Jarmo Papinniemi
Jarmo Papinniemi (s. 8. tammikuuta 1968 Imatra) on kirjallisuuskriitikko ja kulttuuritoimittaja. Parnasson päätoimittaja vuodesta 2005, sitä ennen Yleisradion tv-uutisten toimittajana ja kulttuuritoimittajana 1998–2005. Papinniemi on toiminut kirjallisuusarvostelijana vuodesta 1989 (mm. Etelä-Saimaa, Uusi Suomi, Demari).
Papinniemi toimitti vuonna 1999 Yleisradiolle 100-osaisen kirjallisuussarjan Tuhat vuotta, sata kirjaa yhdessä Seppo Puttosen kanssa. Papinniemi ja Puttonen tekivät myös miniesseistä koostuvan kirjan Sata kirjaa (Atena, 2003). Yhdessä Kaisa Neimalan kanssa Papinniemi on julkaissut kirjallisuutta esittelevät teokset Lukukirja. Kirja kirjoista (Otava, 2008) ja Aloittamisen taito (Avain, 2010). Vuonna 2011 ilmestyi Otavan kustantamana Sävelten siivilä, Ilkka Kuusiston muistelmateos, jonka Papinniemi on kirjoittanut yhdessä säveltäjä Kuusiston kanssa.
Papinniemi on käsikirjoittanut ja ohjannut pitkät tv-dokumentit Mikko Franck, matkalla (1998) ja Suuri suomalainen: Aleksis Kivi (2004).
Papinniemi on osallistunut mm. Finlandia-, Runeberg- ja Eino Leinon palkintojen lautakuntiin. Kesällä 2007, 2009 ja 20011 hän toimi Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen puheenjohtajana yhdessä kääntäjä, kirjailija Virpi Hämeen-Anttilan kanssa.
Jarmo Papinniemen puoliso on pianisti Tuula Hällström.
[muokkaa] Palkinnot
- WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 2011[1]
[muokkaa] Viitteet
- ↑ WSOY:n kirjallisuussäätiö palkitsi Mirkka Rekolan 2.10.2011. YLE Uutiset. Viitattu 2.10.2011.
Sivulta puuttuu