Jerry Hall
Jerry Faye Hall (s. 2. heinäkuuta 1956 Gonzales, Texas) on yhdysvaltalainen huippumalli ja näyttelijä. Hänet tunnetaan Rolling Stones -yhtyeen keulahahmo Mick Jaggerin pitkäaikaisena kumppanina ja "vaimona".
Sisällysluettelo |
Elämä [muokkaa]
Hall syntyi Texasissa, hän on englantilaista syntyperää. Hallilla on kaksoissisar nimeltään Terry sekä kolme vanhempaa siskoa. Hallin omaelämäkerta (Jerry Hall's Tall Tales) ilmestyi vuonna 1985.[1] Kirjassaan hän kertoi varhaisesta elämästään Texasin Mesquitessa, jossa hän valmistui North Mesquite High Schoolista.[1] Kirja kertoo myös hänen elämästään nuorena mallina Pariisissa.
Avioliitto ja perhe [muokkaa]
Jerry Hall ja Mick Jagger tapasivat 1970-luvun lopulla.[1] Onkin huhuttu, että Jerry olisi ollut syynä Jaggerin ja tämän ensimmäisen vaimon Biancan eroon, vaikka Jerry oli tuolloin kihloissa Bryan Ferryn kanssa.[1] Hallista tuli Jaggerin kumppani ja heidän ensimmäinen lapsensa syntyi 2. maaliskuuta 1984[2] ja sai nimekseen Elizabeth Scarlett Jagger.[2]
Hall esiintyi useissa Jaggerin levyjen kansissa ja heillä oli aikomus mennä naimisiin. Parin toinen lapsi James Leroy Augustin Jagger syntyi vuonna 1985.[2] Vuonna 1990 Hall ja Jagger "avioituivat" lomamatkallaan Balissa. Hindu-vihkiseremonia ei ollut kuitenkaan laillisesti kelpaava, joten he eivät periaatteessa ikinä olleet naimisissa. Pian vihkimisen jälkeen Jagger ja Hall saivat kolmannen lapsensa Georgia May Ayeesha Jaggerin.[2] Parin neljäs lapsi Gabriel Luke Beauregard syntyi vuonna 1997.[2]
Jerry Hall erosi Jaggerista 1999, jolloin tuli ilmi, että brasilialainen malli Luciana Morad odotti lasta Jaggerille.[1] Hall lykkäsi eroa kunnes DNA-testi paljasti Jaggerin Gimenezin lapsen isäksi.[1] Hallin hakiessa avioeroa kävi ilmi, ettei heidän liittonsa ollut laillisesti kelpaava eivätkä he koskaan olleetkaan naimisissa Englannin lakien mukaan.[2] Lopulta korkeimman oikeuden tuomari mitätöi heidän "avioliittonsa" vuonna 1999 päättäen 22-vuotisen suhteen.[2]
Valikoitu filmografia [muokkaa]
| Vuosi | Elokuva/televisiosarja | Rooli |
|---|---|---|
| 1980 | Willie & Phil | Karen |
| 1980 | Urban Cowboy | Seksikäs sisko |
| 1989 | Batman | Alicia Grissom |
| 1992 | Freejack | toimittaja |
| 1994 | Savage Hearts | Lady Miriam Foxley |
| 1994 | Princess Caraboo | Lady Motley |
| 1995 | Vampire in Brooklyn | nainen puistossa |
| 2002 | Merci Docteur Rey | Sybil |
Viitteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Jerry Hall Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
Sivulta puuttuu