Japanin parlamentin kirjasto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Japanin parlamentin kirjasto Tokiossa

Japanin parlamentin kirjasto on Japanissa sijaitseva vuonna 1948 perustettu kirjasto, joka toimii lähinnä tutkijoiden käytössä. Kirjasto vastaa Yhdysvalloissa sijaitsevaa Yhdysvaltain kongressin kirjastoa ja se on Japanin ainoa kansalliskirjasto.

Kirjastolla on kaksi päätoimipaikkaa, joista toinen sijaitsee Tokiossa ja toinen Kiotossa. Lisäksi sillä on sivukirjastoja.

[muokkaa] Pääkokoelma

Kansalliskirjastona Japanin parlamentin kirjasto kokoaa kaikki Japanissa julkaistut teokset. Lisäksi sen kokoelmiin kuuluu merkittävä määrä ulkomaisia teoksia, joita parlamentin jäsenet ja henkilökunta tarvitsevat työssään.

[muokkaa] Merkittävimmät erikoiskokoelmat

Kirjastolla on myös kahdeksan merkittävää erikoiskokoelmaa. Nykypolitiikan ja perustuslain kokoelma kattaa noin 300 000 teosta, jotka liittyvät Japanin politiikan ja lainsäädännön nykyaikaistamiseen 1800-luvulla. Kirjastolla on myös noin 30 miljoonan sivun mikrofilmiarkisto liittyen Japanin miehitykseen toisen maailmansodan jälkeen. Lainsäädännön kokoelma sisältää noin 170 000 japaninkielistä ja 200 000 vieraskielistä dokumenttia liittyen Japanin parlamentin toimintaan ja yli 70 maan lainsäädäntöön. Lisäksi kokoelmaan kuuluu muun muassa kansainvälisiä sopimuksia ja maiden virallisia kannanottoja. Tieteen ja teknologian kokoelma sisältää noin 530 000 tuhatta kirjaa ja noin 2 miljoonaa mikrofilmiä. Karttoja kirjastolla on hallussaan noin 440 000. Kirjasto myös sisältää kopion kaikista Japanissa julkaistuista musiikkiteoksista ja se kattaa noin 300 000 vinyylilevyä ja 200 00 cd-levyä. Kirjasto myös kerää Japania koskevaa vieraskielistä aineistoa ja sillä on hallussaan dokumentteja jo 1500-luvulta. Harvinaisten teosten kokoelma sisältää aineistoa aina Edo-kaudelta 1600-luvun alusta lähtien.

Käännös
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty vieraskielisen Wikipedian artikkelista, ja siitä puuttuvat lähdemerkinnät tai lähdemerkinnät tarvitsevat tarkistamista. Voit auttaa Wikipediaa etsimällä sopivat lähteet tai tarkistamalla lähteet.
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä