Jake Brown

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jake Brown vuonna 2009.

Jake Brown (s. 6. syyskuuta 1974) on australialainen ammattilaisrullalautailija. Hän aloitti rullalautailun 1984, ryhtyi kilpailemaan 1996 ja siirtyi ammattilaiseksi seuraavana vuonna. Hänen saavutuksiaan ovat muun muassa hopeasijat X Gamesin Big Airissa vuosina 2006 ja 2007,[1] pronssi 2008 sekä kaksi kultaa 2009 ja 2010. Vuoden 2007 Big Airin viimeisellä runilla Brawn ensin onnistui 720 (ensimmäisen ikinä Mega Rampista), mutta menetti hypyn hallinnan quarter-pipessa ja putosi noin viidestätoista metristä tasaiselle. Hän menetti tajuntansa heti ja häntä hoidettiin pitkään. Lopulta hän kuitenkin pystyi lääkäreiden avustuksella kävelemään pois. Brown oli sairaalassa tarkkailussa kolme päivää onnettomuuden jälkeen.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Cave, Steve: Jake Brown Bio About.com. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.