Jaalan redutti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jaalan redutti on Jaalan kirkonkylässä sijaitseva Kustaa III:n sodan ajalta peräisin oleva puolustusvarustus. Nelikulmaista puolisuunnikkaan muotoista varustusta reunustavat maavallit jotka ovat 0,5-1,5 metriä korkeita ja alaosastaan leveydeltään 3 metriä. Pohjoisen vallin pituus on 18 metriä ja siinä on ampuma-aukkojen jäänteinä kaksi painannetta sekä lisäksi yksi ampuma-aukko pohjoisen ja itäisen vallin kulmauksessa. Itäinen ja eteläinen valli ovat pituudeltaan kumpikin 15 metriä ja molemmissa valleissa on kaksi ampuma-aukkoa. Läntinen valli on pituudeltaan 11 metriä ja varustuksen sisäänkäynti on sen keskellä. Redutin itä- ja eteläpuolella maasto laskee jyrkästi ja pohjoissivulla puolestaan on 3 metriä leveä vallihauta jonka syvyys on noin 1,5 metriä.

Redutti sijaitsee Jaalan uuden hautausmaan kaakkoisnurkalla aivan hautausmaan aidan vieressä.[1]

Nykyisin arvioidaan että redutti on rakennettu joskus vuoden 1780 tienoilla. Siinä oli paikat 8 tykille joita ei kuitenkaan koskaan sinne sijoitettu. Reduttiin oli sijoitettu rauhan aikana pieni sotaväen osasto. Kustaa III:n sodan aikana redutti ei joutunut taistelunäyttämöksi. Kesäkuussa 1790 venäläisten lähestyessä Jaalaa reduttiin sijoitettu joukko-osasto vetäytyi pois ja Jaala joutui venäläisten haltuun. Myöskään Suomen sodan aikana redutin luona ei taisteltu.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]