Jerry Mathers

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jerry Mathers

Jerry Mathers (s. 2. kesäkuuta 1948) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet muistetaan muun muassa televisiosarjasta Leave It to Beaver, joka esitettiin alun perin vuosina 19571963.

Mathers esiintyi myös elokuvissa, joista eräs on Alfred Hitchcockin Mutta... kuka murhasi Harryn? (1955). Hän aloitti uransa hyvin varhain; hänet nähtiin mainoksessa jo kaksivuotiaana.

Suurimman maineensa Iowan Sioux Cityssä syntynyt Mathers saavuttikin juuri lapsinäyttelijänä. Hän valmistui Notre Dame High Schoolista 1967 ja myöhemmin Kalifornian yliopistosta. 1960-luvun viimeisinä vuosina Yhdysvalloissa alkoi levitä virheellinen huhu, jonka mukaan Mathers olisi saanut surmansa Vietnamissa.[1]

Mathersilla on kolme lasta. Hän sairastaa aikuisiän diabetesta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.