Ivano-Frankivsk

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ivano-Frankivsk
(Івано-Франківськ)
Ратуша (Івано-Франківськ).jpg
Lippu
Lippu
Vaakuna
Vaakuna

Ivano-Frankivsk

Koordinaatit: 48.9227°N, 24.71034°EKoordinaatit: 48.9227°N, 24.71034°E

Valtio Ukrainan lippu Ukraina
Alue Ivano-Frankivskin alue
Kaupunkioikeudet 1662
Hallinto
 – Pormestari Viktor Anuškevitšus
Korkeus 249 m
Väkiluku (2013)  ([1]) 226 018
Postinumero 76000-76490
Suuntanumero(t) +380 (0) 342

Ivano-Frankivsk (ukr. Івано-Франківськ, vuoteen 1962 Stanyslaviv, Станиславів, puol. Stanisławów) on kaupunki ja Ivano-Frankivskin alueen pääkaupunki Ukrainan länsiosissa,[2] historiallisesti Galitsiaksi kutsutulla alueella. Kaupungissa oli vuoden 2013 alussa 226 018 asukasta.[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikkakunta tunnettiin vuosina 1437-1662 ja 1919-1939 nimellä Zabolote. Ivano-Frankivsk sai vuonna 1662 Magdeburgin kaupunginoikeudet ja nimeksi tuli Stanisławów alueen maita hallinneen puolalaisen Potocki-magnaattisuvun edustajan etunimen mukaan.[3] Se oli ollut osa Puolaa jo 1300-luvulta lähtien.

Kulttuurinsa vuoksi kaupunkia alettiin kutsua seudun tärkeimmän kulttuurikeskuksen mukaan myös pikku-Lviviksi.

Kaupunki joutui Puolan ensimmäisessä jaossa 1772 Itävallalle (vuodesta 1867 Itävalta-Unkari), jolloin Puolasta lohkottu alue järjestettiin Galitsian ja Lodomerian kuningaskunnaksi, jonka pääkaupunki oli Lviv (Lemberg). Stanislavivilaiset osallistuivat myös Euroopan hullun vuoden kapinaan 1848 Itävaltaa vastaan. Kaupunkiin järjestettiin riippumaton neuvosto, oma järjestyskaarti ja lehti alkoi ilmestyä.

1800-luvulla kaupungin asukkaista noin puolet oli puolalaisia ja vajaa puolet juutalaisia. Loput olivat ukrainalaisia, armenialaisia ja saksalaisia. Kaupunki oli tärkeä armenialaisen kulttuurin keskus, ja siellä oli myös armenialainen kirkko.

Vuonna 1918 kaupunki lähiseutuine kuului lyhyen aikaa vasta perustettuun Länsi-Ukrainan kansantasavaltaan, jonka pääkaupunkina Stanivlaviv toimi 2.1.26.5.1919. Riian rauhansopimuksessa 1921 kaupunki jäi kuitenkin uudelleen itsenäistyneelle Puolalle.

Neuvostoliitto valtasi kaupungin syyskuussa 1939 osana aloittamaansa Itä-Puolan interventiota 17.9. 1939 samaan aikaan kuin natsi-Saksa valtasi Puolan länsiosat.

Kesäkuusta 1941 lokakuun alkuun 1944 kaupunki alueineen kuului Saksan Ukrainan-kuvernementtiin. Saksalaiset toteuttivat miehitysaikanaan juutalaisten kansanmurhan. Sen yhteydessä myös Stanisławówin noin 30 000 hengen juutalaisväestö surmattiin. Kaupungissa toimi myös getto.

Toisen maailmansodan jälkeisissä rajajärjestelyissä Puolat itäiset alueet liitettiin Neuvostoliittoon. Entinen Itä-Galitsia ja sen mukana myös Stanisławów liitettiin Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan.

Kaupunki sai vuonna 1962 nykyisen nimensä runoilijan ja kirjailija Ivan Frankon mukaan.

Ivano-Frankivsk on viime vuosikymmenet ollut erittäin ukrainalaismielinen ja länsisuuntautunut. Suurella ääntenenemmistöllä kannatettiin 1991 Ukrainan itsenäisyyttä Neuvostoliitosta. Myös presidentinvaaleissa kannatettiin voimakkaasti länsisuuntautunutta ja vaalit toisen kierroksen uusinnassa voittanutta ehdokasta.

Merkittävä rautatieasema, kaupungin lounaisreunalla kansainvälinen lentokenttä. Kaupungin eteläpuolella nousevat vähitellen Ukrainan Karpaatit, ja siellä Ivano-Frankivskin alueen puolella sijaitsee esimerkiksi Karpaattien kansallispuisto (esim. Hoverla-vuori, 2 061 m). [4][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Devžavna služba statystyky Ukrajiny: Tšyselnist najavnoho naselennja Ukrajiny na 1 sitšnja 2013 roku (pdf) (Ukrainan paikkakuntien viralliset väkilukuarviot 1.1.2013) 2013. Kiova: Deržavna služba statystyky Ukrajiny (Ukrainan tilastokeskus), ukrcensus.gov.ua. Viitattu 3.3.2014. (ukrainaksi)
  2. a b Je. L. Makarevitš (redaktor): Atlas avtomobilnyh dorog. Zapadnaja Jevropa. Strany Baltii, Rossija, Belarus, Ukraina, Moldova 1:500 000. Minsk, Valko-Venäjä: Izdatelstvo Jansejan, 2005. ISBN 985-6501-12-1. (venäjäksi)
  3. Ivano-Frankovsk (Slovar sovremennih geografitšeskih nazvanii 2006 ja toinen teos 2001) Geografitšeskaja entsiklopedija- kokoelmaverkkotietosanakirjan artikkelien nettiversio. Viitattu 3.3.2014. (venäjäksi)
  4. Atlas železnyje dorogi Rossija i sopredelnyje gosudarstva.. Venäjän ja CIS-maiden rautatiekartta. FGUP "Omskaja kartogrsfitšeskaja fabrika: , 2010. ISBN 978-5-95230323-3. (venäjäksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]