JSTARS

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
E-8C Joint STARS

JSTARS (lyhenne sanoista Joint Surveillance Target and Attack Radar Systems) on yhdysvaltalainen SAR-tarkkuustutkaan perustuva lentokone, jonka tehtävänä on maassa olevien kohteiden tiedustelu ja seuranta. Koneen tyyppimerkintä on E-8C.

JSTARS pystyy seuraamaan maatilannetta noin 150 * 150 neliökilometrin alueella. Seurattavina ovat lähinnä ajoneuvot, joka on myös laitteen tarkkuus, siis yksittäinen ajoneuvo.

JSTARS perustuu keskeisesti tietokonetekniikkaan.

JSTARS muodostaa ainutlaatuisen reaaliaikaisen tilannekuvan valvonta-alueeltaan ja kyseinen tilannekuva välitetään radiojärjestelmällä maa-asemille (divisioonat ja prikaatit), jotka saavat havaituista kohteista siis reaaliaikaisen, sodankäynnissä ainutlaatuisen näkökulman taistelukentälle, ne näkevät vihollisen ja omat ajoneuvot parhaimmillaan yhden ajoneuvon tarkkuudella, reaaliaikaisena.

Koneen ensimmäiset versiot ovat vuodelta 1988.

JSTARS oli Persianlahden sodassa 1991 erittäin merkittävässä asemassa. Sen jälkeen sitä on käytetty kaikissa tärkeissä kriiseissä.

Ruotsalaisilla on ollut vastaavaan tehtävään tarkoitettu oma kone kokeiluissa. Sen nimi on Carabass.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä ilmailuun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.