Jarno Lippojoki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jarno Lippojoki
Henkilötiedot
Syntynyt17. tammikuuta 1986 (ikä 38)
Imatra, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Lipari,[1] Imatran Paul Coffey[2]
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 178 cm
Paino 85 kg
Pelinumero 44
Pelaajaura
Pääsarjaura 2006–2017
Aik. seurat SaiPa (SML)
JYP (SML)
KooKoo (Mestis)
Lyon HC (Ranska)
Ketterä (S-S/Mestis)

Jarno Lippojoki (s. 17. tammikuuta 1986 Imatra) on suomalainen entinen jääkiekkopuolustaja. Hän pelasi urallaan SM-liigaa Saimaan Pallossa ja JYPissä yhteensä 201 runkosarjaottelua tehopistein 15+12=27 sekä keräten 46 jäähyminuuttia. Hän ei pelannut otteluakaan pudotuspeleissä, mutta Lippojoki oli kuitenkin voittamassa runkosarjaottelumääränsä ansiosta JYPissä Suomenmestaruutta vuonna 2009. Hän loi pääsarjauraa myös yhdellä kaudella Ranskassa. Suurimman osan urastaan Lippojoki pelasi kuitenkin Mestistä, jossa hän toimi KooKoon kapteenina kaudella 2012–2013 ja kasvattajaseuransa Imatran Ketterän kapteenina vuodet 2017–2020. Lippojoki oli voittamassa Mestiksen mestaruutta KooKoossa vuonna 2014 ja Ketterässä vuosina 2019 ja 2021. Hän johdatti Ketterän myös joukkueensa kapteenina Suomen Cupin voittoon vuosina 2018 ja 2019 sekä Suomi-sarjan mestaruuteen vuonna 2017.[3] Imatran Ketterä on jäädyttänyt Lippojoen pelinumeron 44.[4]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippojoki on Imatran Ketterän kasvatti,[5] mutta hän siirtyi jo varhain juniorina Saimaan Palloon. Lippojoki debytoi miesten peleissä kaudella 2005–2006, kun hän pelasi yhden Mestis-ottelun alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa. Kaudella 2006–2007 Lippojoki debytoi SM-liigassa, jossa hän pelasi 32 runkosarjaottelua tehopistein 0+4=4. Lippojoki teki liigadebyyttinsä 20. lokakuuta 2006 Espoo Bluesia vastaan, kun hän nousi SaiPan kokoonpanoon loukkaantumisten myötä.[6] Lippojoki säilytti paikkansa SaiPan SM-liigajoukkueessa koko loppukauden ja hän sai jääaikaa keskimäärin noin kymmenen minuuttia. Tammikuussa 2007 Lippojoki teki SaiPan kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.[7]

Kaudella 2006–2007 Lippojoki pelasi 43 runkosarjaottelua tehden puolustajalle varsin kummalliset tehot 7+0=7, joilla hän oli SaiPan eniten maaleja tehnyt puolustaja.[8] Lippojoki teki liigauransa avausosuman 15. syyskuuta 2007 runkosarjan toisessa ottelussa vieraissa Oulun Kärppiä vastaan.[9] Lokakuussa 2007 hän siirtyi aluksi kahden ottelun lainasopimuksella Mestis-joukkue Savonlinnan Pallokerhoon,[10] mutta niiden jälkeen Lippojoen lainapestiä jatkettiin useaan otteeseen[11] ja hän pelasi joukkueessa yhteensä kahdeksan ottelua tehden yhden syöttöpisteen.[3]

Huhtikuussa 2008 Lippojoki solmi 1+1-vuotisen sopimuksen JYPin kanssa.[12] Kilpailu joukkueen puolustuksessa oli kova ja Lippojoki pelasi kauden 2008–2009 aikana SM-liigassa vain 26 runkosarjaottelua ilman tehopisteitä. Ne kuitenkin riittivät Suomenmestaruuteen keväällä 2009. Kauden aikana Lippojoki pelasi myös 12 ottelua JYPin farmijoukkue D Teamissa tehopistein 2+1=3. Hän ei lopulta käyttänyt sopimuksessaan ollutta optiota ja palasi kaudeksi 2009–2010 SaiPaan kaksivuotisella sopimuksella.[1][13]

