James Brighouse

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Brighouse (1890)

James Brighouse oli 1800-luvulla elänyt uskonnollinen johtaja, joka perusti myöhempien aikojen pyhien liikkeeseen kuuluvan järjestön nimeltä Eenokin järjestö (Order of Enoch). Brighouse oli ensimmäinen, joka väitti olevansa mormonismin perustajan Joseph Smithin vuonna 1832 ennustama "suuri ja mahtava" ("One Mighty and Strong").

Eenokin järjestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

7. joulukuuta 1884 muutama Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen reorganisoituun kirkkoon kuuluva henkilö kokoontui James Brighousen johdolla Independenceen, Missouriin, perustamaan uutta uskonnollista yhteisöä nimeltä "Eenokin järjestö" (Order of Enoch). Brighouse itse oli kuulunut aiemmin Esikoisten kirkkoon (Church of the Firsborn), Joseph Morrisin johtamaan mormonistiseen ryhmittymään. Liikkeen johtajiksi valittiin Brighouse sekä Lars Peterson -niminen mies. Brighouselle annettiin yhteisössä arvonimi "Emmanuel" ja hänen opetettiin olevan Jeesuksen Kristuksen 18. reinkarnaatio. Jälleensyntymiseen uskonut Brighouse selitti myöhemmin olevansa myös Aadamin, Eenokin, Mooseksen, Daavidin, Hesekielin, George Washingtonin ja Joseph Smithin reinkarnaatio.

Opetukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brighouse opetti Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon 2. presidentin Brigham Youngin johtaneen kirkkonsa harhaan ottamalla käyttöön moniavioisuuden. Hänen mukaansa Jumala oli kutsunut Jopseh Morrisin saattamaan kirkkonsa uudelleen raiteilleen, mutta kirkon jäsenten pahuus oli saanut heidät nousemaan Morrisia vastaan ja surmaamaan tämän nk. Morrisin sodassa. Brighouse selitti olevansa Joseph Smithin aikoinaan ennustama "suuri ja mahtava", joka oli kutsuttu "saattamaan Jumalan huone järjestykseen".

Vuonna 1891 Brighouse matkusti Salt Lake Cityyn. Jotkut myöhempien aikojen pyhistä uskoivat Jeesuksen palaavan maan päälle 1891. Brighouse ilmeisesti halusi käyttää hyväkseen näitä odotuksia. Hän meni tuolloin vielä keskeneräiseen Salt Laken temppeliin ja julisti olevansa maan päälle palannut Kristus. Hän piti muutamia saarnoja Salt Lake Cityssä ja onnistuikin käännyttämään joitakuita.

Vuonna 1892 Brighouse julkaisi kirjan nimeltään The Voice of the Seventh Angel, Proclaiming the End of Time! The Resurrection of the Dead! The Day of Final Judgment! and the Rule of Righteousness and Peace! ("Seitsemännen enkelin ääni, joka julistaa ajan loppua! kuolleiden ylösnousemusta! viimeisen tuomion päivää! ja vanhurskauden hallintoa ja rauhaa!"). Siinä hän esitti seitsemän perusopetustaan:

  1. Brigham Young oli valitti johtamaan pyhät Utahiin, mutta hän opetti harhaoppeja ja johti pyhät harhaan. Vuonna 1847 hän julisti olevansa Herran profeetta, vaikka Jumala ei ollut kutsunut häntä sellaiseksi.
  2. Mustaihoiset eivät ole kirottuja eivätkä Kainin jälkeläisiä, kuten Young oli opettanut. Heille tulisi sallia pääsy temppeliin ja pappeuteen.
  3. Israelin kymmenen kadonnutta sukukuntaa elävät Pohjoisnavalla.
  4. Jälleensyntyminen ("lasten ylösnousemus") on oikea oppi.
  5. Joseph Smith teki syntiä ottaessaan useita vaimoja, minkä vuoksi Jumala salli hänen surmaamisensa 1844.
  6. Joseph Morris oli oikea Jumalan profeetta, joka kuoli marttyyrikuoleman.
  7. Brighouse oli Kristuksen reinkarnaatio, ja seuraavaksi Kristus syntyisi maailmaan Jerusalemissa 1912.

Brighousen elämänvaiheista ei tiedetä juurikaan vuoden 1892 jälkeen. Hänen uskotaan kuolleen Utahissa. Hänen seuraajiensa määrä pysyi pienenä.