Jamestown (Virginia)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jamestownin sijainti kartalla.
Jamestownin kirkon rauniot 1900-luvun alussa.

Jamestown oli ensimmäinen englantilaisten asuttama siirtokunta Pohjois-Amerikassa. Toukokuussa 1607 perustettu siirtokunta sijaitsi itärannikolla nykyisessä Virginiassa, Yhdysvalloissa.

Kesäkuussa 1606 Englannin kuningas Jaakko I perusti Virginian kauppakomppanian vakiinnuttamaan englantilaisten asutuksen Pohjois-Amerikassa sekä etsimään mahdollisia rikkauksia ja vesireittiä Itämaille. Lontoosta purjehti Amerikkaan 108 uudisasukasta, jotka perustivat siirtokunnan 24.5.1607 Jamesjoen rantaan vajaan sadan kilometrin päähän Chesapeakenlahden suulta.[1]

Siirtokunnan hallinto oli aluksi epäselvä, mutta sitten Englannin kuningas nimitti sen johtoon kuvernöörin, jonka apuna toimi siirtokuntalaisista koostuva raati. Siirtokunnan talous alkoi kehittyä vasta 1612, kun alueella alettiin viljellä tupakkaa. Uudisasukkaiden elämä oli raskasta: jatkuvana uhkana olivat mailtaan karkotetut intiaanit sekä huonosta ravitsemustilanteesta johtuvat erilaiset sairaudet, kuten keripukki.[2]

Elokuussa 1619 siirtokuntien edustajat kokoontuivat Jamestowniin ja muodostivat Amerikan ensimmäisen lakiasäätävän kokouksen. Vajaan viikon aikana kokous teki päätöksiä mm. verotuksesta, julkisten asioiden hoidosta, moraalista ja tupakan hinnoista. Elokuussa 1619 tuotiin Jamestowniin myös ensimmäiset 20 orjaa Afrikasta. Tästä alkoi Pohjois-Amerikan orjuuden pitkä historia. Afrikkalaisia käytettiin ilmaisena työvoimana maatiloilla, kartanoissa ja käsityöläisinä. Englantilaisten siirtokunnissa pääasiallisena työvoimana olivat pitkään kuitenkin valkoiset uudisasukkaat, jotka olivat sitoutuneet työskentelemään siirtokunnissa 7 vuotta korvaukseksi matkastaan Atlantin yli.[3]

Siirtokunnan pääkaupunki siirrettiin 1699 Williamsburgiin, jolloin Jamestown autioitui. Sen kirkkoa käytettiin vielä 1750-luvulle asti, jolloin se hylättiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. History of Jamestown 2000. APVA. Arkistoitu 14.5.2007. Viitattu 17.5.2007.
  2. Gummeruksen suuri maailmanhistoria. Ihmiskunnan Kronikka, s. 478. Gummerus, 1988.
  3. Gummeruksen suuri maailmanhistoria. Ihmiskunnan Kronikka, s. 488–489. Gummerus, 1988.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Yhdysvaltoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.