Tämä on suositeltu artikkeli.

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1930

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

1930 FIFA World Cup
1er Campeonato Mundial de Futbol
Joukkueet 13
Isäntämaa  Uruguay
Ajankohta 13.–30. heinäkuuta 1930
Mitalistit
– Kultaa  Uruguay
– Hopeaa  Argentiina
– Pronssia  Yhdysvallat
Ottelut 18
Maalit 70 (3,89 ottelua kohti)
Yleisö 590 549 (32 808 ottelua kohti)
Maalintekijä Argentiina Guillermo Stábile (8 maalia)
←  1934 →

Ensimmäiset jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin vuonna 1930 Uruguayssa. Ensimmäisen maailmanmestaruuden voitti kisaisäntä Uruguayn maajoukkue, kun se kaatoi loppuottelussa Argentiinan maalein 4–2. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA oli päättänyt myöntää MM-kilpailut Uruguayn järjestettäväksi, sillä maa oli voittanut kaksi edellistä jalkapallon olympiaturnausta ja maan kansallinen liitto oli myös valmis maksamaan kustannukset.[1]

Ensimmäiset jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut ovat olleet ainoat kisat, joihin ei ole järjestetty karsintoja, vaan osallistuvat joukkueet kutsuttiin. Monet Euroopan parhaista maista eivät olleet kiinnostuneita lähtemään pitkälle merimatkalle Atlantin yli, eivätkä monet seurat halunneet päästää parhaita pelaajiaan kahden kuukauden Etelä-Amerikan-matkalle. Mukaan saatiin houkuteltua neljä eurooppalaista joukkuetta.[1][2] Turnaukseen osallistui lopulta 13 joukkuetta, joista suurin osa tuli Etelä-Amerikasta. Joukkueet arvottiin neljään lohkoon, joiden voittajat etenivät välieriin.[3][4]

Historiallinen avausottelu pelattiin 13. heinäkuuta 1930 Ranskan ja Meksikon välillä. Ranska voitti ottelun maalein 4–1. MM-kisahistorian ensimmäisen maalin viimeisteli ranskalainen Lucien Laurent.[5] Yhdysvaltain ja Paraguayn välisessä ottelussa nähtiin MM-historian ensimmäinen hattutemppu, kun Yhdysvaltain Bert Patenaude teki joukkueensa kaikki maalit.[6][7] Turnauksen välierissä pelasivat Argentiina, Jugoslavia, Uruguay ja Yhdysvallat. Kumpikin välieräkamppailu päättyi lukemiin 6–1, kun Argentiina voitti Yhdysvallat ja Uruguay Jugoslavian. Loppuottelu pelattiin 30. heinäkuuta pääkaupunki Montevideossa, Estadio Centenariolla. Johtoasema vaihteli ottelussa ja tauolle mentiin Argentiinan 1–2-johdossa, mutta koko ottelu päättyi lopulta isäntäjoukkue Uruguayn 4–2-voittoon. FIFAn puheenjohtaja ja MM-kilpailujen tärkeä taustahahmo Jules Rimet luovutti turnauksen voittajalle maailmanmestaruuspokaalin, joka myöhemmin nimettiin hänen mukaansa Jules Rimet -pokaaliksi.[8]

Järjestelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympialaisten jalkapallo oli ollut menestys, minkä takia FIFAssa heräsi toive jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuista. FIFA:n ranskalaisen puheenjohtajan puheenjohtajan Jules Rimet’n johtama komitea perehtyi asiaan, ja Rimet’tä tuki Ranskan jalkapalloliiton pääsihteeri Henri Delaunay.[1]

FIFAn hallinnoimien jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen järjestämisestä päätettiin toukokuussa 1928 Amsterdamissa pidetyssä kokouksessa. Isäntämaiksi halusivat Unkari, Ruotsi, Italia, Alankomaat, Espanja ja Uruguay. Uruguay oli alusta alkaen suurin suosikki isäntämaaksi, sillä maa oli voittanut jalkapallon edelliset olympiaturnaukset 1924 ja 1928. Ratkaisevinta kuitenkin oli, että Uruguayn kansallinen liitto oli valmis kattamaan kaikki kulut, mukaan lukien joukkueiden matka- ja majoituskustannukset. Lisäksi maan liitto lupautui vastaamaan mahdollisista taloudellisista tappioista, kun taas mahdollinen voitto oli määrä jakaa. FIFAn kongressi päätti vuonna 1929 Barcelonassa myöntää MM-kilpailut Uruguayn järjestettäväksi. Muut hakijamaat myös vetivät hakemuksensa pois.[1]

