Jaleel White

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jaleel White
Jaleel White vuonna 2010.
Jaleel White vuonna 2010.
Syntymäaika 27. marraskuuta 1976 (ikä 36)
Syntymäpaikka Flag of the United States.svg Pasadena, Kalifornia
Aktiivisena 1984–
Oikea nimi Jaleel Ahmad White
Merkittävät roolit Steve Urkel
(Family Matters)
Sonic the Hedgehog
(Adventures of Sonic the Hedgehog)
Aiheesta muualla
IMDb
Palkinnot

Jaleel Ahmad White (s. 27. marraskuuta 1976) on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten roolistaan Steve Urkelina tilannekomediassa Family Matters.

Ura[muokkaa]

White alkoi esiintyä mainoksissa ollessaan 3-vuotias. Vuonna 1989 hän alkoi esittää tunnetuinta rooliaan Steve Urkelia 12-vuotiaana. Hänen oli alun perin tarkoitus esiintyä vain yhdessä jaksossa, mutta Urkelin todettiin olevan niin suosittu, että hahmosta tehtiin yksi päähenkilöistä.[1] Hahmosta tehtiin myös oheistuotteita, kuten nukke ja oma aamiaismuromerkki.[2] Myöhemmin White kiinnostui myös käsikirjoittamisesta ja kirjoitti muutama jaksoa sarjaan.[3] Hän vieraili Urkelina myös kahdessa toisessa sarjassa Full House ja Step by Step.

Family Mattersin lisäksi White oli esiintynyt 1980- ja 1990-luvuilla lähinnä tilannekomedioissa lukuun ottamatta muutamaa televisioelokuvaa. Vuonna 1993 hän esitti Sonic the Hedgehogia samanimiseen pelisarjaan osittain perustuvassa animaatiosarjassa Adventures of Sonic the Hedgehog. Hän esitti Sonicia myös sarjoissa Sonic the Hedgehog (1993–1994) ja Sonic Underground (1998). Vuonna 2013 ilmestyvässä Blue Core Studiosin tuottamassa Sonic Live Action fanielokuvassa White toimii jälleen Sonicin äänenä. 2000-luvulla White on esiintynyt myös elokuvissa, muun muassa pääroolissa komediaelokuvassa Who Made the Potato Salad (2006).

Lähteet[muokkaa]

  1. Rhodes, Joe: Steve Urkel, Superstar Enterntainment Weekly. 4.6.1990. Viitattu 18.7.2009. (englanniksi)
  2. Family Matters: 1989-1998 People. 26.6.2000. Viitattu 18.7.2009. (englanniksi)
  3. Rhudy, Ben: M&C Exclusive Interview: Jaleel White talks “Who Made the Potatoe Salad?” Monstersandcritics.com. 12.11.2006. Viitattu 18.7.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.