Jeff Monson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jeff Monson
Jeff Monson.png
Tiedot
Lempinimi The Snowman
Pituus 175 cm
Paino 108,0 kg
Kansalaisuus Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Syntymäaika 18. tammikuuta 1971 (ikä 42)
Syntymäpaikka Saint Paul, Yhdysvallat
Tilastot
Ottelut 60
Voitot 46
– tyrmäyksellä 2
Tappiot 13

Jeffrey William Monson (s. 18. tammikuuta 1971 Saint Paul Minnesota) on yhdysvaltalainen vapaaottelija. Hän kuuluu Floridassa toimivaan taistelulajien American Top Team -akatemiaan.

Jeff Monsonilla on lukkopainissa kaksi FILA:n maailmanmestaruutta (2007, 2008) sekä kaksi ADCC-liiton maailmanmestaruutta (1999, 2005). Ammattilaisurallaan hän on otellut yhteensä 60 ottelua. Niistä Monson on voittanut 46.

Ennen ammattilaiseksi ryhtymistään vuonna 1999 Monson työskenteli mielenterveysalalla muun muassa perheneuvojana. Hän on opiskellut psykologiaa Oregonin yliopistossa.

The Snowman -lempinimellä tunnettu Monson on myös anarkisti, joka kuuluu syndikalistiseen Industrial Workers of the World -ammattiliittoon. Tammikuussa 2009 hän joutui syytteeseen valtion omaisuuden turmelemisesta ja sai yli 20 000 dollarin sakot. Monson esiintyi ESPN-kanavan julkaisemaa lehteä varten otetuissa kuvissa maalaamassa anarkistien käyttämää tunnusta kotikaupungissaan Olympiassa sijaitsevan hallintorakennuksen seinään. [1]

Jeff Monson on mukana myös EA Sportsin vuonna 2010 julkaisemassa EA Sports MMA -videopelissä.

Lähteet [muokkaa]

  1. Athlete charged after photos show crime 15.1.2009. The Seattle Times. Viitattu 10.11.2012.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.