Suuri lama koetteli eurooppalaisia valtioita 1920–1930-lukujen taitteessa, minkä takia monet Euroopan maat eivät halunneet lähettää joukkuetta Uruguayn kisohin. Euroopan ja Uruguayn välissä oli myös pitkä höyrylaivamatka Atlantin yli, minkä vuoksi monet seurat olisivat joutuneet luopumaan huippupelaajistaan kahdeksi kuukaudeksi. Tähän eivät eurooppalaiset liitot olleet valmiita. Ja vaikka Uruguayssa oli korkeampi elintaso kuin suuressa osassa Eurooppaa, pientä Etelä-Amerikan valtiota vieroksuttiin, vaikka maa oli kaksinkertainen olympiavoittaja. Näin ollen yhä useampi Euroopan maa jättäytyi kisoista pois.[1][2]

Joillekin maille oli tärkeää myös ammattilaiskysymys. Ruotsi, Tanska ja Saksa jäivät pois kisoista, sillä maiden liitot olivat tiukasti amatöörihenkisiä eivätkä halunneet olla tekemisissä ammattilaisjalkapalloilijoiden kanssa. Tammikuussa 1930 yksikään eurooppalainen maa ei vielä ollut ilmoittautunut haluavansa osallistua kisoihin. Tästä suivaantuneet eteläamerikkalaiset uhkasivat erota FIFAsta.[2]

Eurooppalaisjoukkueet matkasivat Atlantin yli Conte Verde -valtameriristeilijällä.

Jules Rimet oli ottanut asiakseen saada eurooppalaisia joukkueita mukaan. Ehkä helpointa hänen oli saada houkuteltua mukaan Romanian joukkue, sillä maan kuningas Kaarle II suhtautui urheiluun intohimoisesti, ja hän valitsi henkilökohtaisesti maan joukkueen pelaajat Uruguayn kisoihin.[2] Romanian joukkueen kokoaminen ja kisoihin valmistautumisaika jäi lyhyeksi, sillä kuningas nousi valtaistuimelle vain 35 päivää ennen kisojen alkua. Monet maan pelaajista työskentelivät kotimaassaan englantilaiselle öljy-yhtiölle, joka kieltäytyi antamasta työntekijöilleen vapaata turnauksen ajaksi. Kaarle uhkasi yhtiötä tehtaan sulkemisella, mikäli pelaajat eivät pääsisi kisoihin, jolloin yhtiö taipui päästämään heidät matkaan.[9]

Ensimmäisenä eurooppalaisena maana kisoihin lupautui lähtemään Belgia, mistä oli kiittäminen FIFAn belgialaista varapresidenttiä Rodolphe Seeldrayersia. Jules Rimet’n helpotukseksi myös hänen kotimaansa liitto taipui MM-kilpailuihin osallistumiselle ja Ranska osallistui kisoihin.[10] Neljäs eurooppalainen valtio kisoissa oli Jugoslavia. Jugoslavian joukkue koostui ainoastaan serbeistä, sillä maan kroaattipelaajat eivät suostuneet edustamaan Jugoslaviaa.[3] Euroopassa MM-kisojen seuraaminen ei saavuttanut suurta kiinnostusta, sillä kisoihin osallistuneet eurooppalaismaat eivät edustaneet maanosan parhaimmistoa.[3] Kisäjärjestäjille vain neljän eurooppalaisen maan osanotto oli suuri pettymys, minkä johdosta Uruguay päätti boikotoida Italian vuoden 1934 MM-turnausta.[1] On ollut pitkällinen kiistelynaihe, miten MM-turnaus olisi edennyt, jos Euroopan parhaimpiin lukeutuneet maat olisivat olleet mukana.[8]

