Jane’s Addiction

Wikipedia
Ohjattu sivulta Jane's Addiction
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jane’s Addiction
Jane’s Addiction
Jane’s Addiction Charlotessa kesäkuussa 2009
Jane’s Addiction Charlotessa kesäkuussa 2009
Tiedot
Toiminnassa: 1985–1991, 1997, 2001–2004, 2008–
Tyylilaji: alternative rock
alternative metal
hard rock
Kotipaikka: Yhdysvaltain lippu Los Angeles, Yhdysvallat
Laulukieli: englanti
Sivusto: janesaddiction.com
Jäsenet
Perry Farrell laulu (1985- )
Dave Navarro kitara (1986- )
Stephen Perkins rummut (1986- )
Chris Chaney basso (2002-2004, 2011- )
Dave Sitek basso (2010- )
Entiset jäsenet
Eric Avery basso (1985-1991, 2008-2010)
Flea basso (1997)
Martyn LeNoble basso (2001-2002)
Duff McKagan basso (2010)
Chris Brinkman kitara (1985)
Matt Fanuka kitara (1985)
Mark Pritchard kitara (1986)
Ed Dobrydnio kitara(1986)
Matt Chaikin rummut (1986)
Levy-yhtiöt
Warner Brothers Records  
EMI  
Capitol Records  

Jane’s Addiction on yhdysvaltalainen vaihtoehtorockyhtye. Yhtye tunnetaan omalaatuisesta vaihtoehtosoundistaan, joka sisältää vaikutteita funkista, psykedeelisestä rockista, heavy metalista, goottirockista ja punk rockista. Yhtyeen tunnetuin kokoonpano on Perry Farrell (laulu), Dave Navarro (kitara), Stephen Perkins (rummut) ja Eric Avery (basso).

Yhtye perustettiin vuonna 1985. Se esiintyi aluksi pääasiassa erilaisilla klubeilla Los Angelesin ympäristössä. Levytyssopimuksen saatuaan se julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa Nothing’s Shocking vuonna 1988. Vuonna 1990 julkaistun Ritual de lo Habitualin myötä yhtye teki läpimurtonsa, pitkälti kappaleen Been Caught Stealing ansiosta. Kun yhtye oli suosionsa huipulla, se hajosi. Yhtye kuitenkin palasi kuitenkin yli kymmenen vuotta myöhemmin kasaan ja julkaisi vuonna 2003 albumin Strays. Yhtye hajosi kuitenkin uudestaan, mutta palasi jälleen muutama vuosi myöhemmin kasaan ja on julkaisemassa neljännen studioalbuminsa The Great Escape Artist lokakuussa 2011.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen (1985–1987)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye perustuu sen laulaja Perry Farrelin vanhaan yhtyeeseen nimeltä Psi Com. Farrell etsi yhtyeelle basistia, kunnes hän tapasi Eric Averyn. Farrell toivoi Averyn tulon pitävän yhtyeen pystyssä, mutta hän olisi halunnut perustaa uuden yhtyeen. Psi Com kuitenkin hajosi Averyn tulosta huolimatta. Tämän jälkeen Avery ja Farrell esiintyivät duona, nimellä Illuminotics, mutta vaihtoivat sen Jane's Addictioniksi. Yhtye oli perustettu, mutta siitä puuttuivat rumpali ja kitaristi. Kitaristiksi yhtyeeseen liittyi Chris Brinkman, joka oli aiemmin soittanut Averyn kanssa yhtyeessä Scrunge ja rumpaliksi Averyn siskon kautta hänen poikaystävänsä Stephen Perkins.[1]

Yhtyeen esiinnyttyä livenä muutaman kerran, Farrel erotti Brinkmanin, koska hän ei ollut tyytyväinen tämän soittamiseen. Kitaristiksi yhtyeeseen liittyi pian Ed, mutta hän ei ollut siinä kauan. Yhtye oli taas ilman kitaristia, kunnes Perkins esitteli entisen yhtyetoverinsa Dave Navarron muulle yhtyeelle. Tämä kokoonpano jatkoi yhtyeen esiintymisiä ja alkoi kirjoittaa uusia kappaleita.[1]

Live-esitysten myötä yhtye alkoi saada faneja ja tarjouksia levy-yhtiöiltä, joten yhtye päätti julkaista ensimmäisen albuminsa. Se solmi levytyssopimuksen Warner Brosin kanssa vuonna 1986[2] ja julkaisi ensimmäisen albuminsa Jane’s Addiction vuonna 1987. Albumi oli livealbumi ja se nauhoitettiin The Roxy-yökerhossa.[1]

