Jōnan-ku

Wikipedia
Ohjattu sivulta Jōnan-ku (Fukuoka)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jōnan-kun sijainti Fukuokassa
Jōnanin suuralueen toimisto

Jōnan-ku (jap. 城南区) on yksi Fukuokan seitsemästä suuralueesta Japanissa. Alueen asukasluku vuonna 2004 oli 128 057 ja pinta-ala 16,02 km². Jōnan-ku oli toukokuun alkuun 1982 asti osa isompaa Nishi-kuta, joka jaettiin tuolloin Jōnan-kuksi, Sawara-kuksi ja Nishi-kuksi.

Jōnan-ku sijaitsee lounaaseen keskustasta Tenjinistä ja on pääasiassa asuinaluetta. Vaikka Jōnan-ku sijaitsee lähellä keskustaa, se on kärsinyt ruuhkista kunnollisen liikenneinfrastruktuurin puutteessa. Vuonna 2005 avattu metron Nanakuma-linja toi tilanteeseen jonkin verran parannusta.

Kuten muuallakin Fukuokassa, Jōnan-kun rakennukset ovat varsin uusia. Vielä toisen maailmansodan lopussa koko alue oli peltoa, eikä siellä ollut edes asvaltoituja teitä. Rakennusvimman tuloksena on ahdas sokkelo teitä, omakoti- ja kerrostaloja sekä liikerakennuksia ilman kunnollista keskustaa. Muutamat puistot tuovat hieman rauhallisuuden tunnetta piiriin.

Jōnan-ku on myös Fukuokan yliopiston kotipiiri. Fukuokan Saint Sulpicen pappisseminaari on rakennettu 1950-luvulla, ja siellä koulutetaan japanilaisia katolisia pappeja.

Historiallisia alueita ovat Kikuchin temppeli ja Yūsentein puisto.

Tämä Aasian maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.