Etelä-Amerikan maista kisoihin osallistuivat isäntämaa Uruguayn lisäksi Argentiina, Brasilia, Bolivia, Chile ja Peru. Pohjois- ja Keski-Amerikasta kisoihin osallistuivat Meksiko ja Yhdysvallat.[4] Afrikasta turnaukseen ei tullut yhtään maata. Alun perin Egyptin oli määrä osallistua, mutta joukkue myöhästyi Marseillesta lähteneestä postilaivasta, jolla Jugoslavian joukkue matkusti kisoihin. Ranskan, Belgian ja Romanian joukkueet matkustivat Montevideoon Genovasta lähteneellä Conte Verde -laivalla. Rio de Janeirossa kyytiin otettiin myös Brasilian joukkue.[10] Eurooppalaisjoukkueiden laivamatka Atlantin yli kesti kaksi viikkoa.[11] Atlantin ylittävät lennot olivat ensimmäisen MM-turnauksen aikaan kalliita, ja joukkueet säästivät rahaa matkustaessaan yhdessä.[12] Mukana laivassa oli MM-turnauksen alullepanija ja FIFAn puheenjohtaja Jules Rimet. Mukanaan hänellä oli turnauksen voittajalle jaettava pokaali, joka myöhemmin nimettiin hänen mukaansa.[11] Conte Verden lähtiessä Genovasta 20. kesäkuuta mukana oli vain Romanian joukkue. Ranskalaiset nousivat laivaan Villefranche-sur-Meristä ja belgialaiset Barcelonasta. Conte Verde saapui Montevideoon 4. heinäkuuta, yhdeksän päivää ennen turnauksen alkua. Yhdysvaltain ja Meksikon joukkueet matkustivat Montevideoon puolestaan SS Munargo -laivalla. Meksikolaisille matka oli pitkä, sillä he joutuivat matkustamaan ensin laivan lähtösatamaan New Yorkiin.[12]

Stadionit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MM-kilpailujen kaikki pelipaikat sijaitsivat Uruguayn pääkaupungissa Montevideossa. Kisojen päänäyttämö oli niitä varten rakennettu Estadio Centenario, jonka avajaisia vietettiin kisojen aikana.[3][13] Stadionia ei saatu valmiiksi kisojen alkuun mennessä, sillä kolme kuukautta jatkuneet sateet hidastivat rakentamista.[13] Stadionin kapasiteetin piti olla yli 100 000 katsojaa, mutta rahan- ja ajanpuutteen vuoksi sen kapasiteettia pienennettiin.[14] Myöhästymisen johdosta turnauksen ensimmäiset ottelut piti pelata pienemmillä Estadio Gran Parque Central- ja Estadio Pocitos -stadioneilla.[15][3] Historian ensimmäinen MM-ottelu Ranskan ja Meksikon välillä pelattiin Pocitos-stadionilla, joka toimi Uruguayn mestarijoukkue Peñarolin kotikenttänä.[16][3] Estadio Centenarion avausottelussa Uruguay voitti Perun 1–0. Suurin yleisömäärä nähtiin Uruguayn ja Jugoslavian välisessä puolivälieräottelussa, jonka Uruguay voitti 6–1.[13]

Estadio Centenario oli aikansa modernein jalkapallostadion ja suurin stadion Britannian ulkopuolella.[3] Se on yksi maailman vanhimmista edelleen käytössä olevista stadioneista. FIFA on julistanut sen suojeltavaksi merkittävänä kohteena jalkapallon historiassa.[14]

Montevideo
Estadio Centenario Estadio Gran Parque Central Estadio Pocitos
Kapasiteetti: 90 000 Kapasiteetti: 20 000 Kapasiteetti: 1 000

Joukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen 1930 kokoonpanot
MM-turnaukseen osallistuneet maat kartalla.

MM-turnaukseen osallistui 13 maata. Alun perin tavoitteena oli ollut saada mukaan 32 joukkuetta, mutta tämä toteutui vasta 68 vuotta myöhemmin, vuoden 1998 kisoissa. Lohkot arvottiin vasta, kun nähtiin, mitkä maat olivat saapuneet paikalle. Lohkot pyrittiin jakamaan siten, että valtameren yli tulleet eurooppalaiset saisivat pelata enemmän kuin yhden ottelun, joten kolmetoista joukkuetta jaettiin neljään alkulohkoon. Lohkojaossa aiheutti ongelmia se, ettei joukkueiden tasoa tiedetty. Ennakkoarvioinneissa olympiamenestystä saanut Uruguay ja vuoden 1929 Etelä-Amerikan-mestaruuskilpailujen voittaja Argentiina olivat kisojen suosikkeja.[3] Muut eteläamerikkalaiset eivät yltäneet Argentiinan ja Uruguayn tasolle. Tuleva jalkapallon suurmaa Brasilia osallistui kisoihin pelkästään Rio de Janeirosta kotoisin olleista pelaajista, sillä Rion ja São Paulon liitot olivat maan huonosti organisoidussa jalkapallossa riidoissa keskenään.[17]

