Itil (kaupunki)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Itil tai myös Atil oli muinaisen Kasaarien kaanikunnan pääkaupunki noin vuodesta 750 vuoteen 968. Kaupunki sijaitsi Volga-joen suistossa. Mainintoja siitä on jäänyt arabialais-persialaiseen maantiedon kirjoihin sekä ”Juutalaiskasaarien kirjeenvaihtoon”.

Arkeologisia todisteita Itilistä ei vielä varmasti ole. Yksi oletus on se, että Itil olisi jäänyt Kaspianmeren veden alle merenpinnan noustua. Toinen olettamus sen paikasta on Samosdelkan muinaislinna Samosdelkan kylän luona 46°01′32″N, 47°50′26″E Astrahanin alueella Volgan suistoalueella. (aluetta tutkitaan vuodesta 1990). Sieltä on löydetty kerrostumia 800-900-luvuilta: jurttien jäännöksiä, oguzien ja saltien keramiikkaa. Niiden lisäksi on löydetty kolmionmuotoisen tiililinnoituksen jäännöksiä. Se on ainoa alueelta löytynyt muinaislinna.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartassa näkyvät tärkeimmät varjagien kauppareitit idässä: punaisella Volgan reitti, violetilla Dneprin reitti. Muut 700-1000-lukujen reitit oranssilla. Atilin kautta kulkivat tärkeimmät reitit syvälle Aasiaan.

Itil syntyi ilmeisesti kaanin hovin talvehtimispaikkana. Se on voinut olla Volgan alajuoksun ensimmäinen kaupunkityyppinen asutus. Kasaarien hävitessä taistelun arabeille vuonna 737 kasaarien kaani päätti siirtää asuinpaikkansa Kaspianmeren rannalta Dagestanista Semenderin kaupungista Volgan suistoon, joka oli paljon kauempana sota-alueista ja etelärajasta. Itilin sijainti oli varsin hyvä, koska siitä pystyi kontolloimaan Kaspianmerelle pääsyä. 700-luvun puolivälissä kansainvälinen kauppa alueella lisääntyi ja sen ansiosta Itilistä muodostui kansainvälisen kaupan kauttakulkukeskus.

Joissain 800-luvun lähteissä kaupunkia nimitetttin Hamlidzh tai Hamlyh-nimellä, joka on ilmeisesti tarkoittanut kaanin kaupunkia. Itil-nimitys otettiin käyttöön myöhemmin 900-luvulla. Sitä on ilmeisesti enemmän ulkomaalaiset käyttäneet. Arabilähteiden mukaan Itil oli osa kaupunkia ja toinen osa oli Hazaran. Mikä osa mikin oli on vielä epäselvää, koska tiedot ovat hiukan ristiriitaisia. Kasaarilähteet nimesivät (nykyisen Volga)joen Itiliksi, muttei kaupunkia. He nimittivät sitä Kazar-nimellä.

Itilin kukoistuksen aikana kaupunki koostui kolmesta osasta, jotka Volga jakoi. Niiden välillä kuljettiin venellä. Oikeanpuoleinen osa (läntinen) oli hallintoalue. Siellä asui keisarin hovi, noin 4000 henkilöä sekä vartiokaari, 7000-12000 sotilasta. Tätä osaa ympäröi tiilimuuri. Muurissa oli 4 kaupunginporttia, joista 2 oli joelle venesatamaan sekä 2 porttia kaupungin taakse arolle päin. Kahden osa välillä oli saari, jossa sijaitsi Kasaarian kahden hallitsijan palatsit: kaanin ja bekin (eli keisarin) palatsit. Joidenkin tietojen mukaan kaani asui bekin palatsissa. Ne olivat ainoat rakennukset, jotka oli rakennettu poltetuista tiilistä. Muiden asukkaiden ei sallittu rakentaa tiilitaloja. Saari liittyi toisiin osiin veneistä tehdyn sillan avulla. Vasen (itäinen) puoli syntyi myöhemmin ja se oli kaupankäyntiin. Siitä on olemassa enemmän mainintoja. Siellä oli toreja, varastoja sekä kylpylöitä. Kaupunkilaisten asunnot olivat jurttia, puumökkejä ja maamajoja.

