1976 menestyselokuvassa Rocky.[36] Lisäksi elokuva on saanut vaikutteita Frazierin elämästä. Ensinnäkin elokuvan päähenkilö Rocky Balboa harjoittelee teurastamossa hakkaamalla naudanruhoa kuin nyrkkeilysäkkiä. Frazierin mukaan hän oli silloin tällöin hakannut naudanruhoja teurastamossa työskennellessään ja käsikirjoittaja-pääosannäyttelijä Sylvester Stallone käytti ideaa elokuvassa. Myös elokuvan toinen tunnettu kohtaus, jossa Balboa juoksee Philadelphian museon portaita lenkkinsä aikana, perustuu Frazierista kerrottuun tarinaan. Frazierille ei kuitenkaan maksettu elokuvasta muuta kuin pieni korvaus hänen esiintymisestään.[4]

Frazier valittiin nyrkkeilyn Hall of Fameen vuonna 1990.[37]

Vuonna 1992 hän vieraili televisiosarjan Simpsonit jaksossa Velipuolen paluu. [38]

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

32 voittoa (27 tyrmäystä/teknistä tyrmäystä, 5 pistevoittoa), 4 tappiota (1 pistetappio, 3 teknisellä tyrmäyksellä), 1 tasapeli
KO = Tyrmäys, TKO = Tekninen tyrmäys, PTS = Pisteillä, DRAW = Tasapeli
Tulos Vastustaja Tuomio Erä Päivä Paikka Huomio
Voitto Woody Goss TKO 1 6 16.8.1965 Yhdysvallat Philadelphia, Pennsylvania Debyyttiottelu ammattilaisena.
Voitto Mike Bruce TKO 3 6 20.9.1965 Yhdysvallat Philadelphia, Pennsylvania
Voitto Ray Staples TKO 2 6 28.9.1965 Yhdysvallat Philadelphia, Pennsylvania
Voitto Ape Davis KO 1 8 11.11.1965 Yhdysvallat Philadelphia, Pennsylvania
Voitto Mel Turnbow KO 1 8 17.1.1966 Yhdysvallat Philadelphia, Pennsylvania
Voitto Dick Wipperman TKO 5 8 4.3.1966 Yhdysvallat New York City, New York
Voitto Charley Polite TKO 2 10 4.4.1966 Yhdysvallat Philadelphia, Pennsylvania
Voitto Don Smith KO 3 10 28.4.1966 Yhdysvallat Pittsburgh, Pennsylvania
Voitto Chuck Leslie KO 3 10 19.5.1966 Yhdysvallat Los Angeles, Kalifornia
Voitto Al Jones KO 1 10 26.5.1966 Yhdysvallat Los Angeles, Kalifornia
Voitto Billy Daniels TKO 6 10 25.7.1966 Yhdysvallat Philadelphia, Pennsylvania
Voitto Oscar Bonavena PTS 10 10 21.9.1966 Yhdysvallat New York City, New York
Voitto Eddie Machen TKO 10 10 21.11.1966 Yhdysvallat Los Angeles, Kalifornia
Voitto Doug Jones KO 6 10 21.2.1967 Yhdysvallat Philadelphia, Pennsylvania
Voitto Jefferson Davis TKO 5 10 11.4.1967 Yhdysvallat Miami Beach, Florida
Voitto George Johnson PTS (jaettu) 10 10 4.5.1967 Yhdysvallat Los Angeles, Kalifornia
Voitto George Chuvalo TKO 4 10 19.7.1967 Yhdysvallat New York City, New York
Voitto Tony Doyle TKO 2 10 17.10.1967 Yhdysvallat Philadelphia, Pennsylvania
Voitto Marion Connor TKO 3 10 18.12.1967 Yhdysvallat Boston, Massachusetts
Voitto Buster Mathis TKO 11 15 4.3.1968 Yhdysvallat New York City, New York Julistetaan NYSAC:n (New York State Athletic Commission) valitsemaksi maailmanmestariksi.
