João Gilberto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
João Gilberto
Joao Gilberto.jpg
Syntynyt 10. kesäkuuta 1931 (ikä 82)
Tyylilajit bossa nova
brasilialainen jazz
Soittimet kitara

João Gilberto (s. 10. kesäkuuta 1931) on brasilialainen bossa nova -muusikko.

Gilberto syntyi Juazeirossa ja opiskeli kitaransoittoa ja laulamista. Hän muutti vuonna 1950 Rio de Janeiroon ja liittyi Garotos da Lua -kuoroon. Vuonna 1958 Gilberto soitti kitaraa Elizete Cardoson albumilla Canção do Amor Demais. Pian albumin julkaisun jälkeen Gilberto äänitti oman LP:nsä, Chega de Saudaden. Gilberto julkaisi kaksi albumia lisää vuosina 1960 ja 1961. Hän esiintyi koko 1960-luvun ajan, mutta ei äänittänyt uutta albumia ennen vuotta 1968, jolloin ilmestyi hänen EP:nsä Ela é carioca.

Ensimmäisten levyjensä menestyksen jälkeen Gilberto muutti Yhdysvaltoihin missä hän asui 1980-luvulle asti. Siellä asuessaan hän levytti yhdysvaltalaisten muusikoiden kanssa vanhaa brasilialalist amusiikkia. Palattuaan brasiliaan hän on levyttänyt yhdessä lähes kaikkien brasilian popmusiikin suurten nimien kanssa.[1]

Gilberto on julkaissut albumeja 2000-luvulle saakka.

Lähteet[muokkaa]

  1. João Gilberto all music guide. Viitattu 5.5.2013.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.