Nothing’s Shocking (1987-1989)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen ensimmäinen studioalbumi, Nothing's Shocking julkaistiin vuonna 1988. Albumin soundi oli yhtyeelle tyypillistä vaihtoehtorockin ja heavy metalin sekoitusta. Yhtyeen laulaja Farrell käsittelee albumin kappaleiden sanoituksissa yleisesti seksiä, väkivaltaa, rakkautta ja huumeita. Albumin kannessa on veistos Farrellin silloisesta tyttöystävästä alasti, mikä aiheutti albumin laajaa kieltämistä.[3] Albumin kansi on Farrelin suunnittelema. Hän on suunnitellut myös muut yhtyeen albumien kannet.[2] Myös kappaleen ”Mountain Song” video kiellettiin laajasti. Albumi menestyi kuitenkin kohtalaisesti ja se oli 103. Billboard 200-listalla.[4] Albumilta julkaistu single "Jane Says" oli kuudes Alternative Songs-listalla.[5] Ensimmäisen albumin julkaistuaan yhtyeen suosio kasvoi entisestään.[1]

Ritual de lo Habitual ja ensimmäinen hajoaminen (1989-1991)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1989 Warner Bros. pyysi yhtyettä aloittamaan toisen albumin tekemisen. Yhtye halusi kuitenkin pitää pienen tauon, pitkän Yhdysvaltain kiertueen jälkeen. Lisäksi sen jäsenet kärsivät huumeriippuvuudesta. Lopulta vuoden 1990 puolella yhtye astui levytysstudioon, missä se teki albumia viiden kuukauden ajan. Kun toinen studioalbumi Ritual de lo Habitual lopulta julkaistiin vuonna 1990, siitä tuli yhtyeen kaupallinen läpimurto, ja se sisältää ehkä yhtyeen tunnetuimmat kappaleet Been Caught Stealing ja Stop!. Albumilla on runsaasti vaikutteita psykedeelisestä ja progressiivisesta rockista esimerkiksi yli 10-minuuttisessa kappaleessa ”Three Days”. Albumi ylsi 19. sijalle Billboard 200 -listalla.[6] Molemmat singlet, Been Caught Stealing ja Stop! olivat listaykkösiä Alternative Songs-listalla.[7] Ensiksi mainittu sai Grammy ehdokkuuden parhaasta rockesityksestä.[3] Kolmas single Classic Girl oli samalla listalla 15. Tämänkin albumin kansi sensuroitiin laajalti ja yhtye pyysi Warner Brosia tekemään uuden kannen myytäväksi niihin kauppoihin, jotka kieltäytyivät myymästä albumia alkuperäisellä kannella.[8][1]

Albumia seurasi puolentoista vuoden pituinen kiertue. Warner Bros. halusi kuitenkin kiertueen jatkuvan. Tämä sopi Farrelille, mutta hän halusi sanella ehdot. Niinpä vuonna 1991 Farrell perusti vaihtoehtorockfestivaalin Lollapalooza. Sen oli aluksi tarkoitus olla Jane's Addictionin jäähyväiskiertue[3][2], mutta siitä tuli suuri menestys. Kiertueen loputtua vuoden 1991 kesällä yhtye hajosi huumeongelmien takia.[2][1]

Myös vuonna 1991 Farrell oli mukana ohjaamassa elokuvaa nimeltä Gift.[8] Elokuva kertoo yhtyeestä ja siinä on mm. kohtauksia yhtyeen live-esiintymisestä Mexico Cityssä.

Hajoaminen ja jäsenten sivuprojektit (1992–2001)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen jäsenet eivät kuitenkaan lopettaneet työskentelyä musiikin parissa, vaan jokainen keskittyi omiin projekteihinsa. Farrel jatkoi Lollapaloozan organisointia seuraavien vuosien ajan. Hän perusti vuonna 1992 Perkinsin kanssa uuden yhtyeen nimeltä Porno for Pyros. Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa samana vuonna. Debyyttialbumin jälkeen yhtye piti matalaa profiilia, kunnes se julkaisi toisen albuminsa vuonna 1994. Tällä kertaa Avery oli mukana yhtyeessä.[2] Navarrokaan ei pysynyt poissa musiikin parista, vaan liittyi Red Hot Chili Peppersiin vuonna 1993. Hän korvasi yhtyeestä eronneen John Fruscianten. Navarro levytti uuden yhtyeensä kanssa yhden albumin, vuonna 1995 julkaistun albumin One Hot Minute.

Vuonna 1997 Navarro sai potkut Red Hot Chili Peppersistä. Samoihin aikoihin myös Porno for Pyros oli hajoamassa. Navarro saaopui soittamaan kitaraa heidän kanssaa Pyroksen viimeiseen kiertueeseen. Hänen mukanaan Flea tuli Red Hot Chili Peppersistä soittamaan bassoa kiertueelle.[3] Samana vuonna Jane’s Addiction ilmoitti tekevänsä paluukiertueen. Flea soitti bassoa myös tällä kiertueella, Averyn kieltäydyttyä. Hän keskittyi mieluummin toiseen yhtyeeseen nimeltä Polar Bear.[2] Kiertueen jälkeen yhtye julkaisi kokoelma-albumin Kettle Whistle. Albumi sisälsi yhtyeen tunnetuimpia ja myös uusia kappaleita. Albumi möi kultaa Yhdysvalloisa [9] ja oli 21. Billboard 200-listalla.[10]

