Jevgeni Bauer

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nemye svideteli (1914)
Gryozi (1915)

Jevgeni Frantsevitš Bauer (ven. Евгений Францевич Бауэр, 1865 – 22. heinäkuuta 1917) oli venäläinen elokuvaohjaaja. Hän ohjasi vuosina 1913–1917 noin 80 elokuvaa, joista likimain neljännes on säilynyt. Häntä pidetään tsaarinajan tärkeimpänä venäläisenä elokuvaohjaajana ja yhtenä aikansa parhaista koko maailmassa.lähde?

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bauer tuli elokuvaan vasta lähes viisikymmenvuotiaana. Sitä ennen hän teki pitkän uran arvostettuna teatterilavastajana. Lavastajan ominaisuudessa hän astui vuonna 1912 myös elokuvaan, aluksi Aleksandr Drankovin yhtiön palvelukseen. Seuraavana vuonna syntyivät ensimmäiset ohjaukset, ja Bauer siirtyi päätoimisesti elokuvaan. Vuonna 1913 hänestä tuli Aleksandr Hanžonkovin yhtiön pääohjaaja. Bauerin maine kasvoi nopeasti ja hänestä kehkeytyi yksi Venäjän arvostetuimmista ja tuotteliaimmista ohjaajista. Uraa kesti vain neljä vuotta, sillä hän kuoli tapaturmaisesti elokuvan kuvauksissa vuonna 1917 vain hieman ennen lokakuun vallankumousta.

Tuotanto ja maine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bauerin tunnetuimmat elokuvat ovat rakkauselokuvia, joskin tuotantoon kuuluu myös komedioita. Sosiaalisissa melodraamoissaan hän käsitteli usein luokkajakoa, rakkautta yli luokkarajojen ja sen mahdottomuutta. Tällaisia teoksia hänen säilyneessä tuotannossaan ovat esimerkiksi Naissielun iltahämärä (1913), Mykät todistajat (1914) ja Suurkaupungin lapsi (1914). Toista puolta hänen tuotannossaan edustavat mystiset elokuvat, joissa tuntuu venäläisen symbolismin vaikutus. Nämä elokuvat käsittelevät usein kuolemaa ja asetelmia joissa vainajat pitävät eläviä otteessaan. Näihin kuuluvat mm. elokuvat Harhakuvia (1915), Kuoleman jälkeen (1915) ja Kuoleva joutsen (1916).

Bauerin elokuvat ovat yleensä sävyltään hyvin traagisia ja tunnelmaltaan haikean melankolisia. Hän kiinnitti ohjauksessa poikkeuksellisen paljon huomiota kuvalliseen kauneuteen. Bauer irrottautui varhain teatterillisesta ylöspanosta ja käytti elokuvissaan ajalleen poikkeuksellisen taitavasti tilaa, rytmiä, valaistusta ja kameranliikkeitä. Hänellä oli myös hyvä vainu näyttelijöiden suhteen, ja häntä pidetään suurimpien tsaarinajan elokuvatähtien Vera Holodnajan ja Ivan Mozžuhinin löytäjänä.

Bauerin tuotanto voidaan liittää laajemmin 1900-luvun vaihteen taidevirtauksiin, kuten symbolismiin, dekadenssiin ja estetismiin. Hänen kuvallisessa tyylissään on nähty myös art nouveaun vaikutusta.

Neuvostoaikana Baueria väheksyttiin, eikä hänen elokuviaan tunnettu lainkaan. Ne löydettiin uudestaan vasta perestroikan myötä 1980-luvulla. Nykyään häntä pidetään yleisesti yhtenä 1910-luvun parhaista elokuvaohjaajista koko maailmassa. Häntä on kuvattu myös ensimmäiseksi elokuvaohjaajaksi, joka mielsi itsensä taiteilijaksi sanan täydessä merkityksessä.

Valikoitu filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Naissielun iltahämärä (Cумерки женской души, 1913)
  • Mykät todistajat (Немые свидетели, 1914)
  • Suurkaupungin lapsi (Дитя большого города, 1914)
  • Elämä kuolemassa (Жизнь в смерти, 1914 - kadonnut)
  • Kuoleman jälkeen (После смерти, 1915)
  • Harhakuvia (Грезы, 1915)
  • Rakkauden korkea veisu (Песнь торжествующей любви, 1915 - kadonnut)
  • Aikakauden lapset (Дети века, 1915)
  • Kuoleva joutsen (Умирающий лебедь, 1916)
  • Elämä elämästä (Жизнь за жизнь, 1916)
  • Onnea etsimässä (За счастьем, 1917)
  • Pariisin kuningas (Король Парижа, 1917)
  • Vallankumouksellinen (Революционер, 1917)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peter von Bagh: Jevgeni Bauer. Filmihullu 2/1990.
  • Lauri Piispa: Elokuva tsaarinajan Venäjällä. Idäntutkimus 1/2008.
  • Yuri Tsivian: Evgenii Bauer. Silent witnesses: Russian films 1908-1919. London, British Film Institute 1989.