Lippojoen peliaika jäi vähäiseksi myös kaudella 2009–2010 SaiPassa. Hän siirtyi lokakuussa 2009 kahden ottelun mittaisella lainasopimuksella sarjatasoa alemmas Mikkelin Jukureihin.[14] Lippojoki jatkoi lainapestiään useaan otteeseen[15] ja hän pelasi joukkueessa yhteensä yhdeksän ottelua tehopistein 1+3=4. SaiPan puolella Lippojoki pelasi vain 15 ottelua ilman tehopisteitä.[3]

Kaudella 2010–2011 Lippojoki teki SM-liigan yhden kauden piste-ennätyksensä tekemällä 46 runkosarjaottelussa tehot 7+4=11. Hän pelasi kauden aikana myös kaksi ottelua lainalla Jukureissa. Lippojoki teki kesäkuussa 2011 vuoden mittaisen jatkosopimuksen SaiPan kanssa.[16] Kaudella 2011–2012 hän teki 36 SM-liigaottelussa neljä syöttöpistettä. Lippojoki pelasi jälleen Jukureissa kaksi ottelua lainalla.[3]

Kaudeksi 2012–2013 Lippojoki siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella Mestis-joukkue KooKoohon.[17] Hänet nimettiin joukkueen kapteeniksi. Lippojoki jakoi KooKoon sisäisen tehotilaston voiton Timo-Pekka Heikkisen kanssa lukemalla +10.[18] Hän voitti kauden päätteeksi Mestis-hopeaa. Kaudella 2013–2014 Lippojoki jatkoi joukkueen varakapteenina. Hän voitti kauden päätteeksi Mestiksen-mestaruuden. Kaudella 2014–2015 Lippojoki oli KooKoon tehokkain puolustaja tehoilla 13+15=28, joilla hän voitti koko Mestiksen puolustajien maalipörssin ja sijoittui puolustajien pistepörssissä kahdeksanneksi.[19] Lippojoki voitti kauden päätteeksi Mestis-hopeaa.[3] Hänet valittiin sarjan ensimmäiseen tähdistökentälliseen.[20]

Lippojoki siirtyi kauden 2015–2016 kynnyksellä Ranskan Ligue Magnusin Lions de Lyoniin.[21] Joulukuussa 2015 hän kuitenkin jätti joukkueen henkilökohtaisiin syihin vedoten.[22] Muutamaa päivää myöhemmin Lippojoki palasi kevääseen 2017 asti ulottuvalla sopimuksella kasvattajaseuraansa Imatran Ketterään pelaamaan Suomi-sarjaa.[23] Hän voitti kauden päätteeksi hopeaa.[3] Lippojoki toimi jo Mestis-karsinnoissa Ketterän kapteenina, mutta kaudeksi 2016–2017 hänet nimettiin joukkueen ensisijaiseksi kapteeniksi.[24] Joulukuussa 2016 Lippojoki teki Ketterän kanssa 2+1-vuotisen jatkosopimuksen.[25] Hän voitti tehoilla 7+31=38 koko Suomi-sarjan puolustajien piste- ja syöttöpörssin. Lippojoki jakoi myös Mestiksen karsinnoissa Ketterän sisäisen tehotilaston voiton Mikko Kettusen kanssa lukemalla +8.[26] Hän voitti kauden päätteeksi Suomi-sarjan mestaruuden. Marraskuussa 2016 Lippojoki kävi paikkaamassa yhden ottelun ajan Savonlinnan Pallokerhon Mestis-joukkueen puolustajapulaa.[27] Tammikuussa 2017 hän siirtyi lainalle kaksi sarjatasoa ylemmäs Saimaan Palloon paikkaamaan joukkueen puolustajavajetta kolmen ottelun ajaksi.[3]

Ketterä jäi kevään 2017 Mestiksen karsintojen päätteeksi ilman sarjanousua, mutta toukokuussa 2017 joukkue kuitenkin nostettiin Mestikseen, kun Kajaanin Hokki jäi ilman Mestis-lisenssiä. Lippojoki oli kaudella 2017–2018 Ketterän tehokkain puolustaja Sameli Ventelän kanssa tehoilla 4+17=21.[28] Hänet valittiin kauden päätteeksi Mestiksen ensimmäiseen tähdistökentälliseen. Kaudella 2018–2019 Lippojoki johdatti Ketterän joukkueensa kapteenina sekä Mestiksen mestaruuteen että Suomen Cupiin. Hän voitti Suomen Cupin myös kaudella 2019–2020. Syyskuussa 2020 Lippojoki teki Ketterän kanssa kuukauden loppuun asti kestävän try-out -sopimuksen.[29] Lokakuussa hän teki joukkueen kanssa loppukauden 2020–2021 kattavan jatkosopimuksen. Lippojoki kertoi samalla aloittavansa mahdollisesti uransa viimeisen kauden.[30] Hän voitti kauden päätteeksi Mestiksen mestaruuden. Lippojoen pelaajaura päättyi kevääseen 2021.[3]