Yhtye kuitenkin hajosi kiertueen jälkeen uudestaan ja jäsenet lähtivät kukin eri suuntiin. Vuonna 1999 ilmestyi Porno for Pyroksen kokoelma-albumi nimeltä Rev. Farrelin ensimmäinen sooloalbumi Song Yet to be Sung ilmestyi vuonna 2001. Navarron oma sooloalbumi Trust No One ilmestyi kuukausi ennen Farrelin albumia. Samana vuonna yhtye ilmoitti taas tekevänsä kiertueen. Avery kieltäytyi tälläkin kertaa liittymästä yhtyeeseen. Hänen tilallaan bassoa soitti Porno for Pyros-yhtyeen entinen basisti Martyn Lenoble.[2]

Strays (2001–2004)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2002 puolessa välissä yhtye siirtyi uudestaan studioon. Yhtyeeltä kuitenkin puuttui basisti. Pian yhtyeeseen liittyi Chris Chaney. Uuden albumin tuottajaksi yhtye valitsi Bob Ezrinin. Albumi oli yhtyeen ensimmäinen Capitol Recordsin kanssa. Yhtye julkaisi albuminsa Strays 22. heinäkuuta 2003. Albumi oli samalla yhtyeen ensimmäinen yli kymmeneen vuoteen. Albumi sisälsi hitit Just Because ja True Nature. Kummatkin singlet pääsvät Alternative Songs-listalle, edellä mainittu oli listan ensimmäinen ja toisenamainittu 30.[7] Itse albumi oli neljäs Billboard 200 -listalla.[11] Kun albumi oli julkaistu, Farrell käynnisti Lollapalooza-kiertueen uudestaan käyntiin. Albumin kappaletta ”Superhero” on käytetty Entourage-sarjan teemana vuodesta 2004 lähtien.

Toinen hajoaminen (2004–2008)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2004 yhtye ilmoitti taas hajoavansa. Jäsenet alkoivat taas keskittyä omiin projekteihinsa. Navarro, Perkins ja Chaney perustivat laulaja Steve Isaacsin kanssa yhtyeen The Panic Channel.[2] Yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa (One) vuonna 2006. Myös vuonna 2006 Navarro oli mukana juontamassa CBS-kanavan ohjelmaa Rock Star: Supernova. Ohjelmassa kilpailijat kilpailivat laulajan paikasta uudessa yhtyeessä. Vuonna 2007 The Panic Channel ja Supernova olivat kiertueella yhdessä.[2] Farrell oli perustanut uuden yhtyeen nimeltä Satellite Party, vaimonsa Etty Lau Farrelin ja Nuno Bettencourtin kanssa. Yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa myöhemmin samana vuonna.

Toinen jälleenliittyminen ja The Great Escape Artist (2008–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 yhtye palasi kokoon. Samana vuonna yhtye esiintyi NME musiikkigaalassa ja on maininnut palaavansa konserttilavoille. Tällä kertaa myös alkuperäisbassisti Avery oli mukana.[2] Yhtye nauhoitti nopeasti kappaleet ”Whores” ja ”Chip Away” uudestaan. Jälkimmäistä ei oltu koskaan nauhoitettu studiossa. Sen jälkeen yhtye lähti kiertueelle Trent Reznorin ja Nine Inch Nailsin kanssa.[2] Kiertueen jälkeen ilmestyi kokoelma A Cabinet of Curiosities. Vuonna 2010 Avery ilmoitti jättävänsä yhtyeen. Hänen tilalleen yhtyeeseen tuli entinen Guns N’ Roses -yhtyeen basisti Duff McKagan. Hänen oli alun perin tarkoitus olla vain väliaikainen korvaaja, mutta jäi yhtyeeseen. Toukokuussa 2010 oli McKaganin ensimmäinen live-esiintyminen yhtyeen kanssa, kun yhtye esitti kappaleen "Soulmate" Cinco de Mayo-konsertissa Hollywoodissa.

McKagan kuitenkin jätti yhtyeen samana vuonna. Hänet korvasi Dave Sitek. Yhtye levytti uuden basistin ja tuottaja Rich Costeyn kanssa albumin The Great Escape Artist. Albumi julkaistaan lokakuun puolivälissä 2011. Vaikka Sitek soittaakin albumilla, hän ei soita yhtyeen kiertueella, vaan hänet korvaa Chris Chaney.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Perry Farrell - laulu (1985–)
  • Dave Navarro - kitara (1986–)
  • Stephen Perkins - rummut (1986–)
  • Chris Chaney - basso (2002—2004, 2011–)
  • Dave Sitek - basso (2010–)

Muut

  • Eric Avery - basso (1985–1991)
  • Chris Brinkman - kitara (1985–1986)
  • Matt Chaikin - rummut (1985–1986)
  • Ed - kitara (1986)
  • Martyn LeNoble - basso (2000–2002)
  • Duff McKagan - basso (2010)

Diskokrafia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Live- ja kokoelma-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]