Jaffna

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nallur Kandaswamy -temppeli

Jaffna on kaupunki Sri Lankan pohjoisosassa. Vuonna 2007 sen väkilukua mitattiin kaksi kertaa, heinäkuussa tulos oli 151 612 mutta lokakuun tarkastuslaskennassa vain 78 781 asukasta.[1] Kaupunki on Sri Lankan tamilien tärkein kaupunki, josta heidän itsenäisyysliikkeensä kaavailee maansa pääkaupunkia. Niinpä Jaffna on ollut sisällissodan kynsissä 1980-luvulta alkaen, ja sen väkiluku on pienentynyt asukkaiden paetessa levottomuuksia. 1970-luvulle asti kaupungissa oli merkittävä singaleesivähemmistö. Sisällissodan jälkeen vuonna 2010 osa singaleesiperheistä ilmoitti suunittelevansa paluumuuttoa.[2] Sisällissota päättyi muodollisesti 2009.[3]

Jaffna sijaitsee alavalla niemimaalla, jota täplittävät monet laguunit ja ympäröivät pienet saaret. Maaperä on hiekkaista, ja yleisin puulaji Palmyrapalmu[4]

Lähiseudulta on tehty löytöjä megaliittisen ajan asutuksesta, mutta jaffna ei ilmeisesti ollut ensimmäisiä paikkoja jotka asutettiin Sri Lankan saarella.[5] Asutuksesta on jälkiä ainakin 3. vuosituhannelta eaa.[6]

1600-luvulla portugalilaiset lähetyssaarnaajat tuhosivat hindutemppeleitä ja rakensivat tilalle kauniita kristillisiä kirkkoja. Portugalilaiset ja myöhemmin hollantilaiset rakensivat myös linnoituksia eri puolille kaupunkia. Britit saivat sen haltuunsa 1795.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jaffna.

Koordinaatit: 9°39′18″N, 80°01′08″E

Tämä Aasian maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.