Karjalaiset (kansa)

Karjalaiset
Itä-Karjalan lippu, jota käytetään nykyisin karjalaisten tunnuksena.
Karjalaisten osuus väestöstä Karjalan tasavallan piireissä.
Ukki Väinämöinen Pauli Marttina Anni Lehtonen Miihkali Perttunen Denys Prokopenko Rimmin Uljaska Aleksandr Suvorov Viktor Jevsejev Matvei Korgujev Valentina Libertsova Larisa Lazutina Matjoi Plattonen
Väkiluku	n. 70 000
Merkittävät asuinalueet  Venäjä 32 400 (2021)  Suomi 10 000 (1994)  Ukraina 1 522 (2001)  Viro 363 (2011)  Valko-Venäjä 302 (2009)  Latvia 192 (2018)
Kielet	karjala venäjä suomi
Uskonnot	ortodoksisuus luterilaisuus uskonnottomuus
Sukulaiskansat	itämerensuomalaiset kansat, erityisesti suomalaisiksi luettavat karjalaiset
Infobox OK

Karjalaiset (karjalaksi karjalazet, karjalaiset, karjalaižet, kariealazet) on Venäjällä ja Suomessa asuva itämerensuomalainen kansa. Karjalaisia asui myös vuonna 2001 yli 1 500 Ukrainassa Neuvostoliitossa tehtyjen pakkoväestönsiirtojen takia. Karjalaisiin luetaan Karjalan tasavallassa, muissa Venäjän federaation osissa ja Suomessa asuvia väestöryhmiä. Karjalaisia ovat puhutun murteen mukaan jaoteltuna varsinaiskarjalan puhujat, livvinkarjalan puhujat ja lyydiläiset.

Varsinaiskarjala jakautuu pohjois- ja etelämurteisiin. Varsinaiskarjalan pohjoismurteita kutsutaan yleisesti vienalaismurteiksi tai vienankarjalaksi. Etelämurteiden puhujia asuu sekä Karjalan tasavallassa, Tverin alueella että Suomessa.

Livvinkarjalan eli aunuksenkarjalan puhujia asuu sekä Karjalan tasavallassa että Suomessa. Etnonyymin karjalainen lisäksi he käyttävät myös etnonyymejä liygiläine, livgiläine ja livvikkö. Livvinkarjalan nimi juontuu liygi(läne)-sanan genetiivistä: liygi : livvin.

Lyydiläisiä pidetään usein omaa murrettaan puhuvina karjalaisina, mutta tämä perustuu enemmän hallinnolliseen perinteeseen kuin kyseisen väestön omaan käsitykseen. Joskus heitä pidetäänkin erillisenä itämerensuomalaisena kansana, jolla on oma kieli. Kielitieteellisesti lyydi luetaan omaksi kielekseen Suomessa ja karjalan murteeksi Venäjällä.

Karjalaisten kahtiajako

Pääartikkeli: Karjalan historia

Rautakautinen muinais-Karjala

Karjalaiset eivät muodostaneet yhtenäistä kansaa tai valtiota, vaan he elivät suhteellisen erillisinä yksikköinä muun muassa Karjalankannaksella, Viipurinlahden ympäristössä sekä Laatokan länsi- ja pohjoisrannalla. Näillä alueilla muotoutui niin sanottu muinaiskarjalan kieli, jonka puhujia siirtyi rautakauden loppuvaiheessa ja keskiajalla myös Savoon, Vienan rannoille ja jopa Pohjois-Pohjanmaalle.

Karjala joutui Novgorodin valtaan ilmeisesti 1280-luvulla, jolloin se muodosti Käkisalmesta (Korelasta) käsin hallitun alueen. Ruotsi valtasi jalansijan Karjalankannakselta vuonna 1293 Viipurin perustamisen myötä.

Karjalan kansa jakaantuu

Pähkinäsaaren rauha

Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Novgorod luovutti Ruotsille Äyräpään, Jääsken ja Savilahden. Karjalan väestö jaettiin Ruotsin ja Novgorodin ja siten katolisen ja ortodoksisen kirkon kesken. Uskonnollinen ero, kulttuuri- ja kauppayhteyksien suuntautuminen sekä muuttoliikkeet johtivat siihen, että Novgorodin puolella muinaiskarjalan kielestä kehittyi vähitellen karjalan kieli eli varsinaiskarjala. Ruotsin Karjalassa puhuttu kieli muodostui läntisten vaikutteiden voimasta niin sanotuksi viipurinkarjalaksi ja lopulta suomen kielen kaakkoismurteiden ryhmäksi, jota nimitetään myös suomen kielen karjalaismurteiksi.

