Israelin parlamenttivaalit 2006

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Israelin parlamenttivaalit 2006 pidettiin Israelissa 28. maaliskuuta 2006. Vaaleissa valittiin 120 edustajaa 17. Israelin parlamenttiin eli knessetiin. Vaalit pidettiin ennenaikaisina pääministeri Ariel Sharonin ja työväenpuolueen uuden johtajan Amir Peretzin ennen Sharonin sairastumista tekemän sopimuksen mukaisesti.

Vaalien äänestysvilkkaus oli ennätyksellisen alhainen, 63 prosenttia. Vaalivoittajaksi nousi Sharonin perustama ja hänen sairautensa vuoksi virkaatekevän pääministerin Ehud Olmertin johtama Kadima-puolue, joka sai 29 paikkaa. Työväenpuolue Ha'Avoda menestyi kohtuullisesti ja sai 19 paikkaa. Murskatappion kärsi entisen pääministerin Benjamin Netanjahun johtama aiempi valtapuolue Likud, Sharonin ja Olmertin entinen puolue; se sai vain 12 paikkaa. Lopullisissa tuloksissa Likud pääsi tasoihin ortodoksijuutalaisten kanssa ja ohitti vain täpärästi uuden nationalistisen puolueen. Yllättävän hyvin menestyi myös vastaperustettu Eläkeläisten puolue.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennenaikaiset parlamenttivaalit seurasivat talven 2005–2006 muutosta Israelin poliittisessa kartassa. Vuoden 2003 vaalit oli ylivoimaisesti voittanut Sharonin johtama Likud saaden 38 paikkaa, kun taas Amram Mitznan johtama työväenpuolue kärsi suuren tappion jääden 19 paikkaan. Likud muodosti hallituksen tukenaan poikkeuksellisen hyvin 15 paikallaan pärjännyt liberaalipuolue Shinui. Työväenpuolue valitsi uudeksi johtajakseen entisen pääministerin Shimon Peresin. Sharonin hallitusta tuki aluksi myös äärioikeisto, mutta seuraavina vuosina hallitus lähti melkoisesti poikkeamaan Likudin ja Israelin oikeiston perinteiseltä linjalta. Tästä seurasi, että Sharon menetti äärioikeiston tuen, mutta Peresin johdolla työväenpuolue Ha'Avoda tuli mukaan hallitukseen, jolla näin oli jälleen enemmistön tuki.

Sharon käänsi kelkkansa eräissä Israelin sisäpolitiikan kynnyskysymyksissä, tärkeimpänä niistä Gazan kaistan juutalaissiirtokuntien kohtalo. Israelin oikeisto oli jo pitkään, erityisesti Netanjahun johdolla, ajanut juutalaisten siirtolaisten asuttamista Israelin miehittämille palestiinalaisalueille Jordan-joen Länsirannalle ja Gazaan, mutta vuonna 2005 Sharonin hallitus evakuoi Gazan siirtokunnat. Tämä aiheutti katkeria sisäisiä riitoja Likud-puolueessa, ja puoluejohtaja Sharonia vaadittiin eroamaan.

Pian kävi selväksi, että kovan linjan likudlaiset eivät ikinä antaisi Sharonille ja puolueen maltillisemmalle siivelle anteeksi perääntymistä palestiinalaisasioissa. Marraskuussa 2005 Sharon ilmoitti perustavansa uuden keskustalaisen puolueen nimeltä Kadima, ja sai taakseen merkittävän vähemmistön Likudista, joka näin hajosi kahtia. Samassa kuussa Shimon Peres jätti työväenpuolueen johdon, jossa virassa häntä seurasi sosiaalidemokraatteja lähellä oleva Amir Peretz, ja pian tämän jälkeen Peres liittyi Kadimaan. Yhtäkkiä Israelissa oli siirrytty perinteisestä kahden suuren puolueen järjestelmästä tilanteeseen, jossa kolmella puolueella on realistiset mahdollisuudet tulla suurimmaksi.

