Järjestäytymisvapaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Järjestäytymisvapaus on yksilön ja oikeushenkilön vapaus valita, mihin järjestöihin kuuluu, missä toimii ja mitä perustaa ja järjestön sääntöjen mukaan lakkauttaa. Järjestäytymisvapaus on yhdistymisvapauden erikoistapaus, joka koskee järjestöjä, etenkin ammattiyhdistyksiä ja työnantajaliittoja. Järjestäytymisvapauteen kuuluu myös negatiivinen vapaus olla järjestäytymättä. Negatiivisen vapauden vallitessa ketään ei siis pakoteta kuulumaan järjestöön.

Fasismiin ja autoritaariseen kommunismiin ja sosialismiin kuuluu usein pakollinen korporatismi eli pakko kuulua korporaatioihin kuten ammattiliittoihin ja työnantajaliittoihin, mikä on ristiriidassa järjestäytymisvapauden kanssa.

On myös esitetty, että Suomen yliopisto-opiskelijoiden pakollinen ylioppilaskunnan jäsenyys olisi ristiriidassa järjestäytymisvapauden kanssa. [1] Vastakkaisen näkökannan mukaan kenenkään ei ole pakko opiskella suomalaisessa valtionyliopistossa. Kuitenkin valtionyliopisto saa valtiolta rahoitusta ja etuoikeuksia, jolloin joidenkuiden mielestä ei pitäisi vaatia jäsenyyttä.

Kansainvälinen työjärjestö ILO on hyväksynyt järjestäytymisvapauden takaavia sopimuksia.[2] Suomen valtio on mukana sopimuksessa. Myös Suomen perustuslaki, virkamieslaki ja työsopimuslaki sisältävät säädöksiä järjestäytymisvapauden takaamisesta.

Ammattiyhdistyksillä ja työnantajaliitoilla on järjestäytymisvapauden vallitessa oikeus neuvotella työehtosopimuksista. Negatiivisena vapautena järjestäytymisvapauteen ei kuitenkaan kuulu työehtosopimusten yleissitovuus, joka kaventaa sopimusvapautta. Usein järjestäytymisvapauteen katsotaan kuuluvan myös työntekijän tai työnhakijan oikeus järjestäytyä ilman irtisanomisuhkaa tai muuta syrjintää.[3] Kuitenkaan libertaarit eivät pidä sitä järjestäytymisvapautena, kun työnantaja ei estä järjestäytymistä vaan käyttää sopimusvapauteen kuuluvaa oikeuttaan irtisanoa tai olla palkkaamatta. Työntekijän oikeus järjestäytyä ilman irtisanomista tai syrjintää onkin taloudellinen oikeus, joka ei ole vapausoikeus eli ei ole negatiivinen vapaus.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Opiskelijoille järjestäytymisvapaus
  2. ILO:n yleissopimukset
  3. Workers' Rights Are Human Rights