James Dunn

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
James Dunn
Dunn ja Phyllis Coates 1950-luvun puolivälissä
Dunn ja Phyllis Coates 1950-luvun puolivälissä
Syntymäaika 2. marraskuuta 1901
Syntymäpaikka New York, New York
Aktiivisena 1929 - 1966
Kuolinaika 3. syyskuuta 1967 (65 vuotta)
Kuolinpaikka Santa Monica, Kalifornia
Muut nimet Jimmy Dunn
Merkittävät roolit Johnny Nolan (Brooklynissä kasvoi puu)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Palkinnot

Parhaan miessivuosan Oscar-palkinto (Brooklynissa kasvoi puu)

James Howard Dunn (2. marraskuuta 1901 New York, New York - 3. syyskuuta 1967 Santa Monica, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän aloitti uransa vaudevillenäyttelijänä. Hän aloitti elokuvauransa 1920-luvun lopussa. Hän loi laajan uran niin elokuvissa kuin myöhemmin televisiossakin. Vuonna 1934 hän näytteli peräti neljässä elokuvassa Shirley Templen kanssa. Hän sai parhaan miessivuosan Oscarin elokuvasta Brooklynissä kasvoi puu (A Tree Grows in Brooklyn, 1945). Hän keskittyi 1950- ja 1960-luvuilla luomaan uraa lähinnä televisiossa. Hän on saanut urastaan kaksi tähteä Hollywood Walk of Famelle, toisen elokuvista ja toisen televisiosta.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

James Dunn oli naimisissa kolme kertaa, joista viimeinen avioliitto kesti hänen kuolemaansa saakka. Lapsia hänellä ei tiettävästi kuitenkaan ollut. Hän kuoli 65-vuotiaana mahaleikkauksesta seuranneisiin komplikaatioihin.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]