Puoluekartalla tapahtui muutenkin, sillä jo aiemmin hallituksen jättänyt Shinui hajosi sisäisiin riitoihinsa, ja puolueesta eronneet perustivat uuden Hetz-puolueen. Työväenpuolue Ha'Avoda alkoi muuttaa linjaansa vasemmistolaisemmaksi, ja eri puolueiden keskustalaisia alkoi ilmaantua Kadiman tukijoiksi. Sen sijaan äärioikeisto ja toisaalla ortodoksijuutalaisten puolueet säilyivät suhteellisen vakaina.

Sharon ja Peretz sopivat uusista vaaleista, jotka pidettäisiin keväällä. 4. tammikuuta 2006 Ariel Sharon sai vaikean aivoverenvuodon ja joutui sairaalaan; pääministerin oikeudet siirtyivät varapääministeri Ehud Olmertille, josta tuli myös virkaatekevä Kadiman johtaja. Sharonin sairauden jatkuessa ja hänen ollessaan edelleen tiedottomassa tilassa ei hän myöskään päässyt mukaan puolueensa parlamenttivaaliehdokkaiden listalle. Näin Olmertista tuli puolueen pääministeriehdokas.

Alkuvuoden mielipidemittaukset lupasivat Kadimalle suurehkoa voittoa osoittaen israelilaisten enemmistön olevan tyytyväisen hallituksen siihenastiseen politiikkaan. Työväenpuolueen tulokseksi ennustettiin pienehköä tappiota ja toiseksi suurimman puolueen asemaa hieman edellä selvän tappion kärsivää Likudia. Maaliskuussa juuri ennen vaaleja Kadiman johtoasema oli supistunut, mutta silti edelleen selvä.

Vaalijärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israelin parlamentin knessetin jäsenet valitaan puolueiden pitkiltä listoilta suhteellisessa vaalissa, jossa koko maa on yhtenä vaalipiirinä. Ehdokkaiden järjestys listojen sisällä määrätään puolueiden sisäisissä esivaaleissa. Parlamenttiin valitaan d'Hondtin menetelmää käyttäen 120 ehdokasta, joilla on suurin vertausluku. Puolueen täytyy kuitenkin edustajia saadakseen ylittää äänikynnys, joka on 2%, pienempi kuin useimmissa äänikynnystä käyttävissä maissa.

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alustavat tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalipäivän jälkeen annettiin ennakkotieto, kun noin 99% äänistä oli laskettu. Ennakkotieto poikkesi lopullisista tuloksista, ja sen mukaan paikkamäärät olisivat olleet seuraavat:

Puolue ja sen saamat paikat knessetiin:

  • Kadima 28
  • Avoda 20 (Työväenpuolue)
  • Shas 13 (Sefardien uskontopuolue)
  • Jisrael Beitenu 12 (Nationalistinen puolue)
  • Likud 11
  • Kansallinen uskontopuolue 9
  • Eläkeläisten puolue 7
  • Toorajuutalainen puolue 6 (Ääriortodoksiset haredit)
  • Meretz-Jahhad 4 (Sosiaalidemokraattinen puolue)
  • Yhdistynyt arabilista 4
  • Hadash 3 (Kommunistinen puolue ja liittolaiset)
  • Balad 3 (Arabien ääripuolue)

Yhteensä 120 paikkaa, äänestäneitä 63% äänioikeutetuista.

Lopulliset tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarkistuslaskennan jälkeen 3. huhtikuuta julkaistuissa lopullisissa tuloksissa useiden puolueiden paikkamäärät olivat hieman muuttuneet:

Puolue Huomautuksia Ääniä  % Paikkoja
Kadima Keskusta 690 901 22,0% 29
Avoda Työväenpuolue 472 366 15,1% 19
Shas Sefardien uskontopuolue 299 054 9,5% 12
Likud Oikeisto 281 996 9,0% 12
Jisrael Beitenu Sionistinen oikeisto 281 880 9,0% 11
Ihud Leumi – Mafdal Kansallinen uskontopuolue 224 083 7,1% 9
Gil Eläkeläisten puolue 185 759 5,9% 7
Jahudat Tora Toorajuutalainen puolue 147 091 4,7% 6
Meretz-Jahhad Sosiaalidemokraattinen puolue 118 302 3,8% 5
Ra'am Yhdistynyt arabilista 94 786 3,0% 4
Hadash Kommunistinen liittouma 86 092 2,7% 3
Balad Arabinationalistit 72 066 2,3% 3
Muut puolueet (19 ryhmää) 182 688 5,8% 0
Yhteensä Äänestäneitä 63% 3 137 064 100% 120

