Itsepetos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Itsepetos on tilanne, jossa ihminen ei-tietoisesti tulkitsee todellisuutta halujensa ja toiveidensa mukaisesti vääristellen totuutta ja lopulta uskoen unelmaansa. Vääristellyn käsityksen avulla voi välttää tuskan, jonka oikea tieto aiheuttaisi. Ensisijaisesti itsepetos kohdistuu yleisesti tavoiteltuihin ilmiöihin, kuten haluun onnistua ja olla rakastettu, mutta myös riippuvuuksista kärsivä pettää usein itseään. Itsepetos voi tuoda ihmiselle lohtua. Se liittyy teeskentelyyn, valehteluun ja heikkotahtoisuuteen. Vasta kun petos on päättymässä, pettäjälle alkaa paljastua paitsi se, miten asiat todella ovat, myös se, että hän itse on ollut hölmö.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Itsepetoksen filosofiaa. Juha Kemppinen. Viitattu 6.4.2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hållén, Elinor: A Different Kind of Ignorance: Self-Deception as Flight from Self-Knowledge. Diss. Uppsala: Uppsala Universitet, 2011. ISBN 978-91-506-2206-5.
  • Räikkä, Juha: Itsepetoksen filosofia. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30142-6.
Tämä psykologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.