Voitto Manuel Ramos TKO 2 15 24.6.1968 Yhdysvallat New York City, New York Puolusti NYSAC:n maailmanmestaruutta.
Voitto Oscar Bonavena PTS (jaettu) 15 15 10.12.1968 Yhdysvallat Philadelphia, Pennsylvania Puolusti NYSAC:n maailmanmestaruutta.
Voitto Dave Zyglewicz KO 1 15 22.4.1969 Yhdysvallat Houston, Texas Puolusti NYSAC:n maailmanmestaruutta.
Voitto Jerry Quarry TKO 7 15 23.6.1969 Yhdysvallat New York City, New York Puolusti NYSAC:n maailmanmestaruutta.
Voitto Jimmy Ellis TKO 5 15 16.2.1970 Yhdysvallat New York City, New York Voitti vapaana olleen WBC:n maailmanmestaruuden
Voitti WBA:n maailmanmestaruuden
Puolusti NYSAC:n maailmanmestaruutta
Voitto Bob Foster KO 2 15 18.11.1970 Yhdysvallat Detroit, Michigan Puolusti WBC:n/WBA:n maailmanmestaruutta.
Voitto Muhammad Ali PTS (yksimielinen) 15 15 8.3.1971 Yhdysvallat New York City, New York Fight of the Century;
Puolusti WBC:n/WBA:n maailmanmestaruudesta.
Voitto Terry Daniels TKO 4 15 15.1.1972 Yhdysvallat New Orleans, Louisiana Puolusti WBC:n/WBA:n maailmanmestaruutta.
Voitto Ron Stander TKO 5 15 25.5.1972 Yhdysvallat Omaha, Nebraska Puolusti WBC:n/WBA:n maailmanmestaruutta.
Tappio George Foreman TKO 2 15 22.1.1973 Jamaika Kingston, Jamaika Sunshine Showdown;
Ottelu oli WBC:n/WBA:n maailmanmestaruudesta.
Voitto Joe Bugner PTS (jaettu) 12 12 2.7.1973 Yhdistynyt kuningaskunta Lontoo, Englanti
Tappio Muhammad Ali PTS (yksimielinen) 12 12 28.1.1974 Yhdysvallat New York City, New York Super Fight II;
Ottelu oli NABF:n mestaruudesta.
Voitto Jerry Quarry TKO 5 10 17.6.1974 Yhdysvallat New York City, New York
Voitto Jimmy Ellis TKO 9 12 2.3.1975 Australia Melbourne, Victoria, Australia
Tappio Muhammad Ali TKO 14 15 1.10.1975 Filippiinit Quezon City, Filippiinit Thrilla in Manila;
Ottelu oli WBC:n/WBA:n maailmanmestaruudesta.
Tappio George Foreman TKO 5 12 15.6.1976 Yhdysvallat Uniondale, New York Ottelu oli NABF:n mestaruudesta.
Lopetti uransa ensimmäisen kerran.
Tasapeli Floyd Cummings DRAW 10 10 3.12.1981 Yhdysvallat Uniondale, New York Viimeinen ottelu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 387–395. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
  • Goldstein, Alan: Muhammad Ali – legendaarisen nyrkkeilijän tarina. Suomentanut Marianna Kurtto. Jyväskylä: Gummerus, 2007. ISBN 978-951-20-7653-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e Vincent M. Mallozzi: Fire Still Burns Inside Smokin' Joe Frazier The New York Times. 18.10.2006. Viitattu 2.9.2010. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Schabner, Dean: ‘Smokin’ Joe Frazier Dies of Liver Cancer ABC News. 7.11.2011. Viitattu 8.11.2011. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f Lounasheimo, s. 388
  4. ↑ a b c d e f g h McRae, Donald: Still smokin' over Ali but there's no time for hatred now The Guardian. 11.11.2008. Guardian.co.uk. Viitattu 23.12.2010. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g h i j Sport: Bull v. Butterfly: A Clash of Champions Time Magazine. 8.3.1971. Time.com. Arkistoitu 30.8.2009. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e Holopainen, Pekka: Legenda saapui pyörätuolilla IS.fi. 10.6.2007. Viitattu 6.12.2010. [vanhentunut linkki]
  7. ↑ a b Lounasheimo, s. 387.