Karjalan väestönmuutos 1600-luvulla

Pääartikkeli: Karjalan väestömuutos 1600-luvulla

1600-luvulla Ruotsin alaisuuteen joutui sotien seurauksena ortodoksisia karjalaisia, joita asui silloisen Käkisalmen läänin (muun muassa nykyinen Pohjois-Karjala) alueella. Tätä ortodoksiväestöä pakeni sotien ja uskonnollisen vainon vuoksi muun muassa Tverin alueelle. Ruotsin ja sittemmin itsenäisen Suomen alueelle jäänyt ortodoksiväestö suureksi osaksi siirtyi puhumaan suomea (savoa tai kaakkoismurretta). Poikkeuksen muodostivat Suomeen kuuluneen niin sanotun Raja-Karjalan asukkaat, jossa asui varsinaiskarjalan etelämurteita tai livviä (aunuksenkarjalaa) puhuvia karjalaisia.

1800-luvulta Moskovan välirauhaan

Pääartikkeli: Luovutettu Karjala

1800-luvun puolivälistä seuraavan vuosisadan alkupuolelle saakka eri puolilla Suomea ja Pohjois-Ruotsia kulki laukkuryssiksi kutsuttuja kulkukauppiaita, jotka olivat nimityksestään huolimatta karjalaisia.

Tarton rauhassa vuonna 1920 määriteltiin itsenäisen Suomen rajat. Venäjän sisällissodan vuoksi myös Vienan ja Aunuksen karjalaisilla oli pyrkimyksiä itsenäistyä tai liittyä Suomeen. Se johti lopulta itäkarjalaisten kansannousuun osana niin sanottuja heimosotia. Suomessakin virisi Itä-Karjalan kysymykseen liittynyt Suur-Suomi-ajatus, jossa Venäjän puolen rajaa asuvien karjalaisten alueet liitettäisiin osaksi Suomea. Joitakin vapaaehtoisia retkikuntia lukuun ottamatta suunnitelma jäi vielä tuolloin ajatuksen tasolle. Venäjän puoleisista alueista muodostettiin vuonna 1923 Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvostotasavalta. Muuttoliikkeen ja väestönsiirtojen seurauksena alue venäläistyi huomattavissa määrin.

Toisen maailmansodan päätyttyä Raja-Karjalan alue luovutettiin Neuvostoliitolle. Alueen asukkaat jäivät evakkoina Suomeen, jossa he ja heidän jälkeläisensä suomalaistuivat kieleltään. Aika ajoin on käyty keskustelua niin sanotusta Karjala-kysymyksestä, jolla tarkoitetaan yleensä luovutetun Karjalan ja muiden Suomen jatkosodan jälkeen Neuvostoliitolle menettämien alueiden palauttamisesta käytävää keskustelua. Sotien jälkeen Urho Kekkonen piti asiaa esillä epävirallisissa neuvotteluissa Neuvostoliiton johdon kanssa, mutta vaiensi julkisen keskustelun Suomessa. Palautuskysymys on jäänyt kylmän sodan aikaisen vaikenemisen jälkeen kansalaiskeskustelun asteelle, koska merkittävät puolueet eivät ole nostaneet sitä aktiiviseen keskusteluun tai kannattaneet sitä. Kansalaisjärjestöistä näkyvimmät ovat olleet Karjalan Liitto ja ProKarelia.

Karjalaiset nykyään

Venäjällä

Karjalan kieli on säilynyt nykypäivään myös Venäjälle kuuluvassa Itä-Karjalassa, joskin kielen puhujien määrä on 1900-luvun jälkipuolella romahtanut. Vuonna 2010 karjalaisia oli Venäjän väestölaskennan mukaan 60 815. Vuoden 2021 väestönlaskennassa määrä oli romahtanut ollen 32 400, mutta muutosta voivat selittää se, että koronapandemian aikaan osunut laskenta tehtiin Internetissä. Lisäksi 60 000 henkeä Karjalassa ei kertonut etnistä taustaansa, sillä se oli väestönlaskennassa vapaaehtoista.