Vaalien 2 % äänikynnys tarkoitti siten 62 741 ääntä, joka puolueen täytyi saavuttaa saadakseen paikkoja. Lähimmäksi äänikynnystä pääsi Vihreä puolue, joka sai noin 1,5 % äänisaaliin. Kokonaan knessetin ulkopuolelle jäi muiden muassa edellisten vaalien kolmonen Shinui, sekä myös siitä eronut Hetz, joiden molempien äänimäärä jäi vain muutamaan tuhanteen.

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huolimatta odotettua vaisummasta tuloksesta vaalit olivat voitto Kadimalle. Työväenpuolue saavutti torjuntavoiton Likudin ollessa selkeä häviäjä. Yllättäjiä olivat erilaiset pienet puolueet, joiden menestys pirstoutti puoluekenttää entisestään.

Kuten odotettua, suurin puolue Kadima on hallituksenmuodostajan roolissa. On lähes varmaa, että se pyrkii toteuttamaan hallitusyhteistyön Työväenpuolueen kanssa, sillä molemmilla on paljon yhteisiä tavoitteita tämän hetken tilanteessa. Olmert on myös ilmoittanut tulevansa hyvin toimeen puoluejohtaja Peretzin kanssa. Yhdessä Kadimalla ja Avodalla on uudessa parlamentissa 48 paikkaa, mikä vastaa 40% vähemmistöä, jonka pohjalle on hyvä lähteä rakentamaan enemmistöhallitusta kooten mukaan pieniä tukipuolueita.

Todennäköisin hallituskumppani kahden suuren hallitukselle on vasemmistopuolue Meretz, joka sekulaarisena puolueena soveltuu hyvin tueksi uskonnon korostamista juuri nyt välttäville pääpuolueille. Toinen hyvinkin mahdollinen liittolainen on eläkeläisten puolue, joka ei vastusta Kadiman ja Avodan tavoitteita. Yhdessä näillä neljällä olisi tasan puolet knessetin paikoista, mikä ei vielä riitä turvalliseen enemmistöön.

Kolmesta arabipuolueesta Ra'am tai Balad eivät ole hallituskelpoisia, mutta sen sijaan kommunistinen ja myös joidenkin juutalaisten tukema Hadash voisi tietyssä tilanteessa olla. Luultavampaa kuitenkin on, että hallitus hakee ennemmin tukea molemmilta tai ainakin toiselta ääriortodoksiselta uskonnolliselta puolueelta. Näistä sefardien Shas on selvästi oikeistolainen, mutta saattaisi silti tukea hallituksen politiikkaa, kun taas aškenasien Jahudat Tora eli Toorajuutalainen puolue ei ole edes sionistinen, ja haredit tukevat melko varmasti hallitusta.

Ne puolueet, joita hallitus ei mitä luultavimmin saa taakseen, ovat parin pienen arabipuolueen lisäksi juutalaisia, siirtokuntien pitämistä Israelilla kannattavia puolueita. Nämä ovat Netanjahun johdolla yhä enemmän oikealle suuntaava Likud, pääasiassa siirtokuntalaisten kannattama Ihud Leumi – Mafdal eli Kansallinen uskontopuolue, sekä uusi äärioikeistolainen venäläissiirtolaisten puolue Jisrael Beitenu. Näillä kolmella oikeistopuolueella on takanaan kuitenkin vain runsas neljännes paikoista, eivätkä ne kykene ilman muiden puolueiden apua estämään tulevan hallituksen toimintaa.

Ehud Olmert on vaalien jälkeenkin vielä jonkin aikaa vain virkaatekevä pääministeri, sillä Ariel Sharon julistetaan kykenemättömäksi hoitamaan virkaansa vasta, kun sata päivää on kulunut hänen joutumisestaan koomaan. Tämä tapahtuu 14. huhtikuuta, jonka jälkeen Olmert on virallisesti pääministeri.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]