Jacqueline Govaert

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jacqueline Govaert
Jacqueline Govaert Krezip.jpg
Jacqueline Govaert vuonna 2005.
Syntynyt 20. huhtikuuta 1982 (ikä 32)
Kotipaikka Kaatsheuvel, Pohjois-Brabant, Alankomaat
Aktiivisena 1997–
Tyylilajit pop rock, alternative rock
Laulukieli englanti
Soittimet laulu, piano
Yhtyeet Krezip (1997–2009)
Levy-yhtiöt Sony Music

Jacqueline Govaert (s. 20. huhtikuuta 1982 Kaatsheuvel, Pohjois-Brabant, Alankomaat) on alankomaalainen muusikko. Hän tuli tunnetuksi pop rock -yhtye Krezipin keulahahmona, mutta on esiintynyt myös sooloartistina.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Govaert opiskeli musiikintekoa Fontys Rockacademiessa Tilburgissa.[2] Vuonna 1997 hän oli perustamassa Krezip-yhtyettä, jonka ensimmäinen julkaisu oli omakustanne Run Around. Yhtyeen saatua levytyssopimuksen siltä ilmestyi neljä studioalbumia, ensimmäinen, Nothing Less, vuonna 2000 ja viimeinen, Plug It In, vuonna 2007, ennen kuin se lopetti toimintansa vuonna 2009. Jacqueline Govaert oli paitsi Krezipin laulaja, myös sen pianisti ja päälauluntekijä. Yksi yhtyeen muista jäsenistä oli hänen siskonsa Anne Govaert.[3][4]

Krezipin jälkeen Govaert aloitti soolouran. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa, 1960- ja 1970-lukujen popmusiikista vaikutteita saanut Good Life, julkaistiin elokuussa 2010. Albumin tuottajana toimi belgialaisyhtye Hooverphonicin jäsen Alex Callier.[5][6] Good Life nousi ensimmäisellä listaviikollaan Alankomaiden Album Top 100 -albumilistan sijalle kolme, joka jäi albumin korkeimmaksi sijoitukseksi.[7] Albumin ensimmäinen single oli heinäkuussa 2010 julkaistu "Overrated".[4]

Govaert on myös vieraillut muiden artistien albumeilla, muun muassa Armin van Buurenin albumilla Imagine (2008), jolla hän laulaa kappaleessa "Never Say Never".[1] Vuonna 2006 hän, The Partysquad, Extince ja Caprice esittivät Alankomaiden TMF Awards -tapahtumassa kappaleen "Ben Je Down" (TMF Awards Anthem 2006), joka nousi myös Single Top 100 -singlelistalle, sijalle neljä.[8] Vuonna 2011 hän duetoi Alain Clarkin kanssa kappaleen "Wherever I Go", joka julkaistiin erillisenä singlenä ja osana Govaertin EP:tä Hold Your Fire.[9] [10]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Govaertilla on kaksi lasta Ivo Maissanin kanssa, vuonna 2009 syntynyt poika Billie ja vuonna 2010 syntynyt tytär Sis.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jacqueline Govaert Discogs. Viitattu 21.3.2011. (englanniksi)
  2. Alumni rockacademie.nl. Viitattu 21.3.2011. (hollanniksi)
  3. Krezip AllMusic. Viitattu 21.3.2011. (englanniksi)
  4. a b Jacqueline Govaert brengt solo album uit krezip.nl. 7.6.2010. Viitattu 21.3.2011. (hollanniksi)
  5. JACQUELINE GOVAERT: solo met Vlaamse crew “Ik wist niet dat Alex Callier hier zo populair was” soundslike.be. 2010. Viitattu 21.3.2011. (hollanniksi)
  6. Video Interview: Arjan Chats with Jacqueline Govaert arjanwrites.com. 16.9.2010. Viitattu 21.3.2011. (hollanniksi)
  7. JACQUELINE (GOVAERT) - GOOD LIFE (ALBUM) dutchcharts.nl. Viitattu 21.3.2011. (hollanniksi)
  8. THE PARTYSQUAD MET EXTINCE, JACQUELINE (KREZIP) & CAPRICE - BEN JE DOWN (TMF AWARDS 2006 ANTHEM) (NUMMER) dutchcharts.nl. Viitattu 21.3.2011. (hollanniksi)
  9. Alain Clark & Jaqueline Goveart - Wherever I Go futuremusiccharts.nl. Viitattu 21.3.2011. (hollanniksi)
  10. Hold Your Fire - EP van Jacqueline iTunes. Viitattu 21.3.2011. (hollanniksi)
  11. Jacqueline Govaert bevallen van een dochter 3fm.nl. 11.11.2010. Viitattu 21.3.2011. (hollanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]