James Bruce

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo tutkimusmatkailijasta. Venäläisestä sotapäälliköstä kerrotaan artikkelissa Jakov Brjus ja brittiläisestä siirtomaajohtajasta artikkelissa James Elgin.
James Bruce.

James Bruce (14. joulukuuta 1730 Larbert, Stirling27. huhtikuuta 1794 Larbert)[1] oli skotlantilainen tutkimusmatkailija, joka vaelsi useita vuosia Afrikan sisäosissa, erityisesti Etiopiassa etsimässä Niilin lähdettä. Hän kirjoitti kokemuksistaan tunnetun matkakuvauksen Travels to Discover the Source of the Nile (1790).

Ennen tutkimusmatkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bruce menetti äitinsä kaksivuotiaana ja sairasteli miltei koko varhaislapsuutensa. Hän meni nuorena naimisiin rikkaan viinikauppiaan tyttären Adriana Allenin kanssa, mutta tämä kuoli tuberkuloosiin lokakuussa 1754 alle vuoden kuluttua häistä. Seuraavat vuodet oppinut ja kielitaitoinen Bruce matkusteli Euroopassa. Toimiessaan viinikauppiaana Espanjassa hän opiskeli arabiaa sekä etiopiaa. Hän tutustui myös saksalaisen Hiob Ludolfin kuvaukseen Etiopiasta. Bruce palasi välillä Skotlantiin hoitamaan sukutilaansa, mutta vuonna 1762 lordi Halifax houkutteli hänet lähtemään Pohjois-Afrikkaan tutkimaan muinaisraunioita, joista kuningas Yrjö III oli kiinnostunut. Bruce nimitettiin seuraavana vuonna Britannian konsuliksi Algeriin. Vuodesta 1765 hän matkusti Välimeren alueella ja päätyi Syyrian kautta Egyptiin heinäkuussa 1768. Perehdyttyään lääketieteeseen ja astrologiaan Bruce päätti lähteä etsimään Niilin lähteitä Etiopiasta, jossa yksikään eurooppalainen ei ollut käynyt vuoden 1699 jälkeen eli ranskalaisen C. J. Poncetin lähdettyä.[2][1][3]

Etiopiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brucen matkareitti Afrikassa. Kartalle on merkitty valtioiden nykyiset rajat.

Bruce kulki ensin Niilin jokivartta ylös, sen jälkeen Punaistamerta pitkin Mitsiwaan saakka, ja saapui Etiopian pääkaupunkiin Gonderiin helmikuussa 1770. Hän saavutti lopulta 14. marraskuuta 1770 Tanajärven, Sinisen-Niilin alkulähteen, jonka hän uskoi olevan myös koko Niilin päälähde. Matkallaan hän joutui kestämään kovia kärsimyksiä ja näki monia hämmästyttäviä asioita. Bruce sai suuren arvostuksen Etiopiassa, mutta joutui myös moniin vaaratilanteisiin sotkeennuttuaan maan sisäisiin kiistoihin. Etiopiassa käydyssä sisällissodassa hän oli tekemisissä molempien osapuolien kanssa ja joutui viettämään puolitoista vuotta vankina Gonderissa. Vuonna 1772 Bruce pääsi lähtemään paluumatkalle, joka osoittautui vielä tulomatkaakin vaikeammaksi. Matkalla Assuaniin kaikki hänen kamelinsa kuolivat, jolloin hän kätki muistiinpanonsa ja piirustuksensa, ja palasi myöhemmin takaisin hakemaan niitä. Hän selvisi maaliskuussa 1773 Marseilleen ja seuraavana vuonna Lontooseen.[1][2][3]

Eurooppaan paluun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Bruce kertoi Lontoossa kokemuksistaan, häntä ei uskottu, sillä hänen eksoottisten tarinoidensa arveltiin olevan vain yksi monista tutkimusmatkahuijauksista, joita oli aiemmin jo nähty paljon. Englantilaiset suhtautuivat Bruceen nihkeästi myös siksi, että hän oli skotti ja lisäksi kertonut löydöistään ensin Ranskan hoville. Hän myös kuvasi Etiopian barbaarimaisena ja julmana maana, mihin ei haluttu uskoa. Muun muassa Samuel Johnson ja James Boswell pilkkasivat häntä julkisesti. Bruce vetäytyi asumaan tiluksilleen Skotlannissa ja ryhtyi vuonna 1780 kirjoittamaan matkakuvausta, joka ilmestyi kymmenen vuotta myöhemmin viisiosaisena nimellä Travels to Discover the Source of the Nile. Siihen sisältyi myös kuvaus Etiopian varhemmasta historiasta. Teoksesta tuli heti myyntimenestys, mutta kriitikot pitivät kertomusta yhä sepitteenä. Se liitettiin jopa samaan sarjaan paroni von Münchhausenin kuvitteellisten seikkailujen kanssa.[2][1][3]

Bruce kuoli vuonna 1794 kompastuttuaan ja kaaduttuaan portaissa. Myöhempien tutkimusmatkailijoiden kertomukset vahvistivat hänen kuvauksensa Afrikasta todeksi ja hän sai näin kuolemansa jälkeen maineensa takaisin. Nykyisin hänen matkakirjaansa pidetään Afrikkaan sijoittuvan seikkailukirjallisuuden klassikkona.[2][1][3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e James Bruce (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 28.9.2013.
  2. a b c d Stuart Gordon: Suuri huijausten kirja, s. 63–64. Euroword, 1999.
  3. a b c d Nordisk familjebok (1905), s. 319–320 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 28.9.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]