Jaakko Elo
Jaakko Oskari Elo (25. heinäkuuta 1925 Kokemäki – 28. tammikuuta 2017 Helsinki)[1] oli suomalainen urologi, kirurgi ja opinalansa historioitsija.
Jaakko Elo syntyi Kokemäellä 25. heinäkuuta 1925, joskin perhe oli asettunut asumaan Helsinkiin jo 1922. Hänen vanhempansa olivat DI ja rakennusyrittäjä Kalle Elo sekä sairaanhoitaja Eva Elo o.s. Saarivirta. Elo palveli talvisodassa Väestönsuojeluesikunnan lähettinä, jatkosodassa viime vaiheessa vänrikkinä ja kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin reaalilyseosta 1945. Hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 1953 ja väitteli tohtoriksi 1960. Elo opiskeli British Councilin stipendiaattina Cambridgen yliopistossa 1948 sekä Ranskan valtion stipendiaattina Neckerin sairaalassa 1966 ja on täydentänyt opintojaan myös muissa ulkomaisissa instituutioissa.
Tieteellinen työ ja praktiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tutkijakoulutuksen Elo sai professori K.O. Renkosen johtamalla Helsingin yliopiston Serobakteriologian laitoksella 1950-luvulla. Hänen tutkimuksensa käsittelivät paitsi mikrobiologiaa myös luonnossa esiintyvissä sienissä olevia ihmisen veriryhmien antigeenejä. Urologiksi valmistuttuaan Elo keskittyi tutkimaan virtsatieinfektioita (UTI). Ensimmäiset työt käsittelivät UTI:n epidemiologiaa, vaikeusastetta ja ns. vesikoureteraalisen refluksin merkitystä UTI:n vaikeusasteeseen. Myöhemmin tutkimukset keskittyivät UTI:n patogeneesin tutkimukseen yhdessä Kansanterveyslaitoksen tutkijoiden kanssa tutkimalla kolibakteerin kiinnittymistä limakalvosoluihin. Näin voitiin mikrobia tutkimalla määritellä kunkin infektion vaikeusaste eli mikrobin virulenssi.
Hän pätevöityi kirurgiksi 1961 ja erikoistui myöhemmin lasten urologiaan, jonka erikoisalueen dosentti hän oli Helsingin yliopistossa 1983–1995[2]. Elo edisti lastenurologiaa merkittävästi ottaen huomioon, että lastenkirurgia ylipäänsäkin on Suomessa eriytynyt vasta 1940-luvulla. Hän työskenteli Auroran sairaalassa 1956–1963 sekä 1965–1988, hoitaen muun muassa osastonylilääkärin tehtäviä. 1963–1965 hän työskenteli Marian sairaalassa. Lisäksi hänellä oli yksityispraktiikka Mehiläisessä 1966–2002.
Elo julkaisi noin 30 tieteellistä artikkelia ja toimitti yhdessä Martti Ala-Oppaan kanssa Suomalaisen Urologiyhdistyksen historiikin Laski laulellen vesiä. Elo perusti Urologia Fennica -aikakauskirjan 1986 ja oli sen ensimmäinen päätoimittaja. Viroista eläkkeelle jäätyään Elo keskittyi urologian historian tutkimukseen. Hän oli vuodesta 2000 lähtien Euroopan Urologijärjestön (EAU) historiakomitean jäsen.[3]
Elo oli sekä Suomen että skandinaavisen urologiyhdistysten kunniajäsen. Tasavallan presidentti myönsi hänelle professorin arvonimen vuonna 2011.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 12.2.2017, s. C 17
- ↑ Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesluettelo 1918–2000. Lääketieteellinen tiedekunta/Lastenkirurgia helsinki.fi. Viitattu 12.2.2017.
- ↑ Scaur.org[vanhentunut linkki] (pdf)
- ↑ Statsradetskansli.fi (Arkistoitu – Internet Archive) (pdf)