Eurooppalaisjoukkueista Belgia oli voittanut olympiakultaa kotikisoissaan 1920, mutta se oli sen jälkeen taantunut. Belgian kokoonpanosta myös puuttui muutama merkittävä pelaaja. Ranskakaan ei ollut mukana parhaalla kokoonpanollaan, sillä osa sen pelaajista ei ollut saanut vapaata työstään turnauksen ajaksi.[3] Ennakkoasetelmissa eurooppalaisjoukkueista pidettiin kovimpana pelkästään serbipelaajista muodostettua Jugoslaviaa. Niissä Euroopan maissa, jotka eivät olleet turnauksessa, sitä ei juuri arvostettu ja sen MM-status kyseenalaistettiin.[3] Ainoa kokonaan ammattilaispelaajista koostunut joukkue oli Yhdysvallat, jonka joukkue olikin varsin tasokas. Maalla oli riveissään useita skotlantilaissyntyisiä pelaajia, ja joukkue selviytyi helposti välieriin.[6]

Lohko A Lohko B Lohko C Lohko D

 Argentiina
 Chile
 Ranska
 Meksiko

 Bolivia
 Brasilia
 Jugoslavia

 Peru
 Romania
 Uruguay

 Belgia
 Paraguay
 Yhdysvallat

Tuomarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Belgialainen John Langenus toimi päätuomarina ensimmäisessä jalkapallon MM-loppuottelussa.

Turnaukseen valittiin yksitoista tuomaria, heistä vain kolme oli eurooppalaisia ja muut olivat eteläamerikkalaisia. Eurooppalaisia tuomareita olivat belgialaiset John Langenus ja Henri Christophe sekä ranskalainen Thomas Balvay.[18][15] Heidän lisäkseen kisojen tuomaristossa toimi neljäs eurooppalainen, kun Romanian joukkueen valmentaja Constantin Rădulescu oli bolivialaisen Ulises Saucedon avustavana tuomarina.[19] Saucedokin toimi kahdessa roolissa, sillä hän oli myös Bolivian joukkueen valmentaja.[20] Ennen turnausta tuomarit kokoontuivat lyhyeen kokoukseen, jotta turnauksessa voitaisiin soveltaa yhteneviä sääntöjä paitsioiden sekä vapaa- ja rangaistuspotkujen osalta.[15]

Alkulohkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkulohkoon A arvottiin neljä joukkuetta ja muihin lohkoihin kolme joukkuetta. Lohkojen voittajat etenivät välieriin.[4]

Lohko A[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-lohkon avausottelu Ranskan ja Meksikon välillä oli jalkapallon MM-historian ensimmäinen ottelu; se alkoi kymmenen minuuttia aikaisemmin kuin Yhdysvaltain ja Belgian välinen ottelu. Avausottelu ei vielä herättänyt nykyisenkaltaista kiinnostusta MM-kisoihin. Avausottelun virallinen yleisömäärä oli 4 444, mutta todellisuudessa tuhat katsojaa oli lähempänä totuutta. Ottelu päättyi Ranskan 4–1 voittoon, ja historiallisen avausosuman teki Ranskan Lucien Laurent Ernst Libératin keskityksestä.[5]

Guillermo Subiabre viimeisteli Chilen ja Ranskan välisen ottelun ainoan maalin.

Kaksi päivää myöhemmin Ranska kohtasi ennakkosuosikki Argentiinan. Epäonnisessa ottelussa Ranskan maalivahti Alex Thépot loukkaantui 20 minuutin jälkeen. Laurent joutui Luis Montin rajun taklauksen kohteeksi ja nilkutti melkein koko ottelun kentällä, sillä pelaajavaihtoja ei vielä tunnettu. Ranska sinnitteli 81. minuutille asti, kunnes Monti teki voittomaalin vapaapotkusta. Ottelu muistetaan erikoisesta tapauksesta, kun tuomari Almeida Rêgo vihelsi pelin päättyneeksi kuusi minuuttia ennen täyttä aikaa Ranskan Marcel Langillerin ollessa avoimessa maalintekopaikassa. Ottelu jatkui uruguaylaisyleisön ankaran protestoinnin jälkeen, ja pelaajat haettiin pukuhuoneista takaisin kentälle jatkamaan ottelu loppuun. Maaleja ei kuitenkaan enää nähty.[5][21] Seuraavana päivänä Chile voitti Meksikon 3–0.[4]

