Jisrael Beiteinu

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jisrael Beiteinu (hepreaksi:ישראל ביתנו‎,suom. Israel on kotimaamme) on oikeistolainen poliittinen puolue Israelissa. Puolue on perustettu vuonna 1999 ja se sai 11 paikkaa Knessetissä 2006 vaaleissa ja 15 2009 pidetyissä vaaleissa. Lokakuussa 2006 puolueesta tuli osa Kadima-johtoista koalitiohallitusta, kunnes se jätti hallituksen tammikuussa 2008 vastustaessaan rauhanneuvotteluja Palestiinalaishallinnon kanssa.[1] Puolue on ottanut kovan linjan Israelin arabeja ja palestiinalaisia kohtaan. Yksi sen perustajista ja nykyinen puheenjohtaja, Avigdor Lieberman, oli virallisesti Likudin edustaja. Puolue otettiin mukaan 2009 perustettiin Likudin johtamaan oikeistohallitukseen, jolloin Liebermanista tuli ulkoministeri.

Vuonna 2004 Lieberman ehdotti vuoden 1949 tulitaukosopimuksen mukaan Vihreän linjan nimellä tunnettua erottamissuunnitelmaa, jossa arabien ja juutalaisten asuma-alueet erotettaisiin toisistaan. Lieberman on myös vastustanut arabien oikeutta olla Israelin kansalaisia, jos Palestiinan valtio perustetaan.

Yisrael Beitenulla on seuraavat edustajat Knessetissä: Avigdor Lieberman, Israel Hasson, Yosef Shagal, Esterina Tartman, Stas Misazhnikov, Sofa Landaver, Yitzhak Aharonovich, Robert Ilatov, Alex Miller, Liya Shmatov ja David Rotem.

[muokkaa] Aiheesta muualla

  • Beytenun virallinen sivu venäjäksi ja hepreaksi [1]
  • Beytenun englanninkielinen sivu [2]
  • Beytenun virallinen englanninkielinen web-sivu[3]

[muokkaa] Lähteet

  1. Lieberman blasts Arab MKs, pulls party out of government, Haaretz
Israelin vaakuna Israelin puolueet
KadimaTyöväenpuolue-MeimadShasLikudJisrael BeiteinuEläkeläisten puolueMeretz-JahhadOikea tie
Kansallinen uskontopuolue-Kansallinen liitto (Ahi, Moledet, Tkuma) • Yhdistynyt toorajuutalainen puolue (Agudat Israel, Degel HaTora)
Yhdistynyt arabilista-Ta'alHadash (Israelin kommunistinen puolue) • Balad


Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Henkilökohtaiset työkalut