Itä-Turkestanin itsenäisyysliike

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Uiguurien käyttämä itsenäisyysliikkeen Turkin lippua muistuttava Kokbayraq-lippu

Itä-Turkestanin itsenäisyysliike on uiguurien asuttaman, Kiinan kansantasavaltaan kuuluvan Itä-Turkestanin eli Xinjiangin autonomisen maakunnan itsenäisyyttä ajavista liikkeistä käytetty yhteisnimitys. Näitä liikkeitä ovat Itä-Turkestanin islamilainen liike ETIM ja Turkestanin islaminen puolue TIP.[1] Joidenkin liikeitä kannattavien ryhmien toimintamuodot ovat väkivaltaisia.

Kiinan hallintoon kohdistuu monimuotoista poliittista liikehdintää Xinjiangin alueella. Rauhanomaisen toisinajattelun lisäksi siihen katsotaan sisältyvän myös terrorismia. Liikehdinnän perimmäisenä tavoitteena saattaa olla Itä-Turkestanin muodostaminen Kiinan kansantasavallasta irtautuneeksi itsenäiseksi valtioksi. Uiguurit ovat islaminuskoinen ja turkinsukuista kieltä puhuva kansa.[1]

Useimmat uutiset alueelta kertovat Kiinan keskushallinnon harjoittamasta voimakkaasta sorrosta, ja samaa kertovat muun muassa Amnesty International ja Human Rights Watch. Keskushallinto pelkää islamilaisen kansan pyrkivän irti emä-Kiinasta. Riippumaton tiedonvälitys alueen tapahtumista on rajoitettua. Toisaalta aktivistienkin otteet ovat koventuneet, ja sekä Yhdysvallat että YK ovat luokitelleet ETIM:in terroristijärjestöksi.[1] Kiinan viranomaiset ovat epäilleet julkisesti aktivisteja mellakoiden järjestämisestä, salamurhista, aseiden salakuljettamisesta, sadoista pommiräjäytyksistä sekä linja-autojen räjäyttämisistä Beijingissä ja Wuhanissa. Pakistanin tiedustelupalvelua ISI:tä epäillään uiguurien aseellisen koulutuksen tukemisesta.

Kansan vapautusarmeija järjesti elokuussa 2001 Kangsharissa paraatin, jossa esiteltiin myös sotilaallista kalustoa. Päivällä järjestetyn paraatin seuraamiseksi myönnettiin työpaikoilta vapaata. Kiinan kansantasavallan ulkoasiainministeri Tang Jiaxuan epäili lokakuussa 2001 julkisesti uiguuriaktivisteja yhteyksistä Osama bin Ladenin johtamaan al-Qaida-järjestöön Afganistanissa.

Yhdysvallat on kansainvälisen terrorin vastaisen sodan nimissä pitänyt 17 uiguuria Guantanamo Bayn vankileirillä. Kesällä 2009 neljä heistä vapautettiin.[1] Vankileiriltä aiemmin vapautuneita uiguureja Yhdysvallat pyrki sijoittamaan myös Euroopan unioniin, muun muassa Suomeen. Kun suunnitelma ei toteutunut, miehet päätyivät Albaniaan, koska eivät katsoneet pystyvänsä palaamaan aikaisemman terroriepäilyn vuoksi enää Kiinan kansantasavaltaan.[2]

Kesäkuun lopulla 2009 puhjenneita levottomuuksia pidetään vakavimpina pitkiin aikoihin, ja Kiina syyttää väkivallan lietsomisesta ulkomailla toimivia uiguurijärjestöjä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kiinan poliisin ja uiguurien yhteenotoissa 150 kuollutta Yle.fi. Viitattu 6.7.2009.
  2. Yleisradion televisio 1, MOT: Tie Guantanamosta, Kati Juurus, 10.2.2007
  3. Levottomuudet uiguurialueella vakavimpia pitkään aikaan Yle.fi. Viitattu 6.7.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]