Chilen ja Ranskan välinen ottelu oli Ranskan kolmas kuuden päivän sisään. Ottelussa nähtiin myös MM-historian ensimmäinen rangaistuspotku, jossa Ranskan maalivahti Thépot torjui Carlos Vidalin yrityksen 30. minuutilla. Chile voitti ottelun 1–0.[22][23] Chilen ja Ranskan välisen ottelun päätyttyä samalla kentällä alkoi kahden ja puolen tunnin kuluttua Argentiinan ja Meksikon välinen ottelu. Ottelussa nähtiin kolme rangaistuspotkua, joista yksi johti maaliin. MM-historian ensimmäisen rangaistuspotkumaalin teki Meksikon Manuel Rosas.[22] 18-vuotias Rosas oli nuorin MM-turnauksessa maalin tehnyt pelaaja. Hänen ennätyksensä rikkoutui vasta vuoden 1958 kisoissa, kun Brasilian 16-vuotias Pelé onnistui maalinteossa.[24][25] Argentiina voitti ottelun maalein 6–3. Varamiehenä turnauksen aloittanut Guillermo Stábile teki hattutempun.[22] Argentiinan kapteeni Manuel Ferreira ei pelannut ottelussa, sillä hänen piti käydä kotimaassaan yliopiston pääsykokeiden vuoksi.[22][4]

A-lohkon voitti lopulta Argentiina, joka voitti kaikki alkulohkon ottelunsa. Sen lohkovoitto varmistui viimeisessä ottelussa Chileä vastaan. Ottelu Argentiinan ja Chilen välillä oli kuuma ja nujakoivia pelaajia erotettiin poliisivoimin, mutta ulosajoja ei ottelussa jaettu. Ottelu päättyi Argentiinan 3–1-voittoon. Uruguaylaiset kannattajat olivat Argentiinan jokaisessa ottelussa Argentiinaa vastaan, mikä hiersi maiden välejä.[5]

Lohko B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jugoslavian maalivahti Milovan Jakšić ja Dragoslav Mihajlović, sekä Brasilian Teóphilo maiden välisessä ottelussa.

B-lohkon voitti Jugoslavia. Jo ennakkoarvioissa oletettiin, että lohkosta selviytyisi jatkoon Jugoslavia–Brasilia-ottelun voittaja, sillä Boliviasta ei uskottu olevan kummallekkaan vastusta. Avausottelussa joukkueen pelaajat asettuivat riviin niin, että heidän pelipaitojensa teksti muodosti lauseen VIVA URUGUAY.[17][26] Eri raporttien mukaan ottelun yleisömäärä oli vain 800, vaikka virallinen luku on paljon suurempi.[26][22] Otteluissa uruguaylaisyleisön tukikaan ei auttanut Boliviaa. Jugoslaviaa vastaan joukkue jaksoi tunnin, mutta hävisi lopulta 0–4. Bolivialta hylättiin ottelussa useita maaleja.[22][17][26] Brasilia ei vielä ensimmäisissä MM-kilpailuissa ollut jalkapallon mahtimaa. Jugoslavia voitti ratkaisevan ottelun 2–1 ja eteni ainoana eurooppalaisena maana neljän parhaan joukkoon.[17] Merkityksettömässä päätösottelussa Brasilia voitti Bolivian maalein 4–0.[4][26]

Lohko C[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanian Ion Lǎpuşneanu ja Perun Julio Lores pallontavoittelutilanteessa.

Isäntämaa Uruguayn ottelut C-lohkossa herättivät suurta kiinnostusta kotiyleisön keskuudessa. Sisääntuloporteilla syntyi kaaos, kun kisajärjestäjät eivät olleet tottuneet hallitsemaan niin suurta yleisömäärää. Yli 15 000 ihmisen arvioitiin jääneen stadionin ulkopuolelle.[27][14] Ottelun virallinen yleisömäärä oli 57 735, mutta arvioiden mukaan yleisöä oli paikalla yli 80 000.[28][29] Centenarion rakennustöiden viimeistelyiden venyttyä Uruguay joutui odottamaan kisa-avaustaan viisi päivää suunnitellusta. Ottelu oli Centenarion avausottelu, ja se pelattiin Uruguayn perustuslain julistamisen satavuotispäivänä. Avausottelussaan kisaisännät voittivat Perun nihkeästi 1–0.[27][14][30]

Lohkon avausottelu Perun ja Romanian välillä keräsi raporttien mukaan vain noin kolmesataa katsojaa, vaikka virallinen yleisömäärä olikin yli kaksituhatta.[27][30] Ottelussa nähtiin myös MM-historian ensimmäinen ulosajo, kun Perun Plácido Galindo ajettiin kentältä.[30] Ulosajo jäi myös koko turnauksen ainoaksi.[28] Jatkoonmenijä ratkaistiin viimeisessä ottelussa Romanian ja Uruguayn välillä. Uruguay ratkaisi ottelun jo avausjaksolla ja ottelu päättyi isäntien helppoon 4–0 voittoon.[27]

Lohko D[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Belgian ja Yhdysvaltain välinen ottelu.