Suomessa

Pääartikkeli: Suomen karjalankieliset

Suomen nykyisellä alueella Kainuun Suomussalmella, itärajan läheisyydessä, sijaitsee muutamia vienalaiskyliä, joissa asuu vielä joitakin vanhoja karjalankielisiä ihmisiä. Aikaisemmin, 1600-luvulle saakka, nykyisen Pohjois-Karjalan alue oli ollut karjalankielistä seutua. Karjalan kielen harrastus Suomessa on sittemmin vilkastunut karjalaistaustaisten ihmisten keskuudessa ja karjalankielistä kulttuuria on pyritty kehittämään. Karjalan kieltä kunnolla osaavia Suomen karjalankielisiä on Suomessa joitakin tuhansia.

Eri karjalaisryhmät

Karjalaisia naisia Sammatuksessa.

Karjalaisten asuttamia alueita Novgorodin ja Tverin kuvernementeissa. Osa Peter von Köppenin laatimasta kartasta vuodelta 1851.

Karjalaiseen kansaan luetaan laajimmillaan seuraavat ryhmät:

• Vienankarjalaiset Vienan Karjalassa (varsinaiskarjalan puhujia)
• Tytärkarjalaiset eli saarekekarjalaiset (varsinaiskarjalasta kehittyneiden murteiden puhujia, siirtyneet 1600-luvulla Karjalankannakselta ja Suomen Pohjois-Karjalasta Luoteis-Venäjälle)
  • Tverinkarjalaiset
  • Valdainkarjalaiset eli Novgorodin karjalaiset
  • Tihvinänkarjalaiset
• Aunuksenkarjalaiset eli livviläiset Aunuksessa
• Lyydiläiset Itä-Aunuksessa
• Inkerissä asuvat inkerikot, joista Soikkolan inkeroiset identifioivat itsensä myös karjalaisiksi, vaikka yleensä inkerikkoja pidetään omana erillisenä kansanaan.
• Suomen karjalankieliset asukkaat (noin 30 000, karjalankielisten jälkeläisiä jopa 100 000 – 200 000)

Karjalan kieli

Karjalan kielen kuihtuminen

Vuonna 1989 kansallisuudeltaan karjalaisiksi ilmoittautuvia henkilöitä oli Venäjän federaatiossa 131 000. Näistä noin puolet puhui äidinkielenään karjalaa. Mahdollisesti luku oli kuitenkin suurempi, koska kaikki karjalaa äidinkielenään puhuvat eivät ehkä uskaltaneet vähemmistövainot muistaessaan kertoa todellista äidinkieltään. Venäjällä myös lyydiläiset tilastoidaan karjalaisiksi. Nykyaikaan tultaessa venäjänkielisten osuus on kasvanut ja uudet sukupolvet ovat lähes poikkeuksetta venäjänkielisiä. Jos sama kehitys jatkuu, on karjalan kieli vaarassa kadota kokonaan jo lähitulevaisuudessa.

Karjalan kielen eri murteiden suhde suomeen

Pääartikkeli: Karjalan kieli

Itämerensuomalainen karjalan kieli on suomen läheisin sukulaiskieli. Suomen kieleen luettavista murteista varsinaiskarjalaa lähimmin muistuttavat sisämaan kaakkoismurteet (karjalaismurteet), joita on puhuttu Saimaan eteläpuolelta Itä-Inkeriin ulottuvalla alueella.

Varsinaiskarjalan pohjoismurretta, eli vienankarjalaa on suomalaisen helppo ymmärtää ja etelämurteita astetta vaikeampi. Livvinkarjala eli aunus on suomenkieliselle taas hieman astetta vaikeampaa, mutta paikoin hyvinkin ymmärrettävää. Tverinkarjala kuuluu varsinaiskarjalan etelämurteisiin ja on varsinkin luettuna hyvinkin ymmärrettävää suomenkieliselle.

Karjalan kielen murre-erot ovat suuria osaksi siitä syystä, että vielä ei ole onnistuttu luomaan yhtenäistä kirjakieltä, joka olisi saanut kaikkien murreryhmien hyväksynnän. Kirjakieli on kuitenkin saanut enemmän kannatusta ja sitä puolustavia näkemyksiä on esitetty sekä Suomessa, että Karjalan tasavallassa. Kirjakielen puuttuessa ei kieli ole myöskään saanut virallista asemaa Karjalan tasavallassa.

