Jernej Damjan

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Jernej Damjan
Jernej Damjan
Maa: Slovenian lippu Slovenia
Miesten mäkihyppy
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Oberstdorf 2005 normaalimäen joukkuekilpailu
Pronssia Pronssia Oslo 2011 suurmäen joukkuekilpailu
Lentomäen MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Vikersund 2012 joukkuekilpailu

Jernej Damjan (s. 28. toukokuuta, 1983) on slovenialainen mäkihyppääjä ja MM-mitalisti.

Damjan on saavuttanut urallaan kolme joukkuekilpailun MM-pronssia, normaalimäestä Oberstdorfissa 2005, suurmäestä Oslossa 2011 sekä lentomäestä Vikersundissa 2012. Henkilökohtaisissa kilpailuissa Damjanin paras sijoitus on kuudes tila Oberstdorfin normaalimäestä.

Damjan sijoittui Torinon olympialaisissa 2006 normaalimäessä 28:nneksi ja suurmäessä sijalle 35. Oberstdorfin lentomäen MM-kilpailuissa 2008 hän oli kahdestoista. Oslon MM-kilpailuissa 2011 hän oli suurmäessä 13:s.

Maailmancupissa Damjan on sijoittunut parhaimmillaan toiseksi Willingenin suurmäessä helmikuussa 2008. Lisäksi hän on ollut kahdesti kolmas: Willingenin suurmäessä ja Planican lentomäessä kaudella 2006–2007

Damjan on kuulunut maansa eliittiin jo muutaman vuoden. Hän on voittanut maansa mestaruuden kaksi kertaa: vuosina 2002 ja 2004. Häntä valmentaa Ari-Pekka Nikkola.

Lähteet [muokkaa]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.