D-lohkon voitti Yhdysvallat. Se oli turnauksen ainoa joukkue, joka koostui pelkästään ammattilaisjalkapalloilijoista. Pohjois-Amerikan ulkopuolella Yhdysvaltain maajoukkueesta ei tiedetty mitään. Se oli kuitenkin tasokas ja voitti sekä Belgian että Paraguayn maalein 3–0.[6]

Paraguayta vastaan pelatussa ottelussa Yhdysvaltain Bert Patenaude teki MM-historian ensimmäisen hattutempun. FIFA virallisti saavutuksen vasta 76 vuotta myöhemmin. Pitkään uskottiin, että ensimmäinen kolme maalia yhdessä ottelussa tehnyt pelaaja oli kaksi päivää myöhemmin hattutempun tehnyt Argentiinan Guillermo Stábile. Kumpikaan miehistä ei ollut enää näkemässä korjausta.[6][31] Jotkut raportit tilastoivat alun perin yhden Patenauden maaleista Paraguayn omaksi maaliksi ja jotkut taas mainitsivat maalintekijäksi Tom Florien.[7] Korjaus tehtiin vuonna 2006 Yhdysvaltain jalkapalloliiton tutkimusten jälkeen. Monien ottelussa pelanneiden pelaajien mukaan Patenaude todella teki ottelussa kolme maalia. Heidän väitteitään tukivat argentiinalaisten ja brasilialaisten lehtien ottelukertomukset, jotka mainitsivat Patenauden kaikkien kolmen maalin tekijäksi. Todisteiden valossa FIFA korjasi saavutuksen Patenauden nimiin.[32]

Lohkon päätösottelussa Paraguay voitti Belgian 1–0.[4]

Jatko-ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uruguayn Pedro Cea tuulettaa maalia välieräottelussa Jugoslaviaa vastaan.

Välierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välieräparit arvottiin alkulohkojen päätyttyä. Argentiina sai vastaansa Yhdysvallat ja isäntämaa Uruguay Jugoslavian. Argentiinan ja Yhdysvaltain välinen ottelu pelattiin rankassa vesisateessa. Ottelussa Yhdysvaltain onnistui pysyä Argentiinan vauhdissa ensimmäisen puoliajan. Yhdysvalloilta loukkaantui ottelussa kolme pelaajaa, mikä heikensi joukkueen mahdollisuuksia, koska vaihtoja ei vielä tunnettu. Argentiina voitti ottelun lopulta 6–1.[6][33]

Argentiinan voitettua oman välieränsä oli Uruguay omassa välierässään pakkovoiton edessä, sillä Argentiinaa huonompi sijoitus ei voinut olla vaihtoehto. Ottelu Jugoslaviaa vastaan alkoi shokeeraavasti, kun Jugoslavia teki ensimmäisen maalin. Uruguay oli kuitenkin lopulta selvästi parempi maalein 6–1. Maaleista kolme viimeisteli Pedro Cea. Uruguay oli ottelussa parempi, vaikka yksi sen maaleista vaikutti paitsiolta ja sen kolmas maali oli varsin erikoinen. Siinä pallo oli jo mennyt yli päätyrajan, kun kentän laidalla ollut poliisi palautti sen kentälle erotuomarin näkemättä. Seuranneesta tilanteesta Uruguayn Anselmo iski maalin. Yksi Jugoslavian maaleista myös hylättiin. Jugoslavia protestoi tuomaritoimintaa jättäytymällä pois pronssiottelusta, ja pronssimitalit jaettiin näin ottelutta yhdysvaltalaisille.[6]

Loppuottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen 1930 loppuottelu
Guillermo Stábile vei Argentiinan loppuottelussa 1-2 johtoon.
Ensimmäisen MM-finaalin pelipallot.

