Janina Gavankar
| Janina Gavankar | |
|---|---|
| Syntymäaika | 29. marraskuuta 1980 (ikä 32) |
| Syntymäpaikka | Joliet, Illinois, Yhdysvallat |
| Aktiivisena | 2001– |
| Oikea nimi | Janina Zione Gavankar |
| Ammatti | näyttelijä, muusikko |
| Merkittävät roolit | Eva "Papi" Torres (L-koodi) Luna Garza (True Blood) |
| Aiheesta muualla | |
| Virallinen sivusto | |
| IMDb | |
Janina Zione Gavankar (s. 29. marraskuuta 1980 Joliet, Illinois, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja muusikko.
Sisällysluettelo |
Ura [muokkaa]
Janina Gavankar tunnetaan parhaiten Eva "Papi" Torresin roolista televisiosarjassa L-koodi. Hän on esiintynyt myös mm. sarjoissa Greyn anatomia, NCIS Rikostutkijat ja Dollhouse. Gavankar on ollut mukana Microsoftin kampanjassa, jossa hän esitti Ms. Dewey -hahmoa. Vuonna 2010 hän esiintyi televisiosarjassa The Gates.[1] Gavankar esittää muodonmuuttaja Lunaa televisiosarjassa True Blood sarjan neljännellä tuotantokaudella.[2]
Gavankar on opiskellut klassista pianonsoittoa ja laulua.[3] Hän oli aiemmin mukana yhtyeessä Endera. Hän on tehnyt coverin Kanye Westin kappaleesta "Love Lockdown".[4] Gavankarilla on intialaisia ja hollantilaisia sukujuuria.[3]
Filmografia [muokkaa]
Elokuvat [muokkaa]
- Why Is God (2001) - Mina
- Barbershop (2002) - hieno nainen
- Dark (2003) - Kaya
- Barbershop 2. Back in Business (2004) - kenttätoimittaja
- Just Speak (2005) - Melody
- Cup of My Blood (2005) - Iona
- BBQ Bill (2006) - kihlattu
- Dash 4 Cash (2007)
- Shattered! (2008) - Maria
- Indian Gangster (2009) - Geeta
- Men, Interrupted (2010) - Cece Twain
- Quantum Quest: A Cassini Space Odyssey (2010) - Niki (ääni)
- The Custom Mary (2011) - Ms. Rime
- God Reschedules Rapture (2011) (lyhytelokuva)
- Victory or Death (2011) - Selah
- Satellite of Love (2012) - Michelle
Televisiosarjat [muokkaa]
- Strong medicine – kovaa lääkettä (2004) - hoitaja Juni (1 jakso)
- Girlfriends (2005) - tarjoilija (1 jakso)
- My Boys (2006) - Terri (1 jakso)
- Stargate Atlantis (2008) - luutnantti "Dusty" Mehra (1 jakso)
- Greyn anatomia (2008) - harjoittelija Lisa (2 jaksoa)
- L-koodi (2007, 2009) - Eva "Papi" Torres (12 jaksoa)
- Factory (2008) - Laura
- NCIS Rikostutkijat (2009) - Angela Lopez (1 jakso)
- Dollhouse (2009) - Lynn (1 jakso)
- The Cleaner (2009) - Usha (2 jaksoa)
- Three Rivers (2009) - Ada Rahimi (1 jakso)
- The League (2009) - Shiva (1 jakso)
- The Gates (2010) - Leigh Turner (13 jaksoa)
- Traffic Light (2011) - Alexa (3 jaksoa)
- True Blood (2011) - Luna Garza
Sivulta puuttuu