Janne Oinonen
Janne Oinonen (21. lokakuuta 1896 Lieksa – 9. marraskuuta 1961) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916.[1][2]
Perhe ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Petteri Oinonen ja Leena Tolvanen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Anna Katariina Heinosen kanssa. Hän kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti seitsemännen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1927. Oinonen kävi Reserviupseerikoulun vuonna 1925 ja Kadettikoulun erikoiskurssin vuosina 1927 – 1928 sekä jalkaväkitykkiampujakurssin vuonna 1929. Taistelukoulun joukkueenjohtajakurssin hän suoritti vuonna 1934.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oinonen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 19. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin 4. helmikuuta 1918 sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon. Oinonen joutui jäämään sairaalahoitoon Saksaan pataljoonan muun joukon palatessa Suomeen helmikuussa vuonna 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oinonen palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen kesäkuun alussa vuonna 1918 ja astui armeijan palvelukseen 10. kesäkuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä. Hänet sijoitettiin 3. Jääkärirykmenttiin, josta muodostettiin myöhemmin ensin Savon jääkärirykmentti 3 ja sitten Uudenmaan rykmentti. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina 5. komppaniassa ja 2. konekiväärikomppaniassa sekä II pataljoonan varastonhoitajana. Armeijasta hän erosi 14. huhtikuuta 1920, mutta astui takaisin palvelukseen jo 1. huhtikuuta 1921. Nyt, hänet sijoitettiin pataljoonan varastonhoitajaksi Kenttälennätinpataljoonaan. Toistamiseen hän erosi armeijan palveluksesta 15. maaliskuuta 1922 ja siirtyi suojeluskuntajärjestön palvelukseen. Suojeluskunnissa hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Pielisjärven suojeluskuntaan. Tehtävässä hän palveli 16. toukokuuta 1922 - 15. heinäkuuta 1923 välisen ajan.[1][2]
Myöhemmin hän erosi suojeluskunnista ja astui takaisin Armeijan palvelukseen 16. elokuuta 1923 ja hänet sijoitettiin talousvääpeliksi Uudenmaan rykmenttiin. Myöhemmin hän hoiti 1. joulukuuta 1924 - 31. lokakuuta 1925 välisen ajan II pataljoonan taloudenhoitajana. Uudenmaan rykmentistä hän siirtyi 1. kesäkuuta 1926 Tampereen rykmenttiin, missä hän toimi rykmentin asevääpelinä sekä 20. lokakuuta 1926 alkaen aliupseerikoulun nuorempana upseerina. Rykmentin sisällä hänet määrättiin seuraavaksi 30. heinäkuuta 1928 alkaen nuoremmaksi upseeriksi 3. komppaniaan ja 1. helmikuuta 1931 alkaen 1. komppanian varapäälliköksi sekä oli komennettuna aliupseerikoulun opetusupseeriksi ja 17. elokuuta 1933 jalkaväkitykkiosaston johtajaksi. Tampereen rykmentistä hänet siirrettiin 19. joulukuuta 1934 alkaen apulaisupseeriksi Joensuun sotilaspiirin esikuntaan, josta hänet siirrettiin edelleen 25. elokuuta 1938 alkaen nuoremmaksi upseeriksi Porin rykmentin 2. komppaniaan.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oinonen osallistui talvisotaan aluksi pataljoonan kaasunsuojelu-upseerina 1. Prikaatissa, josta hän siirtyi linnoitustöihin Karjalankannakselle. Myöhemmin hän toimi kaasunsuojelu-upseerina ja komppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 13:sta. Välirauhan aikana Oinonen jatkoi sodan aikaisessa tehtävässään, kunnes hänet siirrettiin myöhemmin Jalkaväenkoulutuskeskus 1:een ja toimi osasto Divisioonan päällikkönä. Koulutuskeskuksesta hänet siirrettiin Jalkaväkirykmentti 64:ään (myöhemmin 11. Prikaati) ja toimi rykmentissä pataljoonan komentajana ja komppanianpäällikkönä. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin komppanianpäälliköksi Jalkaväenkoulutuskeskus 4:ään, josta hänet siirrettiin vuonna 1942 Sotavankileiri 6:een ja vuonna 1944 Sotavankileiri 2:een. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta sotien jälkeen ja työskenteli sen jälkeen liike-elämän palveluksessa. Hänet haudattiin Turkuun.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
     |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.