Loppuottelu oli odotettu kohtaaminen isäntämaa Uruguayn ja naapurimaa Argentiinan välillä. Ottelu oli seurattu Río de la Platan molemmin puolin, ja Argentiinassa kymmeniä tuhansia halukkaita ei mahtunut lahden yli kulkeviin laivoihin. Lisäksi sankka sumu hidasti monen laivan kulkua, ja ottelu jäi monelta näkemättä. Ottelun yleisömäärä oli turvallisuussyistä rajoitettu, virallisesti katsojia oli 68 000, mutta jotkut puhuvat jopa yli 90 000 katsojasta. Turvatarkastukset olivat tiukat, sillä hegemoniakamppailu oli perinteisesti ollut tunteita herättävä, ja Argentiinan pelaajista Luis Monti oli saanut tappouhkauksia finaalin aattona.[8] Belgialainen toimittaja John Langenus oli suostunut tulikuuman finaalin tuomariksi sillä ehdolla, että saisi ottelun jälkeen poliisisaattueen suoraan satamaan.[8][33]

Pelipallosta käytiin kiistaa ennen ottelun alkua, sillä kumpikin joukkue olisi halunnut pelata omalla pallollaan, jotka poikkesivat ominaisuuksiltaan hieman toisistaan.[8] Ottelun erotuomari Langenus päätyi ratkaisemaan asian siten, että teikkauksen voittanut joukkue saisi pelata ensimmäisen puoliajan omalla pallollaan. Argentiinan voitettua teikkauksen ensimmäinen puoliaika pelattaisiin argentiinalaisella pallolla ja toinen uruguaylaisella.[34][35] Molemmat joukkueet ryhmittyivät 2-3-5-muodostelmaan, mikä oli tuohon aikaan yleinen taktiikka.[34]

Uruguayn Pablo Dorado teki ottelun ensimmäisen maalin matalalla laukauksellaan, mutta tauolle mentiin Argentiinan johdossa. Ensin Carlos Peucelle tasoitti Manuel Ferreiran läpisyötöstä, ja varttia myöhemmin Stábile vei Argentiinan johtoon turnauksen kahdeksannella maalillaan. Uruguaylaiset protestoivat, sillä heidän mukaansa tilannetta edelsi paitsio.[8]

Toinen puoliaika pelattiin uruguaylaisten pallolla. Uruguay teki 11 minuutin sisään kaksi maalia ja siirtyi johtoon. Ottelun loppuhetkillä Argentiina oli lähellä tasoitusta, mutta laukaus pysähtyi poikkipuuhun. Uruguayn voittomaaliksi jäi kangastossuilla pelanneen Santos Iriarten tekemä kolmas maali. Hän oli kotoisin maaseudulta ja tottunut pelaamaan avojaloin. FIFA vaati kuitenkin kenkien käyttöä, jolloin eräs suutari valmisti hänelle kangastossut, joiden pohja oli narua ja vain kärjet oli tehty nahasta. Ottelun 89. minuutilla Uruguayn Héctor Castro viimeisteli loppulukemiksi 4–2 ja varmisti maalle ensimmäisen maailmanmestaruuden.[8][35] Mestaruutta juhlittiin Uruguayssa pitkään, sen sijaan Argentiinassa Uruguayn lähetystöä kivitettiin.[8]

Uruguay oli 1920- ja 1930-lukujen taitteessa maailman johtava jalkapallomaa. Ennen maailmanmestaruutta se oli osoittanut voimansa voittamalla olympiakultaa Euroopassa 1924 ja 1928. Seuraavan kerran Uruguay osallistui MM-turnaukseen vasta 20 vuotta myöhemmin, vuoden 1950 Brasilian kisoissa – silloinkin tuloksena oli maailmanmestaruus.[35][36]

Viimeinen ottelussa ja koko turnauksessa pelannut pelaaja, argentiinalainen Francisco Varallo, kuoli 100-vuotiaana vuonna 2010.[37][38]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkulohkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohko A[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Argentiina 3 3 0 0 10 4 +6 6
 Chile 3 2 0 1 5 3 +2 4
 Ranska 3 1 0 2 4 3 +1 2
 Meksiko 3 0 0 3 4 13 -9 0

Lohko B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Jugoslavia 2 2 0 0 6 1 +5 4
 Brasilia 2 1 0 1 5 2 +3 2
 Bolivia 2 0 0 2 0 8 -8 0

Lohko C[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Uruguay 2 2 0 0 5 0 +5 4
 Romania 2 1 0 1 3 5 -2 2
 Peru 2 0 0 2 1 4 -3 0

Lohko D[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Yhdysvallat 2 2 0 0 6 0 +6 4
 Paraguay 2 1 0 1 1 3 -2 2
 Belgia 2 0 0 2 0 4 -4 0

Jatko-ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loppuottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalintekijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turnauksessa tehtiin yhteensä 70 maalia. Eniten maaleja teki Argentiinan joukkue (18), Belgia ja Bolivia jäivät turnauksessa maaleitta. Eniten maaleja turnauksessa viimeisteli Argentiinan Guillermo Stábile.[28][39]