  8. ↑ a b c d e f g h Lounasheimo, s. 389
  9. ↑ Buffery, Steve: Chuvalo remembers Frazier torontosun.com. 9.11.2011. Toronto: Toronto Sun. Arkistoitu 16.11.2014. Viitattu 5.7.2013. (englanniksi)
  10. ↑ a b c Lounasheimo, s. 390
  11. ↑ a b Lounasheimo, s. 391
  12. ↑ a b c d e f g h Dokumentti: Frazier vastaan Ali (Thrilla in Manila, 2009), HBO
  13. ↑ The Battered Face Of A Winner Sports Illustrated. 15.3.1971. Viitattu 16.10.2010. (englanniksi)
  14. ↑ a b c d e f Lounasheimo, s. 393
  15. ↑ Lounasheimo, s. 392
  16. ↑ Goldstein, s. 108
  17. ↑ Sport: Violent Coronation in Kinshasa Time Magazine. Arkistoitu 15.11.2010. Viitattu 16.11.2010. (englanniksi)
  18. ↑ Sport: Instant Champion Time Magazine. Arkistoitu 13.11.2010. Viitattu 23.11.2010. (englanniksi)
  19. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 1073.
  20. ↑ Lounasheimo, s.380.
  21. ↑ Goldstein, s. 122.
  22. ↑ Goldstein, s. 122–123.
  23. ↑ a b c Lee Bellfield: Boxing Classics – The Muhammad Ali v Joe Frazier Trilogy – 1971–1975 SaddoBoxing.com. Viitattu 16.9.2010. (englanniksi)
  24. ↑ a b Kram, Mark: 'Lawdy Lawdy He's Great' Sports Illustrated. 13.10.1975. CNN. Arkistoitu 13.1.2010. Viitattu 17.10.2010. (englanniksi)
  25. ↑ Alan Goldstein, s. 129.
  26. ↑ Levy, Glen: Top 10 Boxing Matches of All Time: Muhammad Ali vs. Joe Frazier III Time Magazine. 17.4.2010. Arkistoitu 8.11.2011. Viitattu 12.9.2010. (englanniksi)
  27. ↑ a b http://sportsillustrated.cnn.com/vault/article/magazine/MAG1091259/index.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  28. ↑ a b c d Lounasheimo, s. 395
  29. ↑ Wink, Christoph: Joe Frazier's Gym closes for renovations The Temple News. 3.4.2008. Arkistoitu 9.1.2009. Viitattu 22.12.2010. (englanniksi)
  30. ↑ Suurin vastus Ali surullisena: ”Maailma on menettänyt mestarin” MTV3.fi. 8.11.2011. Viitattu 8.11.2011. (suomeksi)
  31. ↑ About.com – Crime/Punishment: Joe Frazier (Arkistoitu – Internet Archive)
  32. ↑ Ali, Muhammad & Durham, Richard: Suurin ja kaunein, s. 415. Suomentanut Jussi Nousiainen. Helsinki: Tammi, 1975. ISBN 951-30-3664-2.
  33. ↑ a b c d Lounasheimo, s. 387.
  34. ↑ a b Why I Don't Believe Those Who Say They Picked Foreman Over Frazier EastSideBoxing.com. 2.3.2004. Arkistoitu 10.7.2011. Viitattu 26.5.2011. (englanniksi)
  35. ↑ Helsingin Sanomien muistokirjoitus (Arkistoitu – Internet Archive), kirjoittanut Ari Pusa.
  36. ↑ Full cast and crew for Rocky (1976) The Internet Movie Database. Viitattu 6.12.2010. (englanniksi)
  37. ↑ http://www.cyberboxingzone.com/boxing/joe.htm
  38. ↑ "The Simpsons": Brother, Can You Spare Two Dimes? (Cast) The Internet Movie Database. Viitattu 3.12.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Joe Frazier.
Kansainväliset
Kansalliset
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Joe_Frazier&oldid=22181754”