Ivan Fomin
Ivan Aleksandrovitš Fomin (ven. Ива́н Алекса́ндрович Фоми́н, 3. helmikuuta (J: 22. tammikuuta) 1872 Orjol – 12. kesäkuuta 1936 Moskova) oli venäläinen ja neuvostoliittolainen arkkitehti.
Ivan Fomin syntyi postivirkailijan perheeseen. Hän kävi koulunsa Riiassa ja opiskeli matematiikkaa Moskovan yliopistossa. Vuonna 1894 Fomin pääsi opiskelemaan arkkitehtuuria Pietarin taideakatemiaan, josta hänet erotettiin vuonna 1897 opiskelijalevottomuuksien takia. Sen jälkeen hän työskenteli Lev Kekuševin ja Fjodor Šehtelin apulaisena Moskovassa. Vuosina 1905–1909 Fomin opiskeli jälleen taideakatemiassa Léon Benois’n johdolla. Vuonna 1915 hänet valittiin taideakatemian akateemikoksi.[1]
Fominin varhaistuotannossa on jugendin vaikutteita. 1910-luvulla hänestä tuli venäläisen uusklassismin tärkein teoreetikko. Hänen merkittävimpiä uusklassistisia töitään ovat Polovtsovin huvila (1911–1913) ja Abamelek-Lazarevin talo (1912–1914) Pietarissa.[2] Monet suurista rakennussuunnitelmista (esim. ”Novyi Peterburg” Pietarin Alaissaarella) jäivät toteutumatta[3]. Fominin Imatralle suunnittelema ruhtinas Obolenskin barokkityylinen huvila (1910–1912)[4] on myöhemmin uudelleenrakennettu. Arkkitehdin käsialaa oli myös Raivolan lähellä sijainneen Marijoen kartanon ortodoksinen kirkko (1912–13)[5].
Vuodesta 1918 lähtien Fomin toimi arkkitehtuurin opettajana ja Pietarin kaupunkisuunnitteluneuvoston työpajan johtajana. Hänet tunnetaan vallankumousromantiikkaa heijastavan ”proletaarisen klassismin” kehittäjänä. Vallankumouksen jälkeisissä sekasortoisissa oloissa Fominin ja hänen oppilaittensa rakennussuunnitelmat jäivät lähes poikkeuksetta vaille toteutusta. Vuonna 1920 arkkitehti suunnitteli Mars-kentän puistoalueen.[6]
1920- ja 1930-lukujen vaihteessa Fomin pystytti joukon rakennuksia, joissa yksinkertaistetut klassistiset muodot yhtyvät konstruktivismin piirteisiin. Niistä merkittävimpiä ovat Ivanovo-Voznesenskin polytekninen instituutti (1927) sekä Moskovaan rakennetut Dynamon rakennuskokonaisuus (1928–1931), Moskovan kaupunginneuvoston uusi rakennus (1929–1930) ja kulkulaitosten kansankomissariaatin rakennus (1931–1932). Vuonna 1929 Fomin erosi taideakatemian professorin virasta[7] ja siirtyi Moskovaan,[8] jossa hän vuodesta 1933 lähtien johti yhtä Mossovetin arkkitehtuurityöpajoista. Fominin Moskovan-kauden töitä ovat Krasnyje Vorotan metroasema (1934–1935) sekä Stalinin ajan klassismia edustava Ukrainan SNT:n hallituksen talo Kiovassa (1936–1938, Pavel Abrosimovin viimeistelemä).[9]
Fominin oppilaita olivat muun muassa Aleksandr Gegello, Jevgeni Levinson, Vladimir Munts, Leonid Poljakov ja Mihail Minkus. Arkkitehti Igor Fomin on hänen poikansa.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lisovski, V.G.: Ivan Fomin i metamorfozy russkoi neoklassiki, s. 109, 120–123, 143, 162, 312. Sankt-Peterburg: Kolo, 2008. ISBN 987-5-901841-0.
- ↑ a b Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 27, s. 519. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1977.
- ↑ Lisovski, V.G.: Ivan Fomin i metamorfozy russkoi neoklassiki, s. 286–309. Sankt-Peterburg: Kolo, 2008. ISBN 987-5-901841-0.
- ↑ Lisovski, V.G.: Ivan Fomin i metamorfozy russkoi neoklassiki, s. 225–227. Sankt-Peterburg: Kolo, 2008. ISBN 987-5-901841-0.
- ↑ Lisovski, V.G.: Ivan Fomin i metamorfozy russkoi neoklassiki, s. 309–310. Sankt-Peterburg: Kolo, 2008. ISBN 987-5-901841-0.
- ↑ Lisovski, V.G.: Ivan Fomin i metamorfozy russkoi neoklassiki, s. 328–369. Sankt-Peterburg: Kolo, 2008. ISBN 987-5-901841-0.
- ↑ Lisovski, V.G.: Ivan Fomin i metamorfozy russkoi neoklassiki, s. 385–386, 397–402. Sankt-Peterburg: Kolo, 2008. ISBN 987-5-901841-0.
- ↑ Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 646. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
- ↑ Lisovski, V.G.: Ivan Fomin i metamorfozy russkoi neoklassiki, s. 416, 441–448. Sankt-Peterburg: Kolo, 2008. ISBN 987-5-901841-0.
| ||||||||||||||||||||||