Maajoukkueura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippojoki on pelannut yhdeksän poikien maaottelua.[3]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippojoki pelasi lähes aikuiseksi asti pesäpalloa. Hän teki samassa iässä myös Superpesisdebyyttinsä Imatran Pallo-Veikoissa, jossa Lippojoki kävi lyömässä kolme kertaa.[31]

Lippojoen isä Arto oli voittamassa [Imatran Pallo-Veikkojen kaikkia neljää pesäpallon Suomenmestaruutta.[31] Jarnon setä Jari Lippojoki on jääkiekon I-divisioonan kaikkien aikojen tehokkain puolustaja, jonka mukaan on nimetty Mestiksen parhaalle puolustajalle myönnettävä Jari Lippojoki -palkinto.[10][32]

Tilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM            
2003–2004 SaiPa A-SM 19 0 0 0 16
2004–2005 SaiPa A-SM 39 2 8 10 34
2005–2006 SaiPa A-SM 39 3 10 13 44
Suomi U20 Mestis 1 0 0 0 2
2006–2007 SaiPa A-SM 23 6 10 16 46
SaiPa SM-liiga 32 0 4 4 10
2007–2008 SaiPa SM-liiga 43 7 0 7 8
SaPKo Mestis 8 0 1 1 4
2008–2009 JYP SM-liiga 26 0 0 0 0 Kanada-malja
D Team Mestis 12 2 1 3 4
2009–2010 SaiPa SM-liiga 15 0 0 0 8
Jukurit Mestis 9 1 3 4 4
2010–2011 SaiPa SM-liiga 46 7 4 11 10
Jukurit Mestis 2 1 0 1 0
2011–2012 SaiPa SM-liiga 36 0 4 4 8
Jukurit Mestis 2 0 0 0 0
2012–2013 KooKoo Mestis 46 3 6 9 18 11 0 2 2 0
2013–2014 KooKoo Mestis 54 3 5 8 14 17 3 2 5 4
2014–2015 KooKoo Mestis 56 13 15 28 16 19 4 2 6 4 Ykköstähdistö
2015–2016 Lyon HC Ranska 12 1 1 2 10
Ketterä Suomi-sarja 11 5 7 12 6 5 1 1 2 4
2016–2017 Ketterä Suomi-sarja 33 7 31 38 35 6 1 2 3 4
SaPKo Mestis 1 0 0 0 0
SaiPa SM-liiga 3 1 0 1 0
2017–2018 Ketterä Mestis 50 4 17 21 10 4 0 0 0 4 Ykköstähdistö
2018–2019 Ketterä Mestis 43 4 6 10 72 14 1 0 1 0
2019–2020 Ketterä Mestis 33 3 4 7 2
2020–2021 Ketterä Mestis 22 0 2 2 2 1 0 0 0 0
6 kautta yhteensä SM-liiga 201 15 12 27 46
14 kautta yhteensä Mestis 339 34 60 94 162 67 8 6 14 12
1 kausi yhteensä Ranska 12 1 1 2 10

