Itaipun pato

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Itaipun pato
Itaipu.jpg
Tyyppi vesivoimala
Teho 14 GW[1]
Tuotanto 98.6 TWh (2013)[1]
Perustamisvuosi 1984
Omistaja Itaipu Binacional
Sijainti Brasilia Paraguay
Koordinaatit 25°24′26″S, 54°35′20″W

Itaipun voimalaitos (port. Itaipu, esp. Itaipú) on Brasilian ja Paraguayn välisessä Paranájoessa oleva sähkövoimalaitos. Laitos käsittää kaksikymmentä 700 MW:n turbiinia, joista kumpainenkin maa omistaa puolet. Paraguayssa sähköverkon taajuus on 50 Hz ja Brasiliassa 60 Hz. Paraguay ei kuitenkaan pysty käyttämään koko osuuttaan omistamastaan voimalaitoksesta, vaan valtaosa tehosta johdetaan Brasilian puolelle.[2] Maiden sähköverkkojen taajuuserosta johtuen joudutaan Paraguayn puolelta tuleva teho tasasuuntaamaan ja vaihtosuuntaamaan Brasilian verkolle sopivaan 60 Hz:n taajuuteen.[3]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idea patohankkeesta syntyi Brasiliassa 1960-luvulla, kun maan asukasluku yli tuplaantui lyhyessä ajassa ja talous kasvoi vauhdikkaasti. Brasilia alkoi etsiä uusia energiamuotoja tyydyttämään kasvavan energiantarpeen, ja päätyi vesivoimaan, sillä Brasilialla sitä on omasta takaa. Ajatuksena oli rakentaa jättiläispato, joka kattaisi merkittävän osan Brasilian sähköntuotannosta. Ainoa toimiva paikka jättiläispadolle löytyi kuitenkin Paranájoesta Paraguayn rajalta. Pian aloitettiin neuvottelut vanhan vihollisvaltion kanssa, ja historiallinen sopimus patohankkeesta allekirjoitettiin 22. heinäkuuta 1966.

Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksityiskohta padosta. Valkoiset putket kuljettavat turbiineihin vettä.

Padon rakentaminen saatiin kuitenkin aloitettua vasta 1975. Rakentamiseen kului yhdeksän vuotta ennen kuin voimalaitos saatiin toimimaan. Rakentamisella oli suuri vaikutus lähialueeseen. Paranájoen kulkureittiä oli hetkeksi siirrettävä, ja tämä toteutettiin 1978. Padon pystytykseen kulutettiin yli 12 miljoonaa kuutiota betonia ja tarpeeksi terästä 380 Eiffel-torniin.[4] Korkeimmillaan se kohoaakin 196 metriin, joka vastaa 65-kerroksista rakennusta. Rakennustöihin tarvittiin hyvin paljon työmiehiä, eikä lähistöllä ollut mitään suuria väestökeskuksia. Niinpä kymmeniä tuhansia brasilialaisia eri puolilta maata tuotiin alueelle, mikä kasvatti pieniä kaupunkeja räjähdysmäisesti.

Tekojärvi alkoi täyttyä 13. lokakuuta 1982, ja se oli valmis kaksi viikkoa myöhemmin. Vedenpinta nousi 100 metriä tuona aikana.[4] Valtavan tekojärven alta piti siirtää noin 42 000 asukasta pois.[5] Suurin osa muutti vapaaehtoisesti valtion antaman takuurahan turvin.

Viimeinkin vuonna 1984 laitos oli täysin valmis ja pystyi aloittamaan toimintansa.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itaipun pato ilmakuvassa.

Itaipun vuosittainen sähköntuotanto vastaa suurin piirtein koko Suomen kulutusta, joka on 85 TWh. Hyvänä vesivuonna tuotetaan selvästi yli 90 TWh. Padolla katetaankin yli 90 prosenttia Paraguayn ja noin 20 prosenttia Brasilian sähköntarpeesta. Itaipun sähkötehon odotetaan edelleen kasvavan tehonkorotusten myötä.

Sähköä Itaipussa jauhaa 20 kappaletta 700 MW:n turbiineja.[1] Vertailun vuoksi yksikin niistä tuottaisi helposti sähköt koko Helsingille. Jokainen turbiineista nielaisee täysteholla käydessään seitsemänsataa tonnia vettä sekunnissa. Voimalaitoksen tuotannolla vältetään vuosittain kymmenien miljoonien hiilidioksiditonnien päästöt.

Itaipu oli maailman suurin voimalaitos vuoteen 2012 asti, kunnes Kolmen rotkon pato Kiinassa ohitti sen.[6]

Ongelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekojärven alle jäi lukuisia maatiloja, joiden asukkaiden täytyi muuttaa ennen järven täyttämistä.lähde? Aluella eläneet alkuperäiskansat menettivät elinalueitaan ja perinteisiä elinkeinojaan. Voimalaitosyhtiö rohkaisi heitä kasvattamaan kalaa tekoaltaassa pienenevän kalansaaliin ja viljelymahdollisuuksien tilalle.[7]

Myös ympäristövaikutuksista oltiin huolissaan. Biodiversiteetin ylläpitämiseksi patoaltaan rantoja kiertää suojelualue. Ympäristölainsäädännön mukaan jokivarteen pitää jättää 30m suojakaistale luonnontilaista metsää. Tekojärven suojelualue on yhdistetty läheisiin kansallispuistoihin ekologisten käytävien avulla, joita pitkin eläimet pääsevät kulkemaan maanteiden yli ja viljelysalueiden ohi.[8]

Paranajokeen on rakennettu 10 km pitkä, 120 m korkea kutuporras tai kanava, jotta kalat pääsevät kutemaan voimalaitoksen ohi. Tämä on tärkeää jotta kalojen perimä tekojärvessä ei kehity liian yksipuoliseksi. Yli 130 kalalajin on havaittu kulkevan kanavaa pitkin.[8]

Ehkä erikoisimman huolen esitti Argentiina, joka vuonna 1979 epäili, että Brasilia voisi avata sotatoimena tulvaportit hukuttaakseen Buenos Airesin.[4] Siitä lähtien Argentiina otettiin mukaan kolmanneksi osapuoleksi patoa koskevissa sopimuksista.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Energy Itaipu Binacional. Viitattu 24.4.2014. (englanniksi)
  2. Brazil to triple electricity payments to Paraguay 2011. BBC. Viitattu 21.4.2014.
  3. FAQ Itaipu Binacional. Viitattu 22.4.2014.
  4. a b c Megadam: The Itaipu Lee Krystek. Viitattu 21.4.2014.
  5. Prediction of health hazards in tropical reservoirs and evaluation of low- cost methods for disease prevention 2004. World Commission on Dams. Viitattu 22.4.2014.
  6. Three Gorges Dam: The world's largest hydroelectric plant USGS. Viitattu 21.4.2014.
  7. Dammed Rivers Create Hardship for Brazil’s Native Peoples 22.1.2014. IPS. Viitattu 22.4.2014.
  8. a b Biodiversity, Our Heritage Itaipu. Viitattu 22.4.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]