Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2004 järjestettiin Portugalissa 12. kesäkuuta – 4. heinäkuuta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun jalkapallon arvoturnaus järjestettiin Portugalissa.
Lopputurnaukseen osallistui 16 joukkuetta. Loppuottelussa kohtasivat yllättäjäjoukkue Kreikka sekä isäntämaa Portugali. Joukkueet olivat kohdanneet toisensa jo turnauksen avausottelussa, jonka Kreikka voitti maalein 2–1. Myös finaalissa Kreikka oli parempi - tällä kertaa tuloksella 1–0. Ottelun ainoan maalin teki kulmapotkun jälkitilanteesta kreikkalaishyökkääjä Angelos Charisteas.
-
EM-karsinnat alkoivat jo syyskuussa 2002, ja ne kestivät marraskuuhun 2003 saakka. Mukana oli kaiken kaikkiaan 50 joukkuetta, jotka jaettiin kymmeneen karsintalohkoon. Jokainen joukkue pelasi lohkon muita joukkueita vastaan kahdesti, kerran koti- ja kerran vieraskentällä. Kunkin lohkon voittaja eteni suoraan lopputurnaukseen, ja lohkojen toiseksi sijoittuneet karsivat kisapaikasta kaksiosaisissa ottelusarjoissa, joista viisi voittajaa pääsivät lopputurnaukseen. Isäntämaa Portugali pääsi suoraan kisoihin, joten se ei osallistunut karsintoihin. Karsintojen suurimpiin yllätyksiin lukeutui vuoden 2002 MM-kisojen pronssijoukkue Turkin putoaminen kisoista. Turkki hävisi jatkokarsinnoissa Latvialle, jonka selviytyminen EM-kisoihin oli yllätys. Myös muun muassa Irlanti, Romania ja Belgia jäivät kisojen ulkopuolelle. Suomi jäi omassa lohkossaan neljänneksi Italian, Walesin ja Serbia ja Montenegron taakse. Suomi keräsi kahdeksasta ottelustaan kymmenen pistettä.
| Lissabon |
Lissabon |
Porto |
| Estádio da Luz |
Estádio José Alvalade |
Estádio do Dragão |
| Kapasiteetti: 65,647 |
Kapasiteetti: 50,466 |
Kapasiteetti: 50,476 |
 |
|
 |
| Aveiro |
|
Coimbra |
| Estádio Municipal de Aveiro |
Estádio Cidade de Coimbra |
| Kapasiteetti:: 30,970 |
Kapasiteetti: 30,210 |
 |
 |
| Braga |
Guimarães |
| Estádio Municipal de Braga |
Estádio D. Afonso Henriques |
| Kapasiteetti: 30,154 |
Kapasiteetti: 30,146 |
 |
 |
| Faro-Loulé |
Porto |
Leiria |
| Estádio Algarve |
Estádio do Bessa Século XXI |
Estádio Dr. Magalhães Pessoa |
| Kapasiteetti: 30,002 |
Kapasiteetti: 28,263 |
Kapasiteetti: 23,850 |
 |
|
|
| |
|
|
|
Estádio do Bessa Século XXI, Porto
|
| |
| |
|
|
|
Estádio José Alvalade, Lissabon
|
| |
| |
|
|
|
Estádio José Alvalade, Lissabon
|
| |
| |
|
|
|
Estádio do Bessa Século XXI, Porto
|
| |
| |
|
|
|
Estádio do Bessa Século XXI, Porto
|
| |
| |
|
|
|
Estádio José Alvalade, Lissabon
|
| |
Pudotuspelit [muokkaa]
4. heinäkuuta 2004
Parhaat maalintekijät [muokkaa]
5 maalia
4 maalia
3 maalia
Aiheesta muualla [muokkaa]