Jani Säisä
Jani Säisä on suomalainen lentopalloilija. Kaudella 2009–2010 hän pelasi Kontiolahden Iskun joukkueessa, 1-sarjassa. Kesäisin hän osallistuu rantalentopallon SM-kiertueelle.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lentopallo
Mutalan Riennon lisäksi Säisä on pelannut korkeimmalla sarjatasolla Suomessa Muuramen Lentopallossa sekä Pielaveden Sammossa.
Kaudella 2005 Säisä nousi suureen rooliin SM-liigan finaalisarjassa, kun Sammon ykköshakkuri ja Latvian maajoukkuehakkuri Salvis Cielavs loukkaantui kesken finaalisarjan. Sammon kakkoshakkurina läpi kauden pelannut Säisä nostettiin ykköshakkuriksi. Sarjan uskottiin ratkenneen lopullisesti, sillä olihan Cielavs Sammon riveissä suurimmilla tehoilla pelannut pelaaja. Säisä kuitenkin löysi huippuvireen, ja nostatti Sammon hakkuripelin taas Cielavsin tasoiseksi. Sampo voitti lopulta toisen Suomen mestaruuden peräkkäin Säisän onnistuessa loistavasti.
Seuraavalla kaudella Säisä vaihtoi Muuramen Lentopalloon, jossa hän oli ykköshakkuri. Muurame säilytti sarjapaikkansa. Kaudella 2006–2007 Säisä pelasi Mutalan Riennossa vaihtelevilla tehoilla. Myös kaudella 2007-2008 hän jatkoi Joensuussa yksivuotisella sopimuksella. Nykyisessä seurassaan Ko-Iskussa hän on pelannut kaudesta 2008–2009 lähtien.
[muokkaa] Rantalentopallo
Rantalentopalloa Säisä on pelannut tosissaan vuodesta 1997 lähtien, jolloin hän voitti lajissa A-poikien SM-kultaa. Vuodesta 2000 lähtien hän on kiertänyt aikuisten SM-kiertuetta vaihtelevilla tuloksilla. Säisä on pelannut beach volleyta muun muassa veljensä Tatu Säisän kanssa kesällä 2006 ja tämän hetken kirkkaan beach volley -tähden Lauri Hakalan kanssa vuonna 2001. Kesällä 2007 Säisä pelasi beach volleyta 22-vuotiaan Vammalan Lentopallossa, SM-liigassa pelaavan Ville Heiskasen kanssa.
[muokkaa] Parhaat sijoitukset beach volleyssa
- Vuosi 1997 Suomen mestari A-nuoret
- Vuosi 2000 Pro Tour finaali Helsinki 8.
- Vuosi 2001 Pro Tour ranking 12.
- Vuosi 2002 Pro Tour Oulu 5.
- Vuosi 2003 Pro Tour Oulu 4.
- Vuosi 2004 Pro Tour Kuopio 5.
Sivulta puuttuu