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jarno Lippojoki palaa SaiPaan liiga.fi. 5.5.2009. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 7.6.2012.
  2. Karhu, Teemu: Liiganousija selviytyi syysmyrskyistä kunnialla Jatkoaika.com. 23.12.2014. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.12.2014.
  3. a b c d e f g h i Jarno Lippojoki Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  4. Imatran Ketterä Jäädyttää Jarno Lippojoen Numeron 44 kettera.net. Viitattu 23.1.2024.
  5. SaiPan liigapelaajia vieraili Ketterän kiekkoleirillä uutisvuoksi.fi. 9.8.2011. Kaakon Viestintä Oy. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 7.6.2012.
  6. Sarvilahti, Sami: Blues palaa Lappeenrantaan Jatkoaika.com. 20.10.2006. Jatkoaika r.y. Viitattu 3.9.2020.
  7. SaiPa julkaisi kolme uutta jatkosopimusta Jatkoaika.com. 12.1.2007. Jatkoaika r.y. Viitattu 30.11.2010.
  8. Elite Prospects - SaiPa eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 24.5.2019. (englanniksi)
  9. Väisänen, Matti: SaiPa näpäytti Kärppiä Jatkoaika.com. 15.7.2007. Jatkoaika r.y. Viitattu 3.9.2020.
  10. a b Lippojoki vahvistamaan SaPKo-puolustusta Jatkoaika.com. 9.10.2007. Jatkoaika r.y. Viitattu 30.11.2010.
  11. SaPKoon pohjoisamerikkalaisia kokelaita Jatkoaika.com. 13.10.2007. Jatkoaika r.y. Viitattu 30.11.2010.
    Eloa SaPKo-pakistossa Jatkoaika.com. 16.11.2007. Jatkoaika r.y. Viitattu 30.11.2010.
  12. JYPille kahdeksan uutta sopimusta Jatkoaika.com. 11.4.2008. Jatkoaika r.y. Viitattu 30.11.2010.
  13. Lippojoki palaa SaiPaan Jatkoaika.com. 5.5.2009. Jatkoaika r.y. Viitattu 30.11.2010.
  14. Lippojoen vuoro vierailla Mikkelissä Jatkoaika.com. 28.10.2009. Jatkoaika r.y. Viitattu 30.11.2010.
  15. Jukurit vahvistuu viidellä pelaajalla Jatkoaika.com. 29.11.2009. Jatkoaika r.y. Viitattu 30.11.2010.
    Pelaajaliikennettä Mikkelissä Jatkoaika.com. 12.1.2010. Jatkoaika r.y. Viitattu 30.11.2010.
    Jukureille vahvistuksia SaiPasta Jatkoaika.com. 26.1.2010. Jatkoaika r.y. Viitattu 30.11.2010.
  16. SaiPalle tukku pelaajasopimuksia Jatkoaika.com. 30.6.2011. Jatkoaika r.y. Viitattu 7.6.2012.
  17. KooKoo nappasi Lippojoen Jatkoaika.com. 16.4.2012. Jatkoaika r.y. Viitattu 7.6.2012.
  18. Elite Prospects - KooKoo eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 24.5.2019. (englanniksi)
  19. Elite Prospects - Mestis Stats 2014-2015 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 24.5.2019. (englanniksi)
  20. KooKoo-tähti Mestiksen palkintorohmuna Jatkoaika.com. 29.4.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 2.5.2015.
  21. Lippojoki suuntaa Ranskaan Jatkoaika.com. 8.9.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 22.12.2015.
  22. Isotalo, Ilari: Suomalaispakki jätti yllättäen ranskalaisseuran suomikiekko.com. 17.12.2015. Nordic Sport Media. Viitattu 22.12.2015.
  23. Ketterä vahvistuuArkistoitu kopio kettera.net. 22.12.2015. Imatran Ketterä Oy. Arkistoitu 23.12.2015. Viitattu 22.12.2015.
  24. Jarno Lippojoki Ketterän kapteeniksiArkistoitu kopio kettera.net. 15.8.2016. Imatran Ketterä Oy. Arkistoitu 23.11.2016. Viitattu 22.11.2016.
  25. Jarno Lippojoki ja Ketterä pitkään jatkosopimukseenArkistoitu kopio kettera.net. 18.12.2016. Imatran Ketterä Oy. Arkistoitu 16.1.2017. Viitattu 14.1.2017.
  26. Elite Prospects - Ketterä eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 24.5.2019. (englanniksi)
  27. Jarno Lippojoki Imatran Ketterästä paikkaamaan SaPKon pakkipulaaArkistoitu kopio ita-savo.fi. 12.11.2016. Kaakon Viestintä Oy. Arkistoitu 16.1.2017. Viitattu 14.1.2017.
  28. Elite Prospects - Ketterä eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 24.5.2019. (englanniksi)
  29. Varttinen sopimukseen Ketterän kanssa, viime kausien kapteeni koeajalla mukaan Jatkoaika.com. 3.9.2020. Jatkoaika r.y. Viitattu 3.9.2020.
  30. Silventoinen, Juho: Jarno Lippojoki jatkaa Ketterässä vielä yhden kauden – pitkä ura päättynee keväällä Jatkoaika.com. 11.10.2021. Jatkoaika r.y. Viitattu 22.10.2020.
  31. a b ”Lipari” tai ”Lörssä” kokoonpanoon – ja Imatran palloilussa juhlitaan HS.fi. 29.4.2021. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 2.6.2021.
  32. Jari Lippojoki Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)