Itilin väestö oli etnisesti hyvin sekalainen. Siellä asui rauhanomaisesti juutalaisia, muslimeja, kristittyjä sekä pakanoita. He olivat lähtöisin eri maista ja kansoista. Arabimatkatkailija al-Masudi kertoi: ”Heitä kaikkia viehätti Itilin oikeudenmukaisuus ja turvallisuus.” Muslimeja oli noin 10.000, joka koostui kauppiaista ja käsityöläisistä. Juutalaisyhteisö koostui kauppiaista sekä Bysantista uskonnollisia vainoja pakoon lähteneistä. Pakanoista mainittiin erityisesti rusit, joilla oli oma kauppakortteli sekä muut slaavit. Pakanoiden ja kristittyjen etnistä alkuperää ja määrää ei kerrota, mutta ilmeisesti ne ovat olleet aika suuria. Jokaisella uskontokunnalla oli siellä oma pyhättö: kirkkoja, synagogia ja moskeijoja. Itilissä oli 30 pientä moskeijaa kouluineen sekä yksi suurempi moskeija minareetin kanssa. Riitojen ratkaisuun käytettiin 7 tuomarin tuomioistuinta: 2 juutalaista, 2 muslimia, 2 kristittyä ja 1 pakana. Tuomioistuimen toimintaa valvoi keisarin nimittämä virkamies.

Kasaarit asuivat pääkaupungissa vain talvisaikana. Keväällä Nisan-kuusta (huhtikuusta) Kislev-kuuhun (marraskuuhun) asti he menivät omiin töihinsä: aateliset paimentamaan ja köyhälistö maatöihin. Myöhemmissä kirjoituksissa mainittiin, että kaupunkia ympäröivät puut ja laitumet. Sato tuotiin kaupunkiin vankkureissa ja veneissä. Ilmeisesti eri kaupunginosilla oli oma maa-alue, josta maksettiin verot luonnontuotteina.

Vuonna 968/969 Itiliin hyökkäsi Kiovan ruhtinas Svjatoslav sotajoukkoineen, jotka tuhosivat kaupungin. Henkiinjääneet kaupunkilaiset pakenivat Volgan suiston saarille. Jonkin aikaa kaupunki oli miehitettynä ja kasaarien hallitsija asui maanpaossa Horezmin alueella. Rusien poistuttua sieltä pystyi myös keisarin hovi palaamaan takaisin. al-Birunin kertoman mukaan 1000-luvulla Itil oli jo raunioina. Kasaarien pääkaupungin myöhemmästä kohtalosta ei ole tietoja.

1100-luvulla Volgan alajuoksulle syntyi Itilin tilalle Saksin, jonka asukkaiden joukossa mainittiin ollen myös muslimikasaareja, mutta suurin osa väestöstä oli kuitenkin oguzeja. [1].

Vuonna 2008 arkeologeille tuli vahva olettamus siitä, että Itil sijaitsisi Samosdelkan muinaislinnassa Astrahanin alueella samassa paikassa, jossa sijaitsi Kultaisen Ordan, kaupunki. Tämä olettamus perustuu siihen, että paikalta löydettiin muinaisen kaupungin jäännökset, jotka olivat ennen mongoliaikaa. Se on ainoa niin vanha muinaiskaupunki Astrahanin alueella. Muinaislinnan pohjakaava vastaa niitä tietoja, joita Itilistä on mainittu eri kirjallisissa lähteissä. [2].

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nestorin kronikka. (Povest’ vremennyh let.) Dmitri Sergejevitš Lihatšovin venäjänkielisestä tulkinnasta suomentanut Marja-Leena Jaakkola. Kuvittanut Mjud Metšev. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19828-5.
  • Anton Petrovich Novoseltsev (1990). "Kasaarien valtakuna ja sen rooli Itä-Euroopan ja Kaukasuksen historiassa (Хазарское государство и его роль в истории Восточной Европы и Кавказа). (in Russian). Nauka. ISBN 5-02-009552-4. 


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]