Jälkianalyyttinen filosofia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jälkianalyyttinen filosofia (postanalyyttinen filosofia) on nimitys, jota käytetään analyyttisestä filosofiasta etäisyyttä ottaneesta filosofisesta liikkeestä. Analyyttinen filosofia on ollut nykyfilosofian valtavirtaus muun muassa englanninkielisissä maissa ja pohjoismaissa. Jälkianalyyttinen filosofia ammentaa ennen kaikkea nykyaikaisesta pohjoisamerikkalaisesta filosofiasta, erityisesti Richard Rortyn, Donald Davidsonin, Hilary Putnamin ja W. V. O. Quinen töistä.

Jälkianalyyttinen filosofia liittyy läheisesti yhteen paljon laajemman pohjoisamerikkalaisen pragmatistisen liikkeen kanssa. Se on yksinkertaistettuna kannattanut hyödyllisyyden ja edistyksen painottamista objektiivisen totuuden sijasta.

Termiä ”jälkianalyyttinen filosofia” itseään on käytetty lähinnä kuvailevassa mielessä, ei siinä mielessä, että kyseessä olisi mikään konkreettinen filosofinen liike. Monet jälkianalyyttiset filosofit kirjoittavat analyyttiseen tyyliin ja perinteisesti analyyttisistä aiheista. Rortyn mukaan jälkianalyyttinen filosofia ei suuntaudu analyyttistä filosofiaa tai sen menetelmiä vastaan, ainoastaan sen perimmäisiä pyrkimyksiä vastaan. Eräässä haastattelussa Rorty totesi:

»Katson, että analyyttinen filosofia voi pitää korkean ammattimaiset menetelmänsä, vaatimukset yksityiskohdista ja mekaniikasta, ja vain jättää transsendentaalin projektinsa. En ole kritisoimassa analyyttisen filosofian tyyliä.[1]»

Rorty on käyttänyt jälkianalyyttisestä filosofiasta myös nimitystä jälkifilosofia (postfilosofia).[2] Tällä hän on korostanut sitä, ettei filosofia enää palvele yhteiskunnassa siinä tehtävässä kuin aiemmin, ja että muut mediat ovat ottaneet tämän roolin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mendieta, Eduardo (toim.): ”From Philosophy to Postphilosophy”, Take Care of Freedom and Truth Will Take Care of Itself: Interviews with Richard Rorty, s. 23. Stanford University Press, 2006. ISBN 0804746184. Teoksen verkkoversio. - ("I think that analytic philosophy can keep its highly professional methods, the insistence on detail and mechanics, and just drop its transcendental project. I'm not out to criticize analytic philosophy as a style.")
  2. Mendieta 2006, s. 21, 27.