Jason Momoa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jason Momoa
Jason Momoa vuonna 2011.
Jason Momoa vuonna 2011.
Syntymäaika 1. elokuuta 1979 (ikä 35)
Syntymäpaikka Honolulu, Havaiji, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä, malli
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Joseph Jason Namakaeha Momoa (s. 1. elokuuta 1979)[1] on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka tunnetaan rooleistaan Ronon Dexinä Stargate Atlantiksessa, khal Drogona Game of Thronesissa ja Conan barbaarina vuoden 2011 elokuvassa Conan the Barbarian.

Momoa syntyi Honolulussa, Havaijilla, ja kasvoi Iowan Norwalkissa. Hän palasi Havaijille vuonna 1998 aloittaen uran mallina. Hän oli Havaijin vuoden malli 1999 ja juonsi vuoden 1999 Miss Teen Hawaii USA -kilpailun.

Momoa on etniseltä taustaltaan isänsä puolelta havaijilainen ja äitinsä puolelta sekoitus saksalaista, iiriläistä ja alkuperäisamerikkalaista verta.[2]

Jason Momoa vuonna 2006. Momoan rastat muodostuivat hänen Stargate Atlantis -hahmonsa tunnusmerkiksi.[3]

Momoa esiintyi vuosina 1999–2001 Jason Ioanen roolissa sarjassa Baywatch Hawaii. Vuonna 2005 hän sai Ronon Dexin roolin Stargate Atlantiksessa. Vuonna 2011 Momoa esiintyi kahdessa barbaarin roolissa: Conanina elokuvassa Conan the Barbarian ja khal Drogona HBO:n Game of Thrones -televisiosarjan ensimmäisellä tuotantokaudella.

Momoalla on vuosina 2007 ja 2008 syntyneet lapset näyttelijä Lisa Bonetin kanssa, minkä lisäksi näyttelijä Zoë Kravitz on Momoan tytärpuoli Bonetin aiemmasta liitosta.[4]

Marraskuussa 2008 Momoa joutui losangelesilaisella klubilla sanaharkkaan, jonka päätteeksi häntä iskettiin olutlasilla vasten kasvoja. Särkyneen lasin aiheuttamat haavat vaativat 140 tikkiä ja Momoan kasvoihin jäi välikohtauksesta pysyvät jäljet.[5] Hyökkääjä tuomittiin viiden vuoden vankeusrangaistukseen.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jason Momoa: Biography TV.com. Viitattu 6.4.2013. (englanniksi)
  2. Momoa Makes Hawaii Hot ExtraTV.com. 19.7.2004. Viitattu 6.4.2013. (englanniksi)
  3. Sumner, Darren: Momoa: The dreads stay put GateWorld. 26.5.2008. Viitattu 6.4.2013. (englanniksi)
  4. Lisa Bonet's new baby's name is a mouthful Access Hollywood. 1.9.2009 (päivitetty). Viitattu 6.4.2013. (englanniksi)
  5. Man Pleads Not Guilty to Assaulting "Stargate Atlantis" Actor 26.1.2009. NBC. Viitattu 6.4.2013. (englanniksi)
  6. Five-year sentence for man who attacked 'Stargate Atlantis' actor Jason Momoa Los Angeles Times. 7.10.2009. Viitattu 6.4.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]