Tunnettuja karjalaisia

• Nikolai Arhipov, neuvostoliittolainen poliitikko, joka teloitettiin Stalinin vainoissa
• Aleksandr Barantsev, kielitieteilijä, joka tutki muun muassa lyydiä
• Ivan Beljajev, neuvostoliittolainen poliitikko
• Ossippa Borissainen, nimenmuutoksen jälkeen Oskari Kivinen (Borisoff); vapaustaistelija ja yksi Itä-Karjalan kansannousun johtajista
• Pavel Bušujev, neuvostoliittoleinen poliitikko, joka teloitettiin Stalinin vainoissa
• Kuzma Filatov, neuvostoliittolainen poliitikko
• Nikolai Gappojev, neuvostoliittoleinen poliitikko, joka teloitettiin Stalinin vainoissa
• Natalia Giloeva, karjalaisittain Hiloin Natoi; toimittaja, kielitieteilijä, opettaja
• Pjotr Gribkov, neuvostoliittolainen opettaja ja hallintovirkailija
• Ivan Jakovlev, neuvostoliittolainen hallintovirkailija, poliitikko ja yliopiston rehtori
• Andrei Jevsejev, Karatšain alueen ja Petroskoin kaupungin puoluejohtaja
• Viktor Jevsejev, kansanrunouden tutkija
• Nikolai Juštšijev, neuvostoliittoleinen poliitikko, joka teloitettiin Stalinin vainoissa
• Vaassila Kieleväinen, runonlaulaja
• Ernest Kononov, kirjailija
• Matvei Korgujev, äitinsä puolelta karjalainen kansansatujen taitaja
• Santtu Karhu, muusikko
• Larisa Lazutina, maastohiihtäjä, moninkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari, juuriltaan osin karjalainen
• Anni Lehtonen, runonlaulaja
• Valentina Libertsova, opettaja, runoilija ja kääntäjä
• Paavo Lukin, kirjailija
• Ontrei Malinen, runonlaulaja
• Ljudmila Markianova, professori emerita ja kielentutkija, jota on kutsuttu karjalan kielen muamoksi eli aunuksenkarjalan kielen äidiksi
• Pauli Marttina, sotilas, osallistui itsenäisen Suomen ensimmäiselle reserviupseerikurssille, sisällissotaan, heimosotiin, talvi-, jatko- ja Lapin sotiin
• Mihail Nikolski, neuvostoliittoleinen poliitikko, joka teloitettiin Stalinin vainoissa
• Grigori Okulov, ensimmäisen suomen kieliopin laatija Venäjällä, runoilija
• Martti Penttonen, matemaatikko
• Arhippa Perttunen, yksi tunnetuimmista vienankarjalaisista runonlaulajista
• Miihkali Perttunen eli Arhippaini Miihkali; Arhippa Perttusen poika, runonlaulaja
• Ivan Petrov, poliitikko ja Karjalan tasavallan pääkirjaston johtaja
• Denys Prokopenko, juuriltaan osin karjalais-suomalainen Ukrainan armeijaan kuuluvan Azov-rykmentin komentaja ja everstiluutnantti
• Rimmin Uljaska eli Eljas Ahtonen
• Pjotr Saveljev, opettaja ja hallintovirkailija
• Ivan Senkin, neuvostoliittolainen poliitikko, joka toimi pitkään Neuvosto-Karjalan puoluejohtajana
• Matvei Šiškin, poliitikko Ruotsissa
• Miron Smirnov, kauppias, liikemies ja kotiseutututkija
• Ondrei Sotikainen, tunnettu runonlaulaja
• Anna Soudakova, juuriltaan osin karjalainen kirjailija
• Viktor Stepanov, poliitikko Venäjällä
• Vladimir Stepanov, neuvostoliittolainen diplomaatti ja tiedustelu-upseeri
• Aleksandr Suvorov, generalissimus, jota pidetään yhtenä suurimmista sotastrategeista ja joka tunnetaan yhtenä harvoista sotapäälliköistä maailmassa, joka ei hävinnyt yhtään käymäänsä taistelua
• Ville Tikkanen, kansanedustaja
• Fjodor Terentjev, maastohiihtäjä, lajin olympiavoittaja
• Nikolai Virta, juuriltaan osin karjalainen kirjailija
• Ukki Väinämöinen, vapaustaistelija ja yksi Itä-Karjalan kansannousun johtajista

Lähteet

• Suomen kansalliset vähemmistöt. Julkaisija: Vähemmistöoikeuksien ryhmän Suomen jaosto / Minority Rights Group Finland ISBN 978-951-807-104-7

Aiheesta muualla

• Karjala - kieli, murre ja paikka
• Karjalaisten historiaa, identiteettiä ja kulttuurimaisemaa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Ylen Elävä arkisto – Vienankarjalaisten joulunviettoa Kuhmossa