Jan Erola

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jan Erola Tampereen kirjamessuilla 2009.

Jan Erola (s. 20. marraskuuta 1969 Lontoo, Englanti) on Helsinki-kirjat Oy:n kustantaja ja toimitusjohtaja.[1]

Hän toimi vuosina 2004–2009 kustannuspäällikkönä Ajatus Kirjat -kustantamossa, joka oli osa Gummerusta. Erola on opiskellut poliittista historiaa Helsingin yliopistossa, josta hän valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 2009. Erola laulaa Punatähdet-yhtyeessä taiteilijanimellä Aatos Punanen. Helsingin yliopiston Savolaisessa osakunnassa hän on toiminut muun muassa kuraattorina[2].

Toimittajan työtä hän on tehnyt muun muassa Ylioppilaslehdessä toimittajana ja päätoimittajana sekä toimittajana Iltalehdessä, Helsingin Sanomissa ja Talouselämä-lehdessä. Televisiossa hän on esiintynyt YLE TV1:n Jälkiviisaat-ohjelman keskustelijana sekä TV1:n keskusteluohjelma Kirvesmiehien vetäjänä yhdessä Jaakko Lyytisen kanssa. TV2:n keskusteluohjelmassa Tuomio hän esiintyi toisella tuotantokaudella yhdessä muiden muassa Johanna Korhosen ja Tapio Liinojan kanssa. Syksyllä 2009 Erola juonsi YLE Radio 1:n politiikkaan keskittyvää, viikottaista Ajankohtainen Ykkönen -ohjelmaa.

Hän on pitänyt kolumnia muun muassa YLE:n Radiomafiassa, Avotakassa, Markkinointi & Mainonnassa, Metro-lehdessä ja Valituissa Paloissa sekä blogia verkossa. Aiemmin Erola on työskennellyt muun muassa sisälähettinä, lehdenjakajana, tarjoilijana, varaston sekatyömiehenä paikallisvartijana ja Yliopisto-lehden mainostilan myyjänä.[3] Erola on valittu City-lehden Vuoden kirjavaikuttajaksi vuonna 2007. [4]

Jan Erola on naimisissa toimittaja Anne Moilasen kanssa.[5]

[muokkaa] Viitteet

  1. Salo, Irmeli: Jan Erola vie filmiyhtiön kirjabisnekseen (Nimitysuutinen) Markkinointi&Mainonta. 15.10.2009. Helsinki: Talentum Media Oyj. Viitattu 16.1.2009.
  2. Osakunnat – Jan Erola Osakunnat – Nationerna. Viitattu 25.5.2010.
  3. Erola, Jan: CV (web.archive.org) Helsingin Yliopisto. Viitattu 16.1.2009.
  4. Kaupungin paras '07 City-lehti.
  5. Rinne, Jaana: Anne Moilanen City.fi. 16.6.2008. Viitattu 31.3.2009.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut