Jack Black
Thomas Jacob ”Jack” Black, Jr. (s. 28. elokuuta 1969 Santa Monica, Kalifornia) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja muusikko. Jack Black tuli tutuksi 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa hänen ja Kyle Gassin muodostamasta huumoriyhtyeestä Tenacious D. Yhtye esiintyy myös televisiosarjassa Tenacious D ja elokuvassa Tenacious D: Maailman paras rokkibändi.
Ensimmäinen elokuva, jossa Black oli pääosassa, oli Farrellyn veljesten ohjaama romanttinen komedia Hal ja iso rakkaus vuodelta 2001.[1] Vuonna 2004 hän oli ehdolla muun muassa Golden Globen ja Satellite Awardin saajaksi roolistaan elokuvassa School of Rock (2003).[2]
Vuonna 2010 Forbes julkaisi ”Hollywood’s Animation A-List” -listan, jossa lueteltiin kymmenen menestyksekkäintä Hollywood-näyttelijää animaatioiden parissa. Menestys mitattiin elokuvien lipputulojen perusteella, jonka myötä Black oli listalla jaetulla kolmannella sijalla.[3]
Blackilla ja hänen aviopuolisollaan Tanyalla on kaksi poikaa, Samuel (s. 2006) ja Thomas (s. 2008).[4]
Sisällysluettelo |
Tuotanto [muokkaa]
Musiikki [muokkaa]
- Tenacious D: Tenacious D (2001)
- Tenacious D: The Pick of Destiny (2006)
- Tenacious D: Rize of the Fenix (2012)
Elokuvat [muokkaa]
- Päättymätön Tarina III (1994)
- Waterworld (1995)
- Mars hyökkää! (1996)
- Sähköputkimies (1996)
- Shakaali (1997)
- Valtion vihollinen (1998)
- Tiedän yhä mitä teit viime kesänä (1998)
- High Fidelity – Uskollinen äänentoisto (2000)
- Piru naiseksi (2001)
- Hal ja iso rakkaus (2001)
- Orange County (2002)
- Ice Age (2002) – äänirooli
- School of Rock (2003)
- Envy – kakasta asiaa (2004) – Nick Vanderpark
- Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda (2004)
- Hain tarina (2004) – äänirooli
- King Kong (2005)
- Danny Roane (2006)
- Nacho Libre (2006)
- Tenacious D: Maailman paras rokkibändi (2006)
- The Holiday (2006)
- Margot at the wedding (2007)
- Kung Fu Panda (2008) – äänirooli
- Tropic Thunder (2008)
- Be Kind Rewind (2008)
- Year One – kaiken alku (2009)
- Gulliverin matkat 3D (2010)
- Kung Fu Panda 2 (2011) – äänirooli
- Bernie (2011)
Pelit [muokkaa]
- Brütal Legend (2009)
Sarjat [muokkaa]
- Tenacious D – maailman paras bändi (1997, 1999–2000)
Lähteet [muokkaa]
- ↑ McCarthy, Todd: Shallow Hal Review Variety.com. 2.11.2001. Viitattu 15.5.2012. (englanniksi)
- ↑ Awards for Jack Black The Internet Movie Database. Viitattu 15.5.2012. (englanniksi)
- ↑ Hollywood's Animation A-List forbes.com 24.3.2010 Viitattu 9.4.2010 (englanniksi)
- ↑ Jack Black Biography Yahoo! Movies. Viitattu 15.5.2012. (englanniksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Jack Black Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)