8 maalia
5 maalia
4 maalia
3 maalia
2 maalia
1 maali


Oma maali

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f History of FIFA - The first FIFA World Cup™ FIFA. Viitattu 30.4.2018. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d Ekberg 2014, s. 11–13.
  3. ↑ a b c d e f g h i j Ekberg 2014i, s. 17–18.
  4. ↑ a b c d e f g Ekberg 2014, s. 31–33.
  5. ↑ a b c d Ekberg 2014, s. 18–21.
  6. ↑ a b c d e f Ekberg 2014, s. 24–27.
  7. ↑ a b The first World Cup hat trick RSSSF. Viitattu 8.5.2018. (englanniksi)
  8. ↑ a b c d e f g h Ekberg 2014, s. 27–30.
  9. ↑ Romania’s football-crazy king 4.4.2013. FIFA. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)
  10. ↑ a b Ekberg 2014, s. 14–16.
  11. ↑ a b Rimet’s World Cup vision realised 1.2.2018. FIFA. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)
  12. ↑ a b Better to travel hopefully than to arrive? 19.3.2016. FIFA. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)
  13. ↑ a b c Molinaro, John: 1930 World Cup: Uruguay welcomes the world 8.6.2014. thesefootballtimes.co. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  14. ↑ a b c d Ekberg 2014, s. 134–137.
  15. ↑ a b c Route de Brasil: Uruguay 1930 elfutbolmundial.com.ar. Arkistoitu . Viitattu 27.4.2018. (espanjaksi)
  16. ↑ Brian, Benjamin: THE STORY OF THE 1930 WORLD CUP 9.4.2014. thesefootballtimes.co. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  17. ↑ a b c d Ekberg 2014, s. 23–24.
  18. ↑ Route de Brasil: Uruguay 1930 23.4.2014. Football Magazine. Viitattu 27.4.2018. (ranskaksi)
  19. ↑ Copa Mundial de la FIFA – 25 datos que quizás no conozcan... FIFA. Viitattu 27.4.2018. (espanjaksi)
  20. ↑ Ulises Saucedo worldreferee.com. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  21. ↑ Hosts Uruguay beat arch-rivals to first world crown FIFA. Viitattu 28.4.2018. (englanniksi)
  22. ↑ a b c d e f 1930 Uruguay millingsteins.com. Viitattu 28.4.2018. (englanniksi)
  23. ↑ FIFA World Cup 1930 Group 1 historicalkits.co.uk. Viitattu 7.5.2018. (englanniksi)
  24. ↑ Green Pastures: How Every Teenage World Cup Goal Scorer Ended Up complex.com. Viitattu 7.5.2018. (englanniksi)
  25. ↑ Top 10: Young sporting champions 29.10.2008. complex.com. Viitattu 7.5.2018. (englanniksi)
  26. ↑ a b c d FIFA World Cup 1930 Group 2 historicalkits.co.uk. Viitattu 7.5.2018. (englanniksi)
  27. ↑ a b c d Ekberg 2014, s. 21–23.
  28. ↑ a b c World Cup 1930 Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 27.4.2018. (englanniksi)
  29. ↑ FIFA World Cup™ Uruguay FIFA. Viitattu 10.5.2018. (englanniksi)
  30. ↑ a b c FIFA World Cup 1930 Group 3 historicalkits.co.uk. Viitattu 7.5.2018. (englanniksi)
  31. ↑ FIFA World Cup 1930 Group 4 historicalkits.co.uk. Viitattu 7.5.2018. (englanniksi)
  32. ↑ American Bert Patenaude credited with first hat trick in FIFA World Cup™ history 10.11.2006. FIFA. Viitattu 8.5.2018. (englanniksi)
  33. ↑ a b FIFA World Cup 1930 Knock Out Stages historicalkits.co.uk. Viitattu 7.5.2018. (englanniksi)
  34. ↑ a b Uruguay conquer in battle of the balls 5.4.2013. FIFA. Viitattu 10.5.2018. (englanniksi)
  35. ↑ a b c Ekberg 2014, s. 50–53.
  36. ↑ World Cup 1950 Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 10.5.2018. (englanniksi)
  37. ↑ Francisco Varallo, the last surviving player from the first World Cup final, dies aged 100 31.8.2010. dailymail.co.uk. Viitattu 28.4.2018. (englanniksi)
  38. ↑ Ekberg 2014, s. 7–10.
  39. ↑ Players - Top goals FIFA. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jalkapallon_maailmanmestaruuskilpailut_1930&oldid=22015064”